AJ
Well-known member
Totesin tässä muuten joululomien aikana, että kylmäkellarissa on vielä juhannukseksi(?) ostetuista oluista suurin osa juomattomina. Liekö sitten menneet jo vanhoiksi.
Mulla oli vielä ennen itsenäisyyspäivää yksi yli kymmenen vuotta sitten ostettu pullo juomattomana. Itsenäisyyspäivänä tuli juotua siitä parin paukun verran pois.Mulla on juomattomana 2006 ostettuja viinapulloja. Toivottavasti tämä riittää korostamaan että viina ei ole mikään ongelma.
Sama. Paitti että noin 10 vuotta.En osallistu. Mulla ei 15 vuoteen montaa päivää mahdu, etten olisi ottanut yhtään. Aion jatkaa samalla linjalla.
Hah. Ja väärin kirjoitti senkin. Tiedä sitten, oli viron lonkeroissa jotakin vikaa, kun niitä ei tullu juotua edes kovin montaa. :thumbfh:Pikkulinnut kertoivat että porsliinia oli tullut halailtua!
Mul o jotakuinkin samanakaltainen kokemus, mutta salmarikossun kanssa. Montaa en MUISTAAKSENI juonut, mutta shottilasit olivat kyllä tavallista isompia. Koko yö meni pönttöä halatessa ja ns. hämärän rajamailla. Seuraavana aamuna juuri ja juuri pystyin taksin tilaamaan että kotiin pääsi ja vielä seuraavanakin päivänä meinasin skootterilla kaatua kun aamusella yritin töihin päästä.Hah. Ja väärin kirjoitti senkin. Tiedä sitten, oli viron lonkeroissa jotakin vikaa, kun niitä ei tullu juotua edes kovin montaa. :thumbfh:
Eilinen päivä oli kylläkin aikas tuskaa, enkä ees muista koska olisin seuraavana päivänä alkanu oksentelee. Kyllä se sitten on yleensä tullut jo illalla, viimeistään maate mennessä. Täytyy varmaan pysyä vaan tossa osuuskaupan kaljassa
Sepä se, että yleensä lähtee tolkku jo ehtoolla. Nythän istuskelin 12 jälkeen, kun tultiin raketteja katteleest, parisen tuntia vielä koneella ja lueskelin tätä täyhkää täältä forumilta. Sitten maate ja luinkin vielä hetken ennen unia ja mitään kauheen sörsselssönissä ollu edes. Seuraavana päivänä tuli sitten ihan vitun huono olo että oli pakko käydä vähän nojailees vessassa.Mul o jotakuinkin samanakaltainen kokemus, mutta salmarikossun kanssa. Montaa en MUISTAAKSENI juonut, mutta shottilasit olivat kyllä tavallista isompia. Koko yö meni pönttöä halatessa ja ns. hämärän rajamailla. Seuraavana aamuna juuri ja juuri pystyin taksin tilaamaan että kotiin pääsi ja vielä seuraavanakin päivänä meinasin skootterilla kaatua kun aamusella yritin töihin päästä.
Elämäni krapula oli se.
Ikä tekee tehtävänsä. Ei wanha pysty samaanmalliin kiskomaan kuin teininä.Sepä se, että yleensä lähtee tolkku jo ehtoolla. Nythän istuskelin 12 jälkeen, kun tultiin raketteja katteleest, parisen tuntia vielä koneella ja lueskelin tätä täyhkää täältä forumilta. Sitten maate ja luinkin vielä hetken ennen unia ja mitään kauheen sörsselssönissä ollu edes. Seuraavana päivänä tuli sitten ihan vitun huono olo että oli pakko käydä vähän nojailees vessassa.
Ja kirkkaita oli pieni helmi konjakkia (loppus onneks) kahvin kanssa jo kello viiden aikaan.
ITG:n lanseeraama katkokirjoitus on tarttuvaa. Joskus. Nyt.Mitään en oo ottanu. Tänään. Vielä.
Itsehän aloitin heti Gefilus omenamehulla ja kahdella mukilla Presidentti-kahvia sortilla PJ valmistettuna pressokeittimessä.Mitään en oo ottanu. Tänään. Vielä.
Ittellä on ainakin sukuvika että se on nolla juomaa tai kaikki mitä kaapista löytyy. Siivunotto sivistyneesti ei onnistu.Sama. Paitti että noin 10 vuotta.
Ei tämä kieltämättä ihan puun takaa tullut.Ittellä on ainakin sukuvika että se on nolla juomaa tai kaikki mitä kaapista löytyy. Siivunotto sivistyneesti ei onnistu.
Haastan Jarkon laittamaan GoPron päähänsä kuvaamaan ja vetämään ko. kossun ykkösellä huiviin tyhjään mahaan (mahan etukäteissisältö ehkä neuvoteltavissa), sitten lähet vaeltelemaan kaduille. Seuraavana päivänä koko video editoimattomana Youtubeen ja linkki tänne. Päivän ko. toimelle saat toki valita itse, mutta tässä piakkoin kuitenkin.Ei tämä kieltämättä ihan puun takaa tullut.
Itselläni on viinakaapissa pullo kossua pahan päivän varalle. Enkä nyt tarkoita pahalla päivällä sitä, että Racer X tulisi kylään (kaappi kun on lukittava).