Leffa-arvostelumme.

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
An American Crime

Tositapahtumiin perustuva elokuva 16-vuotiaan Sylvia Likensin kuolemaan johtaneista kidutuksista ja pahoinpitelyistä.

Eipä ole mikään leffa vetänyt ihan hetkeen näin vakavaksi. Tai ehkä pikemminkin vihaiseksi.

Siinä, että sijaisperheen äiti pahoinpitelee, ei ehkä vielä juuri mitään erikoista. Mutta se, että perheen muut lapset ja jopa naapurien lapset ja nuoret osallistuvat hakkaamiseen, potkimiseen, tupakalla ihon polttamiseen, ynnä muuhun aktiviteettiin, on jotain täysin käsittämätöntä. :mad_old:
Elokuvassa ei läheskään kaikkia kidutuksia näytetty, ehkä parempi niin. Tuolla esimerkiksi kerrotaan aika yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea tyttö sai kestää. Surullista luettavaa. :nope:

Itse elokuva ei ole mikään mestariteos; liian moni kysymys jää vaille vastauksia. Ellen Page vetää mielestäni todella hienon roolisuorituksen. Voisi kuvitella, että ihan helppo rooli ei ollut kyseessä.

***/*****
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Tuli katsottua tämä:


Ei välttämättä huono pätkä, joskin ehkä soveltuu vain niille, joita autourheilu jossain määrin kiinnostaa (vaikka olihan sinen toki saatu ihmissuhdedraamaakin mukaan). Vaikea sanoa paljonko tuossa oli sitten totta ja paljonko tarua. Olisi voinut ehkä olla pidempikin, esim. toinen maailmansota ohitettiin turhankin lyhykäisesti, joten tuolta ajalta jäi erinäisiäkin kysymyksiä avoimeksi ja kyllä sinne mukaan mahtui monta muutakin tapahtumaa, jotka ohitettiin jotakuinkin pikamarssilla vailla sen ihmeempää pohjustusta.

http://www.imdb.com/title/tt0346946/
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Hostel


Ei jumalauta :eek!::eek::yuck::nope:

Yksi sairaimmista ellei peräti sairain koskaan näkemäni leffa, josta tuli ihan aidosti helvetin huono olo. Muutaman kerran jo vakavissani pohdin, että lopetanko kesken, hermot vain eivät yksinkertaisesti tahtoneet kestää :nope: Urheasti taistelin kuitenkin lävitse, en tosin ole lainkaan varma siitä, tekeekö tuo minusta paremman ihmisen vaiko ehkä sittenkin nimenomaan juuri päinvastoin.

Suosittelen splättereiden ystäville, muille en :rolleyes:

Tuosta on tullut kakkososakin, en ole varma haluanko koskaan nähdä.

Mahdoton antaa minkäänlaista arvosanaa.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Jindrich Polák: Ikarie XB 1 (1963)

Erittäin kiintoisa tsekkoslovakialainen scifi-elokuva joka hyvin selkeästi on antanut vaikutteita Star Trek- sarjaan (ensimmäiset jaksot valmistuivat vuonna 1966) ja Kubrickin 2001:Space Odyssey- elokuvaan (1968) samalla itse lainaten hieman Forbidden Planet-leffasta vuodelta 1956. Yhtäläisyyksiä vaikkapa Kubrickin elokuvaan ovat mm. SPOILER < maan ulkopuolisen älyn etsintä, videopuhelut omaisille, kuusikulmaiset käytävät, avaruuspukujen samankaltaisuus sekä loppukohtauksessa esiintyvä lapsen syntymä>SPOILER.

Osittain elokuva on hieman vanhentunut mutta eipä se tässä tapauksessa mitään haittaa. Suorastaan pakollista nähtävää genrestä kiinnostuneille. Elokuva on mustavalkoinen (2.35:1).
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Wanted



Ei tuolla leffalla realistisuuden kanssa ole paljoakaan tekemistä, mutta minä diggasin. Kuuluu selkeästi omalla listallani toimintaleffojen parhaimmistoon. Tulen varmasti katsomaan useampaankin kertaan.

9/10.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Jean Luc Godard: Histoire(s) du cinéma (1988-1998)

TV-sarja elokuvan historiasta elokuvan keinoin. Massiivinen, satoja viittauksia täynnä oleva monitasoinen assosiaatioon perustuva taideteos joka koostuu seuraavista osista:

(1)Toutes les histoires (1988)
Une histoire seule (1989)
(2)
Fatale beauté (1997)
Seul le cinéma (1997)
(3)
La monnaie de l'absolu (1998)
Le contrôle de l'univers (1998)
(4)
Une vague nouvelle (1998)
Les signes parmi nous (1998)


Useihin katselukertoihin houkutteleva herkullinen ja mielikuvitusta ruokkiva kollaasi josta nauttiminen edellyttänee kohtalaista elokuvatietämystä - meno on melko taiteellista joten kaikkien makuun tästä ei varmasti ole.
Kuvan pakettia englanninkielisellä tekstityksellä myy mm. Ranskan Amazon - dvd-julkaisu viivästyi useita kertoja monimutkaisten tekijänoikeusseikkojen vuoksi.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Hostel


Ei jumalauta :eek!::eek::yuck::nope:

Yksi sairaimmista ellei peräti sairain koskaan näkemäni leffa, josta tuli ihan aidosti helvetin huono olo. Muutaman kerran jo vakavissani pohdin, että lopetanko kesken, hermot vain eivät yksinkertaisesti tahtoneet kestää :nope: Urheasti taistelin kuitenkin lävitse, en tosin ole lainkaan varma siitä, tekeekö tuo minusta paremman ihmisen vaiko ehkä sittenkin nimenomaan juuri päinvastoin.
Suosittelen splättereiden ystäville, muille en :rolleyes:
Tuosta on tullut kakkososakin, en ole varma haluanko koskaan nähdä.
Mahdoton antaa minkäänlaista arvosanaa.
Mää en kyllä ymmärrä minkälaisille ihmisille tälläiset leffat on tarkoitettu. Paljasta pintaa oli, mutta ei tuosta oikein pornoksi ollut.
Huumori puuttuu, eli Bad Taste sun muut kauhukomediat ei käy vertailukohdaksi.
Eikä tämä nyt mun mielestä varsinaisesti ollut edes kauhua. Järjetöntä verellämässäilyä, joka ei kyllä meikäläiseen uppoa sitten millään.

Multa ei liioin arvosanaa tälle irtoa. Korkeintaan :confused: ja :nope:
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Fred M. Wilcox: Forbidden Planet (1956)

Klassinen scifileffa joka paitsi antoi vaikutteita vaikkapa Star Trekiin, yllä arvosteltuun Ikarie XB 1:seen ja Blade Runneriin - viimeksi mainittuun ainakin siinä mielessä että Kielletyn planeetan maanalaiset ilmastointikuilut ovat arkkitehtoniselta vaikuttavuudeltaan lähes samaa luokkaa kuin Blade Runner-miljöö.

Forbidden Planet perustuu löyhästi Shakespearen tunnettuun teokseen "The Tempest". Elokuva heijastaa aikaansa, 50-luvun sodanjälkeistä Amerikkaa. Yhteiskunnan teknistyminen, naisen asema - loppukohtauksen SPOILER< ydinräjähdys jolla saavutetaan oma turvallisuus mutta menetetään lopullisesti upea kulttuuri tuo väistämättä mieleen jenkkien ydinpommit japanissa.>SPOILER

Leffa kuuluu jokaiseen vähänkään vakavasti otettavaan scifikokoelmaan.

Morbius: "My evil self is at that door, and I have no power to stop him!"

 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hostel part II:ssa suomalainen Vera Jordanova mukana.. Kakkososa..no yllättäen sitä samaa mitä ykkönen ja vähän huonompi. Itse pidän kyllä splatteristä, ei tunnu miltään. Pahaa sen sijaan tekee esimerkiksi paperista tulevan viillon näkeminen:eek:
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Itse pidän kyllä splatteristä, ei tunnu miltään. Pahaa sen sijaan tekee esimerkiksi paperista tulevan viillon näkeminen:eek:
En varsinaisesti pidä splattereista, mutta ei mullakaan Hostel mitään fyysistä reaktiota aiheuttanut.
Enemmän teki pahaa vaikkapa tuo aiemmin "arvostelemani" American Crime, johtuu varmaan siitä, että siinä kuvattu väkivalta on tapahtunut oikeasti ja väkivallan kohteena on ollut lapsi.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Hostelin ja muiden vastaavien tarkoitus on pidemmän päälle se, että väkivalta on nykyään niin "glamour" aihe joka alueella. Tarantinohan sen vihdoin toi mainstream-elokuviin, siis järjettömän väkivallan (on muuten Hosteleidenkin taustavaikuttajan). Tarantinon omat elokuvat toki erottaa näistä se, että niissä on oikeasti juoni ja ne ovat viihdyttävää katseltavaa, niiden alkuperäinen tarkoitus ei ole shokeerata katsojaa. Mutta minkäs teet, ihmisiä ei enää pelota mitkään psykologiset asiat ja pieni PAMPAM ja vitusti vertakin on nykyään rutiinia elokuvissa, joten täytyy ottaa kovat aseet käyttöön, siitä sikiää näitä Hosteleita ja SAWeja. Itse olen tyytyväinen, että söin kaverini kanssa eväät ensimmäisen puolen tunnin aikana, ei välttämättä olisi enää tehnyt mieli hetken päästä.

Mutta katsokaapa esim. Cannibal Holocaust niin näette, että Hostel on vielä pikkupoikien leikkimistä edeltäjiinsä verrattuna. CH:ssa kuolevat eläimet ovat eläviä (siihen asti kunnes ne tapetaan) ja aitoja. Ohjaajan täytyi aikanaan todistaa oikeudessa, että elokuvassa loukkaantuvat/kuolevat ihmiset ovat yhä hengissä ja että näissä kohtauksissa oltiin turvauduttu trikkeihin.

Nämä elokuvat jaksavat joskus kiinnostaa, usein kuitenkin mieliala on vankka :nope:
Ainoa syy minkä vuoksi mä Hostelin katsoin, oli nimenomaan juuri tuo Tarantino-yhteys :doubtful:

Kyllähän jossain Kill Billissäkin silvotaan jäseniä ja veri lentää, mutta hommaa on liioiteltu siinä määrin, ettei sitä osaa edes ottaa kovinkaan vakavissaan ja toisekseen Kill Billit eivät kuitenkaan perustu pelkälle silpomiselle.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Olihan parasta Woody Allenia mitä tuli juuri televisiosta. Match Point oli kyllä pirun tyylikäs ja jäntevä draama ettei paremmasta väliä. Jostain nyt käsittämättömästä syystä en ole ollut suurimpia Scarlett Johannsonin faneja, mutta tässä leffassa tyttö hehkui niin että huhhuh. Hieno elokuva, dostojevskimainen stoori. :ahem:
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Spoil
Ganes.
Odotukset todella korkealla. Onhan kyseessä sentään Suomen historian merkittävin rokkibändi rokc-musiikin kehitystä ajatellem. Nimi viittasi siihen, että kyseessä olisi bändin tarina.
Väärin meni ja tarina jäi todella ohueksi.
Tarina keskittyi lähinnä Remuun ja siihen kyttään joka oli päättänyt saada hänet kuseen. Bändin tarina sinänsä, Hurriganes suunnaton menestys Suomessa ja erikoisen suuri suosio mm. Ruotsissa jäi kokonaan taka-alalle ja jos ei ole tietoinen ennestään miten valtava nimi Hurriganes aikanaan oli, ei sitä tule myöskään elokuvan kautta tajuamaan. Kansainvälisesti erittäin arvostettu European Pop Juryn voitto taidettiin sentään "sivulauseessa" mainita.

4/10. :nope:
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Spoil
Ganes.
Odotukset todella korkealla. Onhan kyseessä sentään Suomen historian merkittävin rokkibändi rokc-musiikin kehitystä ajatellem. Nimi viittasi siihen, että kyseessä olisi bändin tarina.
Väärin meni ja tarina jäi todella ohueksi.
Tarina keskittyi lähinnä Remuun ja siihen kyttään joka oli päättänyt saada hänet kuseen. Bändin tarina sinänsä, Hurriganes suunnaton menestys Suomessa ja erikoisen suuri suosio mm. Ruotsissa jäi kokonaan taka-alalle ja jos ei ole tietoinen ennestään miten valtava nimi Hurriganes aikanaan oli, ei sitä tule myöskään elokuvan kautta tajuamaan. Kansainvälisesti erittäin arvostettu European Pop Juryn voitto taidettiin sentään "sivulauseessa" mainita.

4/10. :nope:
Hienoa, onneksi oli halpa :doubtful:

En ole vielä kerinny kattomaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Frontiers

OoPee varmaan tykkäisi tästä K18-pläjäyksestä. Sairaampi mitä Hostel. Ei tältä leffalta paljoa muuta voikaan odottaa kuin verenloisketta ja kliseitä, kun nuorisojoukko päätyy hostelliin, jota ylläpitää sisäsiittoinen-natsiperhe, jotka ovat kaiken lisäksi kannibaaleja.:eek: Kyllä ne ranskalaisetkin kuitenkin osaavat (tiedä sitten johtuiko juuri siitä, jotta tuo perhe oli saksalaisia natseja:rolleyes:) ...no sitten vaan jännäämään, että kuka kuolee mitenkin ja kuka tai ketkä selviävät hengissä. Tähtiä en oikein osaa antaa, minusta ihan katsottava, monesta varmaan ei.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Mulla oliskin paljon arvosteluja varastossa.

Reservoir Dogs (1992)

Tyypillinen Tarantino-elokuva jossa leikitään ajalla. Dialogi toimii hyvin, ja näyttelijät onnistuneita. Juoni ei ole kaikkein monimutkaisimpia, mutta se on hyvin siroteltu niin että aukeaa katsojalle vain pala kerrallaan (kuten Tarantinofilmeillä onkin perinteenä). Hyviä vitsejä ja äksöniä niin kuin pitää.

8/10
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Star Wreck: In The Pirkinning (2005)

Suomalaiselokuvat eivät ole säväyttäneet itseäni. Parodiana tämä ei ole ehkä kaikkein paras, mutta huumori on toteutettu juuri niin junttimaiseksi kuin on tarpeen. Juoni on hyvä, näyttelijät hyviä, tehosteet/lavasteet hyviä, ei valittamista kaikin puolin.

8,5/10
 
Ylös