Tästä jankuttanut itsekin, mutta nyt hieman positiivistakin:Koko Maikkarin poppoo on puhunut tiimiradion päälle tasan jokaisessa sessiossa niin kauan kuin radioita on lähetyksissä kuultu nykyisessä määrin. Yhden kilpailun tekniset ongelmat eivät selitä vuosikausien käsittämätöntä sekoilua. BBC:n lähetyksiä kaksi vuotta seuranneena tiedän sen, ettei tiimiradion päälle ole pakko puhua, jos osaa asiansa. En tiedä, mikä tarkalleen ottaen on BBC:n salaisuus, mutta luultavasti se olisi saavutettavissa myös Maikkarin resursseilla. Kaikista hölmöin on Timo Pulkkinen, joka usein puhuu radion päälle vain sanoakseen että "kuunnellaan tiimiradio".
Mulle ihan yksi hailee, että osaako ne siellä kopissa referoida radiopuheen sisällön vai eivät, kun vain älyäisivät olla hiljaa ja antaa minun itse kuunnella radioviestit.
Pulkkinen kertoi että meinaa työskennellä uran loppuun MTV:llä noissa hommissa, jos vaan MTV haluaa hänet pitää. Ei ole muita hommia ajatellut, Maleasiassa nykyään vaimonsa kanssa asusteleva Timo.Huomenna muuten tulee kisan jälkeen Timpan vuosikymmenien urasta F1-ammattilaisena parinkymmenen minuutin proggis.
Muutenkin paistoi lievä välinpitämätttömyys Kimin touhuja kohtaan. Nyt kun Vale pärjää niin selostajia ei enää Kimi kiinnosta. Vitun glory hunterit.Ihan ok suoritus selostajatiimiltä tänään. Ainut mikä ehkä hivenen ärsytti oli se, miten Räikkösen täydellisen huonoa taktiikkaa ja sitä kuinka monta sijaa hävisi ensimmäisen varikkostopin aikana, ei huomioitu mitenkään. No, olihan siinä ehkä syykin keskittyä Valtterin hienoon kisaan.
En nauhoittanut ohjelmaa, mutta napsasin siitä parit hauskat arkistokuvatPulkkinen kertoi että meinaa työskennellä uran loppuun MTV:llä noissa hommissa, jos vaan MTV haluaa hänet pitää. Ei ole muita hommia ajatellut, Maleasiassa nykyään vaimonsa kanssa asusteleva Timo.
Jos Timppa kerran vanha Indycar fani, niin sitten ymmärrän miehen alituiset "onpa tylsä kisa" heitot alemmissa luokissa. 80-90- luvun Indycar oli parhautta.On saattanut ollakin silloin vielä nuorempana, mutta muistaakseni Timppa on ollut vaimonsa kanssa jo hyvin kauan yhdessä. Olisikohan jo vuodesta 1989 saakka ollut yhdessä nykyisen vaimonsa kanssa? On toki voinut vaihtuakin tällä välillä. Silloin ainakin jossain juhannuksen lehdessä oli Timpan hääjutuista iso juttu ja hieman häiden jälkeen lähdettiinkin tsemppaamaan Sällivania Indycar-kisaan minkä Pulkkinen sitten selostikin Kolmoselle.