MTV3 & MTV3 MAX & MTV3 katsomo F1-kaudella 2014 - Eki ja Salo ulos, Vilander sisään

  • Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä

Fassion

Well-known member
Liittynyt
16.6.2012
Viestit
50
Vilanderia on jo osa kehunut täällä ja täytyy itsekin sanoa, että ajaa ihan hyvin asiansa tuolla. Saaresta olen tykännyt ihan jonkin verran selostajana ja ei hän ole missään nimessä huono. Osaa luoda hyvin tunnelmaa kisaan, mutta sitten ns. tylsemmillä hetkillä saattaa pyöriä vähän tyhjäkäynnillä tai ei pyöri ollenkaan. Saarelta vaatisinkin tarkkaavaisuutta yhä enemmän ja asiantuntevuutta. Kaveri on kuitenkin nauttinut sirkuksen tunnelmasta jo monta vuotta ja tietämys itse todellisista meiningeistä on melko heikolla tasolla, ainoastaan statistiikat ovat todella hyvin hallussa, mitä en kuitenkaan itse pidä tärkeänä. Sellainen "elän ja hengitän ykkösiä" -asenne ja intohimo uupuu, mikä olisi selostajalle todella tärkeä ominaisuus. Sitä kautta hankkisi tietoa ja suhteita, sun muita ja pystyisi olemaan todella vakuuttava kopissa. Mutta suoriutuu kaiken kaikkiaan vallan mainiosti.

Mitä tulee Timppaan, viime vuonna ainakin itselleni varmistui se, että äijä on aivan väärässä paikassa. Hän ei tuo minkäänlaista lisäarvoa lähetyksiin ja olisi täysin korvattavissa esimerkiksi robotilla. Samat asiat ja kysymykset toistuvat kisaviikonlopusta ja vuodesta toiseen. Joskus Mikan ja nyt jo Tonin ilmeistä paistaa epätoivo, kun setä lässyttää ja esittää aivan uunoja kysymyksiä. "Oikein mukavaa iltapäivää täältä aurinkoisesta Sepangista, kauden toinen osakilpailu käynnistyy noin ('katsoo kelloon') puolen tunnin kuluttua ja radan lämpötila on noin 32 astetta. Mersu meni kovaa aika-ajossa, miten näät heidän mahdollisuutensa kisassa Toni?" - - "Siinä Kimi rullaa ruutuun. Näissä autoissa on nykyään nämä kuljettajakohtaiset numerot... " - - Pool Henri on tossa, soo wats the ekspekteisöns för thö reis?" - - "Mekaanikoilla on varmaan kuuma noissa tulenkestävissä haalareissa, vai mitä Toni?" - - "Heitetääs välillä Oskulle sinne koppiin, mä etsin sillä aikaa jonkun haastateltavan jolta kysyn tyhmiä kysymyksiä." Toisaalta ymmärtäähän sen, Timpalle homma on ollut "työ" jo monta monta vuotta, eikä mitään muuta. Timppa olisi voinut olla todellinen vahvuus, jos äijästä olisi löytynyt halua kehittyä noissa hommissa ja yrittää hakea uutta näkökulmaa koko juttuun. Mutta ei niin ei. Nyt olisi aika vaihtaa jo pirteämpää kasvoa kehiin.

On kuitenkin muistettava kaiken tämän kritiikin keskellä, jota tähän tiimiin aika usein kohdistuu, (ainakin täällä "tietävämmissä" piireissä - satunnaisille katsojille varmaan aivan riittävän laadukkaita lähetyksiä) että maikkari tekee jopa täysin vertailukelpoista ohjelmaformaattia näihin suuriin (Sky Sports F1 ja BBC) verrattuina. Lähetyksiä on hitosti ja henkilöstön määrään suhteutettuna kaikenlaista ekstramateriaalia on todella paljon. Ja emmepä tiedä, kuinka paljon esim. Saari ja Pulkkinen tekee kaikenlaista "ylimääräistä", uutisia, editointia ja kaikkien haastattelujenkin järjestäminen vie aikaa. Jos monista viikoista keskiviikko-sunnuntai ollaan käytännössä koko ajan duunissa ja F1-maailmoissa, niin eipä sitä välttämättä omalla vapaa-ajalla ne formulajutut niin paljon kiinnostakkaan. Näinpä toistaalta ei kannattaisi inistä vaan olla kiitollinen siitä, että näinkin laadukasta settiä tulee suomalaisittain ulos tuutista. Jos jotain nyt pitäisi muuttaa, niin Pulkkinen vaihtoon. Jälkihöyryille kuitenkin :thumbup:.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Joo itsekin ihan tyytyväinen olin että maikkarin tilausta tuli jatkettua. Saari-Vilander duona toimii oikein hyvin koska äijät ovat enempi samalla aaltopituudella kuin parivaljakko Saari-Salo. Välillä kun ei Mikalla Oskun kanssa huumori/ajatus natsannut, niin se kostautui sitten selostusrytmissä. Tosin, Salon reilusti ylimielisestä tyylistä tykkäsin kyllä enemmänkin kuin Vilanderin rennommasta meiningistä, Salon kompetenssi entisenä F1-kuskina kun on ehkä sen pienen pykälän korkeampi.

Joku valitti että Vilander on liikaa Kimin puolella, mutta se nyt kuuluu suomalaisessa urheilulähetyksessä asiaan, niin kauan kun kieli pysyy poskessa.
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Mun mielestä Pulkkisen isoin ongelma on suht täydellinen itseluottamuksen puute. Johtuu varmaankin osittain tosta kielitaidon puutteesta kun ei tosiaan tunnu osaavan spontaaneissa tilanteissa kommunikoida mitenkään luontevasti. Tästä johtuen sitten pysyy mukavuusalueellaan haastatellen aina näitä samoja naamoja. Pulkkisessa ei ole tippaakaan sitä röyhkeyttä mitä esimerkiksi Salolla oli noita haastatteluja hakiessaan. Olettaisi, että tolla kokemuksella olisi kasvanut edes hieman sisään noihin ympyröihin, mutta sen sijaan mies tuntuu olevan edelleen yhtä ihmeissään kuin joku perämetsien mies ensi kertaa suurkaupunkiin eksyessään.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Tonin Kimi-bias on aivan sietämätöntä.Taitaa olla maikkarin linjaus, kun juntit valittaneet Salon neutraalista, joskin Ferraria ihan vähän puffaavasta kommentointityylistä.
Salon neutraali tyyli? ja Ferraria puffaava, ei ainakaan paljon Massaa ole puffannut, päinvastoin. Vilander on hieno mies. Puhuu asiaa, tuntee lajin ja ihmisiä, varsinkin Ferkulta. Vahva lisä tv-lähetyksiin.
 

Fassion

Well-known member
Liittynyt
16.6.2012
Viestit
50
Välillä kun ei Mikalla Oskun kanssa huumori/ajatus natsannut, niin se kostautui sitten selostusrytmissä.
Itse taas näin Saari-Salo kaksikon touhut veljellisenä vittuiluna ja piikittelynä, huumorin kautta. Kuvittelisin, että saattoi olla aika hauskat vuodet ja reissut molemmille etenkin off-camera.

Joku valitti että Vilander on liikaa Kimin puolella, mutta se nyt kuuluu suomalaisessa urheilulähetyksessä asiaan, niin kauan kun kieli pysyy poskessa.
Jeps. Kyllähän lähetyksissä paistaa se suomalaisuus, etenkin jos suomalaiset tippuu pelistä niin huomaa pettymyksen tuolta kopista ja saattaa ainakin hetkellisesti olla vaisu meininki, vaikkakin yrittävät koota itsensä aina, jottei selostus kärsisi. Ei se ole mielestäni ole huono juttu, että suomalaisiin kiinnitetään erityistä huomioita ja eletään mukana. Muistaa vaan, ettei ne suomalaisten suoritukset ole kaikki kaikessa. Ajaahan siellä muitakin ja mielenkiintosia asioita tapahtuu suomalaispiirien ulkopuolellakin.

Mun mielestä Pulkkisen isoin ongelma on suht täydellinen itseluottamuksen puute. Olettaisi, että tolla kokemuksella olisi kasvanut edes hieman sisään noihin ympyröihin, mutta sen sijaan mies tuntuu olevan edelleen yhtä ihmeissään kuin joku perämetsien mies ensi kertaa suurkaupunkiin eksyessään.
Hyvä pointti. Tähän itsensä kehittämisen puutteeseen yritin itsekin viitata tuossa viestissä. Välillä paistaa se, ettei mies ole kotonaan tuossa kameran edessä ja tietynlainen "jännäpaska" -tila on päällä koko ajan. Mutta täytyy nyt todeta, että onhan se Timppa "kotoisa" kaveri tuolla, kun pistää harkkaselostuksia menemään ja muutenkin symppishahmo. Mutta jossain kohtaa se ammattitaidon riittämättömyyden raja tulee vastaan.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Katsoin tänään päivällä kolmoselta uusinnan kisasta. Vieläkin häiritsee tuo selostuksen "katkeaminen", siis se että tulee pitkiäkin hiljaisia hetkiä. Ainakin Bottaksen ensimmäiseen ohitukseen Vergnestä herättiin vasta kun Valtteri oli jo ohi. Lukeeko se Saari twitteriä vai mitä? Niin ja Putouksen lainaaminen, ei kiitos. Vilander oli hyvä kommentaattorina, ei suurempaa valittamista. Huomaa että on rattimies mm. kommentista kuinka Räikkönen yritti pelastaa pitkäksi menneen jarrutuksen kun Bottas tuli ohi. Oikarisen kommentit puhelimen kautta olivat aika tyhjänpäiväisiä, turha lisä lähetykseen.
Joo sama iski korvaan, ku oli skylta suorana kattonu. Ei tana, mitä.. jätettä. Vilander kommentoi mitä kommentoi, iha jees. Salosta diggailin silti enemmän. Siinä on sitä jotain enemmän :D läppä-jätkä, hyvässä mielessä.

Oskari taas oli kuitenkin selostajaksi hiljainen ku mummo kirkossa. Näitä katkoja tarkoitan. Kertoo ehkä ku joku ohitetaan. Eihän meillä silmiä ole päässä. esim. tuossa Bottaksen tilanteessa, Oskun ollessa hiljaa, Skylta tuli live-analyysia tilanteessa. Saloki ois tuttuun tyyliinsä osannu huikata sivusta, että "hei, nyt menee ohi". Parempi seki, ku että katsotaan hiljaa ja unohdetaan oma duuni.

Pulkkisesta en kehtaa mitään edes mainita. Jos sinne varikkosuoralle laitetaan jätkiä nii tosiaanki "toimittaja-pulkkiset" vittuun sieltä. Saloa, ehkä Oskua, Kovalaista, Vilanderia.. jne. Kuka näistä ei kuulu joukkoon: Timppa,Salo,Hill,Herbert,Brundle,Coulthard,Jordan..? Ts. jätkiä, jotka hengittää formuloita. Jos Pulkkinen pitää väkisin siellä pitää, nii tekee näitä myöhäisillan "urheiluruutuja" vaan. Siellä saa toimittajatyyliin kertailla päivän/viikonlopun tapahtumia.

"Maikkari tätä menoa parempi sky sports".. mjooh.. :eek:

Mut kuten aiemmin sanottua, pirun hyvinhän pieneksi tv-firmaksi tekevät lähetyksiä. En lähtis siltikään vertaileen suuriin. Matkaa on kuin Caterhamilla Mersuun. Niin, ja suurimpana etuna varmastikin se, että saavat Räikköseltä varmaan helpommin haastatteluja? Ehkä muutenkin Ferrarin pilttuulla, kiitos Vilander.
 
Viimeksi muokattu:

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Niin.

Pulkkiseen tottuneena tämä Toni Vilander on kyllä melkoinen tietäjä. Toni tiesi, että Ricciardo on aika-ajojen kolmas. Eikä edes kehunut itseään. Sen itsekehun Toni unohti.

Pulkkisen itseluottamukselle, en löydä edes sanoja. Toivottavasti manttelinperitäjär löytää. Epäilen kyllä.

---

Koittakaa MAX laittaa jatkossa faktat kuntoon. Se, että Williamsin tallipääkkö on Wolff, on huonoa huumoria. Joo, niin varmaan. HUOH.
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Minulla on tunne että Vilanderilla on selvästi tietämystä myös vanhoista F1-tapahtumista. Muistaa että Jan Magnussen otti pisteen Kanadassa 1998 tai sen, että Coulthard voitti Australiassa vuonna 2003 11. ruudusta. On tietysti voinut opetella nämä tiedot etukäteen, mutta ei välttämättä. F1-Foorumiltakin suuri osa varmasti tietää, kuka voitti Ranskassa '99, milloin Alex Yoong debytoi tai missä mutkassa Montoya keskeytti Brasiliassa 2003. Osku tietää sen, mitä Wikipedia tietää ja Timppa muistaa 2000-luvun alusta asioita, mutta vuodet voivat heittää 2-3:lla.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Joku valitti että Vilander on liikaa Kimin puolella, mutta se nyt kuuluu suomalaisessa urheilulähetyksessä asiaan, niin kauan kun kieli pysyy poskessa.
Vilander on Kimin puolella? Joka maassa ja joka lajissa ollaan omien puolella. Vilander ajaa työkseen kilpaa Ferrarin tehdaskuskina kuten Räikkönenkin, molemmat ovat luonnollisesti suomalaisia ja ovat ajaneet toisiaan vastaan kilpaa jo junnuina kun ovat samaa ikäluokkaa ('79 ja '80). Sehän luo tunnelmaa kun selostamossa kannustetaan omia lajissa kuin lajissa. Itse kyllä tsemppaan muitakin kuin suomalaiskuskeja, mutta ei kyllä häiritse isänmaallisuuskaan kisaselostuksissa.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Vilander on Kimin puolella? Joka maassa ja joka lajissa ollaan omien puolella. Vilander ajaa työkseen kilpaa Ferrarin tehdaskuskina kuten Räikkönenkin, molemmat ovat luonnollisesti suomalaisia ja ovat ajaneet toisiaan vastaan kilpaa jo junnuina kun ovat samaa ikäluokkaa ('79 ja '80). Sehän luo tunnelmaa kun selostamossa kannustetaan omia lajissa kuin lajissa. Itse kyllä tsemppaan muitakin kuin suomalaiskuskeja, mutta ei kyllä häiritse isänmaallisuuskaan kisaselostuksissa.
Vilander ja Räikkönen on enemmän kuin pelkkiä tuttuja toisilleen, he ovat kavereita/ystäviä.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Ei kai muuten Tontsa menetä kisoja tuon juontopestin takia? Toki on komeaa että mies maikkarin töllötiimissä on mutta se ei saisi mitenkään
ajohommiin vaikuttaa. Kuten tiedätte, itse ajan agendaa että suomikuskien pitää pysyä ohjaamossa niin pitkään kuin ratti vielä pysyy
käsissä eikä lopettaa liian aikaisin.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Ei kai muuten Tontsa menetä kisoja tuon juontopestin takia? Toki on komeaa että mies maikkarin töllötiimissä on mutta se ei saisi mitenkään
ajohommiin vaikuttaa. Kuten tiedätte, itse ajan agendaa että suomikuskien pitää pysyä ohjaamossa niin pitkään kuin ratti vielä pysyy
käsissä eikä lopettaa liian aikaisin.
Se taitaa olla niin, että Salo on silloin kisoissa, kun Vilanderilla on kisa.
 

trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
Minun mielestä mtv ja pieni varikkotiiminsä vetää loppujen lopuksi helvetin hyvin oletettuihin resursseihinsa nähden, vuodesta toiseen. Lähetystä tulee paljon, vaikkei joka hetki täyttä timanttia olekaan. Mieluummin näin, kuin siten, että lähetys alkaa viisi minuuttia ennen kisaa ja päättyy palkintokorokkeeseen.

Timppa ("läskinaama", näyttää muuten pudottaneen painoaan melko reippasti) on harjoituksiin ihan kelpo selostaja. Höpöttää mukavia vaikka mitään ei tapahdu, varikkosuoralla toki on lähinnä tragikoominen. Miellyttävä hahmo kaikkiaan.

Salon olisin mieluusti itsekin nähnyt jatkossakin kommentaattorina, mutta en täysin yhdy näkemykseen, että olisivat Saaren kanssa olleet ylimmät ystävykset ja jakaneet saman huumorin. Useasti lähetyksissä tuli kiusallisia hiljaisia hetkiä, kun jompikumpi heitti toiselle läppätäkyn, mutta toinen vastasi siihen täydellä hiljaisuudella. Itse pidin suuresti Salon "ylimielisestä" suhtautumisesta. Juuri oikean hersyvä asenne loppujen lopuksi täysin absurdin sirkuksen analysointiin. Salo myös varikkosuoralla monesti lunasti leveitä puheitaan ja osoitti oikeasti tuntevansa henkilökohtaisesti monia merkkihenkilöitä saaden näiltä rentoja haastatteluja.

Silti hanurituntumalla veikkaisin Saaren ja Vilanderin lopulta kehittyvän luontevammaksi selostuskaksikoksi. Vilander on jo ensimmäisen kisansa jälkeen antanut vaikutelman asiantuntevasta ja huumorintajuisesta miehestä. Poika kun saa vähän lisää totutteluaikaa, niin tiedä millainen virtuoosi vielä kehkeytyykään. Itse antaisin vähintään tämän kauden aikaa harjoitella ennen kuin ryhtyisin tosissani arvostelemaan. Väittäisin, että Salo oli tönkömpi ensimmäisissä kisoissaan.

Ja mitä päätirehtööri Saareen tulee... olen erittäin tyytyväinen. Miehestä on vuosien saatossa kehkeytynyt erittäin pätevä selostaja. Faktatietoudessa ei ehkä vedä vertoja ison maailman selostajille, mutta luo sopivasti tunnelmaa kisatapahtumiin. Aikanaan surin kyllösen sivuuttamista, mutta nyt en ottaisi häntä takaisin mistään hinnasta. Saari osaa hehkuttaa tarvittaessa, mutta toisin kuin Kyllösellä, mopo ei ole karannut horisonttiin jo kauan ennen lähtövalojen sammumista. Mitään objektiivista selostusta en edes odota enkä kaipaa, vähän suomipeukkua pitää olla. Se on urheiluselostuksen suola. Täyttä objektiivisuutta kaipaavat keskittyköön tarkkailemaan äänet mutella live-timigia.

ps. kännissä kirjoitin
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Vilanderin Putousvitsit sais tosiaan jo loppua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.3.2007
Viestit
847
Pitkä on hiljaisuus mtv:llä. Parempi näin kuin Pulkkisen horinat. Onko ne tehneet jotain noille äänille kun moottoriäänet kuuluu nyt paljon selvemmin?
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Toni bamlaa italiaa. Tuo merkittävästi lisäarvoa haastiksiin, ei varmasti esim. Ferrarin henkilöiltä saa yhtään niin paljon irti (huonolla) englannilla kuin omalla kotikielellä.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
kyllähän Tonilta tulee kukkasia...

drag = radan pintaan painava voima
DRS:n käyttö aika-ajossa vapaata...

Puhetta vähemmän, asiaa enemmän!
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
Saari on taantunut idiootiksi ja Tonilla faktat hakusessa.
 
Ylös