Fassion
Well-known member
- Liittynyt
- 16.6.2012
- Viestit
- 50
Vilanderia on jo osa kehunut täällä ja täytyy itsekin sanoa, että ajaa ihan hyvin asiansa tuolla. Saaresta olen tykännyt ihan jonkin verran selostajana ja ei hän ole missään nimessä huono. Osaa luoda hyvin tunnelmaa kisaan, mutta sitten ns. tylsemmillä hetkillä saattaa pyöriä vähän tyhjäkäynnillä tai ei pyöri ollenkaan. Saarelta vaatisinkin tarkkaavaisuutta yhä enemmän ja asiantuntevuutta. Kaveri on kuitenkin nauttinut sirkuksen tunnelmasta jo monta vuotta ja tietämys itse todellisista meiningeistä on melko heikolla tasolla, ainoastaan statistiikat ovat todella hyvin hallussa, mitä en kuitenkaan itse pidä tärkeänä. Sellainen "elän ja hengitän ykkösiä" -asenne ja intohimo uupuu, mikä olisi selostajalle todella tärkeä ominaisuus. Sitä kautta hankkisi tietoa ja suhteita, sun muita ja pystyisi olemaan todella vakuuttava kopissa. Mutta suoriutuu kaiken kaikkiaan vallan mainiosti.
Mitä tulee Timppaan, viime vuonna ainakin itselleni varmistui se, että äijä on aivan väärässä paikassa. Hän ei tuo minkäänlaista lisäarvoa lähetyksiin ja olisi täysin korvattavissa esimerkiksi robotilla. Samat asiat ja kysymykset toistuvat kisaviikonlopusta ja vuodesta toiseen. Joskus Mikan ja nyt jo Tonin ilmeistä paistaa epätoivo, kun setä lässyttää ja esittää aivan uunoja kysymyksiä. "Oikein mukavaa iltapäivää täältä aurinkoisesta Sepangista, kauden toinen osakilpailu käynnistyy noin ('katsoo kelloon') puolen tunnin kuluttua ja radan lämpötila on noin 32 astetta. Mersu meni kovaa aika-ajossa, miten näät heidän mahdollisuutensa kisassa Toni?" - - "Siinä Kimi rullaa ruutuun. Näissä autoissa on nykyään nämä kuljettajakohtaiset numerot... " - - Pool Henri on tossa, soo wats the ekspekteisöns för thö reis?" - - "Mekaanikoilla on varmaan kuuma noissa tulenkestävissä haalareissa, vai mitä Toni?" - - "Heitetääs välillä Oskulle sinne koppiin, mä etsin sillä aikaa jonkun haastateltavan jolta kysyn tyhmiä kysymyksiä." Toisaalta ymmärtäähän sen, Timpalle homma on ollut "työ" jo monta monta vuotta, eikä mitään muuta. Timppa olisi voinut olla todellinen vahvuus, jos äijästä olisi löytynyt halua kehittyä noissa hommissa ja yrittää hakea uutta näkökulmaa koko juttuun. Mutta ei niin ei. Nyt olisi aika vaihtaa jo pirteämpää kasvoa kehiin.
On kuitenkin muistettava kaiken tämän kritiikin keskellä, jota tähän tiimiin aika usein kohdistuu, (ainakin täällä "tietävämmissä" piireissä - satunnaisille katsojille varmaan aivan riittävän laadukkaita lähetyksiä) että maikkari tekee jopa täysin vertailukelpoista ohjelmaformaattia näihin suuriin (Sky Sports F1 ja BBC) verrattuina. Lähetyksiä on hitosti ja henkilöstön määrään suhteutettuna kaikenlaista ekstramateriaalia on todella paljon. Ja emmepä tiedä, kuinka paljon esim. Saari ja Pulkkinen tekee kaikenlaista "ylimääräistä", uutisia, editointia ja kaikkien haastattelujenkin järjestäminen vie aikaa. Jos monista viikoista keskiviikko-sunnuntai ollaan käytännössä koko ajan duunissa ja F1-maailmoissa, niin eipä sitä välttämättä omalla vapaa-ajalla ne formulajutut niin paljon kiinnostakkaan. Näinpä toistaalta ei kannattaisi inistä vaan olla kiitollinen siitä, että näinkin laadukasta settiä tulee suomalaisittain ulos tuutista. Jos jotain nyt pitäisi muuttaa, niin Pulkkinen vaihtoon. Jälkihöyryille kuitenkin :thumbup:.