Neste Oil Rally Finland 2014

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1340
Humalamäki suurella todennäköisyydellä ei tee paluuta, mutta Kuohua Tarkiainen sanoi harkitsevansa ralli-illassa. Laukaahan tuossa vähän aikaa sitten ajettiinkin.

Samaa mieltä, että Leustua ja Surkeeta voisi jättää jäähylle, mutta toisaalta ymmärrän niiden mukanaolon vuodesta toiseen hyvän sijainnin ja muun takia. Toki niitäkin saisi helposti muutettua eri muotoon. Siinä on esimerkiksi vanhaa Parkkolaa ja Vellipohjaa ympärillä, joita voisi teoriassa käyttää hyväksi.
Niin, kieltämättä ovat hyvällä paikalla, mutta muita teitäkin menisi kulmalla. Surkeeta tosiaan voisi vaihtaa Parkkolaksi tai vaikka johonkin Vellipohjan muotoon. Hurjaksi, jos alkaa niin Parkkolan, Vellipohjan, Moksi-Leustun osista saisi aika mielenkiintoisen cocktailin. Saakosken toisella puolella olisi hollilla vanha Saakosken erikoiskoe ja Puolakassa noita teitä muutenkin menee ihan mukavasti. Humalamäki kyllä kieltämättä jo liian nopea, Kuohu olisi sinänsä varmasti aika "helppo" ratkaisu. Katsojalle se ei sinänsä hirveästi paikkoja tarjoa, vaikka legendaarinen erikoiskoe onkin.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3627
Sijainti
JKL
Humalamäki on niin suora ja lyhyt että vaikea uskoa sen paluuseen. Hyppysuoraa on vielä käsittääkseni lanattu joten hypytkin on matalampia kuin ennen. Kuohu olisi kyllä hyvä lisä. Mökkiperä kun nyt ajettiin käännettynä kuten Jukojärvi ja Surkeekin niin se on aika hyvä setti ja käy aika loistavasti yhtenä lenkkinä. Pari vuotta vielä näin ja sitten taas käännetään ajosuunta... Vellipohja olisi myös yksi hyvä pätkä jonka saisi ottaa mukaan.

Ja yksi hyvä illan päättävä lenkki voisi olla Ouninpohja(erisuuntaan kun tänä vuonna), Juupajoki ja Väärinmaja...
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1398
Vaikka reitti oli paras noin 15 vuoteen, niin Ehikki, Kuohu, Parkkola, Valkola ja Hassi jäivät vielä puuttumaan...
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5107
Sijainti
Parc Fermé
Rallireissu tuli tehtyä. Voisi jotain raapustaa tästä.

Lankamaat tuli oltua puolessavälissä olleessa risteyksessä, muutama näyttävä ajolinja ja yksi keskeytys (Ukrainalaisen Ministä nesteet pihalle ja se leikki jäi siihen). Ihan hyvä paikka, mutta vesisade pääsi yllättämään. Pthui.

Painaa 2, eka risteys. Pari leveää ajolinjaa ja spinnaus. Tällä kertaa toinen ukrainalais-Mini kyseessä. Hyvä näkyvyys, mutta ehkä vähän ylimitoitettu katselualueen etäisyys tiehen. Tiedä miten asiaan vaikutti sekin että siinä pellon toisella puolella oli Teiskosen vip-alue.

Heitetään tähän väliin nyt sen verran miinusta että Jyväskylän matkakeskuksessa sanottiin "ilmaisista kuljetuksista". Hyvä systeemi, mutta ois ollut kiva jos edes niissä isoissa Neste Oilin mainoskylteissä (jotka mainosti sitä ilmaista kuljetusta Kakaristoon, Surkeelle jne..) olisi edes mainittu se että "Kuljetus pitää varata", niinkuin itselleni sanottiin. Kuulemma moinen luki netissä. Muuten hyvä mutta harvemmin sitä tulee kannettua kannettavaa tietokonetta rallipätkillä, ja älypuhelimen räpläyskin jää aika vähälle. Onneksi bussi oli senverran tyhjillään että pääsi sillä kyydillä menopaluuna..

Ja sitten muihin aiheisiin. Painaa 2:lla oli kyllä selvästi ammattilaiskatsoja kysymyksessä. Silmälasipäinen, keski-iän kenties jo ylittänyt mieshenkilö, jos sattuu lueskelemaan tätä palstaa, niin pistä ensikerralla jumalauta se korkki kiinni. Oikeen silmiä särki katsella kun kokoajan olit turvallasi tai selälläsi maassa, lasit solmussa. Ei helvetti sentäs. Oli varmaan kiva reissu eukollasi ja itselläsi, kun ei reissusta jäänyt muita muistikuvia kuin erilaisten alkoholijuomien kittaaminen kurkusta alas..

Paviljongissa ei oikeen mitään erikoisempaa tälläkertaa sieltä. Hyundailta jaeskeltiin vesipulloja ja vettä, Kruudan teamista taas jugurttipurkkeja (hyvä markkinointikikka kesäkuumalla). Hyundailla oli kyllä katsojaystävällisin ratkaisu rakennuksessaan, pieni nurkka josta yleisökin pääsi katsomaan huoltohallia tms. Muilla tiimeillä saa seisoa aidan vierellä 1h ennemmin..

Mökkiperät tuli oltua kanssa, eka veto paikassa jossa Latvala jysäytti v. 2008 Fordinsa keulan kiveen. Huono paikka mielestäni, näkyvyys aika heikko. Vetomiehistä yksi mersu meinasi lipsauttaa kys. kiveen/puhelinpaaluun. Toinen veto vähän edempänä. Ei oikeen hyvä paikka sekään, näkyvyys samaa kastia kuin ekassa paikassa. Yksi kaato tuli nähtyä tässä paikassa, kyseessä tosin oli jonkun känniporukan jäsen. Sai aplodit omalta porukaltaan.

Hyvä reissu. Jos oikeen hakemalla ettisi miinuksia niin löytyisi niitäkin mutta siinä vaiheessa jos pikkuseikat vituttaa, niin on parempi kun pysyy kotona sen sijaan että lähtee pikataipaleelle.
 
Rallimies

Well-known member
Liittynyt
3.1.2004
Viestit
253
Sijainti
Konnevesi.
Torstai jäi väliin töiden vuoksi, joskin hieman pohdiskelin, ehtisikö katsomaan Harjun ekan vedon. Perjantaina aamulla nokka kohti Pihlajakoskea, jossa katsoin ekan ajokerran, 4vetomiehet sekä tokan ajokerran kärkiryhmän siinä pikkutie risteyksessä. Ei juuri ohjelmaa, pari pitkäksi menoa. Paikalle saavuin niin myöhään, että ohjasivat peltoparkkiin 3 km päähän pätkästä, koska tienvarsiparkki on täynnä. No jos 1 km pituudelta pysäköityjä autoja 3 km matkalla, leveällä tiellä on täynnä, niin... Olisi pitänyt mennä Päijälään.
Tämä.

Samoin kävi myös itselle. Kyselinkin siinä järkkäriltä että missäs se tienvarsipysäköinti oikein oli niin kuulemma 3h sitten jo ollut täynnä. Kummasti vaan paluumatkalla oli enempi autoja tien varressa kuin mennessä. Noh karttuipa kokemus ensi vuotta varten jos tuonne tulee mentyä.

Jouhtikylän EK:lla meni taas paremmin. Mummola sattuu olemaan n.200m EK:sta. Järkkärit kysyi (molemmat tiesin kun olivat paikallisen MK/UA:n miehiä) että olis tienvarsipysäköintiä tarjolla niin sanoin suu messingillä että en ois tähän jäämässä kun menisin tohon mummolaan. Eipä siinä sitten muuta kuin auto parkkiin mummolaan pihaan, poika olkapäille ja pätkälle :D

Monen muun kanssa olen samaa mieltä että vois vähän noita pätkiä vaihdella. Jukojärvestä tosin tykkään kun siellä on hyviä katselupaikkoja joihin pääsee helposti autolla. Mutta jotain Valkolaa, Kuohua yms. voisi kokeilla. Mietinkin tossa viikonloppuna semmosta että olis semmoset n.5 pätkää tavallaan joka vuosi vakiona ja sitten hieman vaihdeltais pätkiä vuosittain. Voisi olla helpompi saada maanomistajiltakin myönteisempää kannatusta ralli touhuihin kun ei joka vuosi tallattas peltoja tms.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Humalamäki on niin suora ja lyhyt että vaikea uskoa sen paluuseen. Hyppysuoraa on vielä käsittääkseni lanattu joten hypytkin on matalampia kuin ennen. Kuohu olisi kyllä hyvä lisä. Mökkiperä kun nyt ajettiin käännettynä kuten Jukojärvi ja Surkeekin niin se on aika hyvä setti ja käy aika loistavasti yhtenä lenkkinä. Pari vuotta vielä näin ja sitten taas käännetään ajosuunta... Vellipohja olisi myös yksi hyvä pätkä jonka saisi ottaa mukaan.

Ja yksi hyvä illan päättävä lenkki voisi olla Ouninpohja(erisuuntaan kun tänä vuonna), Juupajoki ja Väärinmaja...
Ainakin se Humalamäki jota ajettiin viimeksi 1980-luvulla on liian lyhyt ja suora, mutta kehittämällä Humalamäestä version jossa hyödynnetään osittain nykyistä Mökkiperän EK:ta ja sijoittamalla EK:n toinen pää isompaan Humalamäen kylään saataisiin 17,5 kilometriä pitkä EK jolla ei olisi mitään muuta yhteistä alkuperäisen Humalamäen EK:n kanssa kuin nimi.

Vellipohja sopisi kyllä hyvin lyhennettynä versiona Painaan jälkeen ajettavaksi, koska siirtymätaival Painaan ja lyhennetyn Vellipohjan välillä jäisi lyhyeksi.

Päijänteen itäpuolella olisi sellaisia erikoiskokeita joita ei ole aikoihin ajettu kuten Mutanen, Hauhanpohja, Lempää ja Vartiamäki.

Väärinmaja taitaa olla hieman liian kaukana kisakeskuksesta mahtuakseen ensi vuoden reittiin.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7582
Päijänteen itäpuolella olisi sellaisia erikoiskokeita joita ei ole aikoihin ajettu kuten Mutanen, Hauhanpohja, Lempää ja Vartiamäki.
Ainakin Lempäätä ja Hauhanpohjaa on viimevuosina ajettu pikkuralleissa, itsekkin ollut katsomassa, joten ei ainakaan siltä osin pitäisi olla mahdotonta. Lenkin alkuun Muuramessa Rannankylä, Kärkistensalmen sillan yli Joutsan pätkille ja sitten Ruuhimäki ja/tai Laukaa.
 
PeePee

Team 107
Liittynyt
2.6.2001
Viestit
4237
Sijainti
Kiertoradalla
Lankamaa1. Latomutkassa todella rajoittunut näkemä. Kaatosade latisti kansanjuhlaa.
Harju1. Hieno historicparaati. Shikaani yllätti italo-Mitsun.
Näissä näköjään menty samoissa, jos italo-Mitsullla tarkoitat sitä, joka yritti päästä siihen talon pihalle?

La:
Mökkiperä2: takavinkkeliristeys ei paljoa tarjonnut, urissa menivät.
Takapiikkioikea? Pätkän loppupuolella? Ymmärsin, että siinä olisi jotain ohjelmaa ollut ainakin loppupuolen autoilla, kun tie pehmeni.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1398
Päijänteen itäpuolella olisi sellaisia erikoiskokeita joita ei ole aikoihin ajettu kuten Mutanen, Hauhanpohja, Lempää ja Vartiamäki.
Lempää näyttää varsin asialliselta :thumbup: : http://youtu.be/lUN-kecXpzE?t=14m51s

Jos ajatellaan 3-päiväistä kilpailua, niin perjantaina reitti voisi olla mallia Kuohu, Parkkola, Ehikki, Valkola, Lankamaa, Laukaa ja Myhinpää sekä illan viimeisenä Harju pimeässä. Lauantaina Jämsän ja Kuhmoisten suuntaan. Sunnuntaina sitten itäpuolen lenkki.. Huoltoa(utoja) voisi kyllä hieman levittää muuallekin ja jättää nuo jäähallin kokoiset varikkorakennelmat F1:een. Hyundain "motorhomen" kokoamiseen ja purkamiseen menee näköjään viikko, vaikka tapahtuma kestää puolet siitä :rolleyes: Sitten ihmetellään lajin kalleutta samalla kun puitteet ovat noin järjettömät... Ei näin.
 
Viimeksi muokattu:

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9346
Jos kisan viimeisenä päivänä suunnattaisiinkin Jyväskylän länsipuolelle, Kuohu voisi kenties sopia Power Stageksi. Aika lähelle samoja mittoja kuin Ruuhimäkikin.

En nyt ollut paikalla, mutta jotenkin tuo kahden päivälenkin systeemi ei kuulosta niin hyvältä täysille kisapäiville. Kolme lenkkiä sisältäen sekä kahdesti että kerran ajettavia pätkiä voisi olla parempi.
 
Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
387
Sijainti
Vantaa

Itsekin pitäisin enemmän kolmesta lenkistä. Eikös kolmea lenkkiä käytetty 7-8 vuotta sitten?

Lauantain olisi tänä vuonna kolmella lenkillä voinut järjestää esim. näin:

Mökkiperä 1
Jukojärvi 1
Pätkä Mänttä-Keuruu akselilla
Pätkä Mänttä-Jämsä akselilla
---------- etähuolto Jämsässä
Himos 1
Pätkä Orivesi-Mänttä akselilla
Jukojärvi 2
Mökkiperä 2
--------- Huolto Jyväskylässä
Surkee
Leustu 1
Himos 1
Leustu 2
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Jos kisan viimeisenä päivänä suunnattaisiinkin Jyväskylän länsipuolelle, Kuohu voisi kenties sopia Power Stageksi. Aika lähelle samoja mittoja kuin Ruuhimäkikin.

En nyt ollut paikalla, mutta jotenkin tuo kahden päivälenkin systeemi ei kuulosta niin hyvältä täysille kisapäiville. Kolme lenkkiä sisältäen sekä kahdesti että kerran ajettavia pätkiä voisi olla parempi.
Kuohu tosin ei välttämättä kelpaa Power Stageksi, koska säännöissä sanotaan, että Power Stagen on oltava vähintään 10 kilometriä pitkä mitä Kuohu ei ole, mutta toisaalta tänä vuonna ei sääntöä Power Stagen minimipituudesta ole kaikissa kisoissa noudatettu mikä tosin voi johtua siitä, että sääntömuutokset lyötiin lukkoon niin myöhään, että osassa ralleissa oli jo mahdollisesti ehditty lyödä reitti lukkoon ennen sääntömuutoksia.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Kuohu tosin ei välttämättä kelpaa Power Stageksi, koska säännöissä sanotaan, että Power Stagen on oltava vähintään 10 kilometriä pitkä mitä Kuohu ei ole, mutta toisaalta tänä vuonna ei sääntöä Power Stagen minimipituudesta ole kaikissa kisoissa noudatettu mikä tosin voi johtua siitä, että sääntömuutokset lyötiin lukkoon niin myöhään, että osassa ralleissa oli jo mahdollisesti ehditty lyödä reitti lukkoon ennen sääntömuutoksia.
1999 ajettiin Jyskälän länsipuolella mm. Tiilimaa, mikä on/oli hieman yli 10 km rykäisy. Toki henk.koht. voisin suosia esim. Siitamaa Power Stageksi. Olisi sopivan lähellä Mansesteria.
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
NORFin reitin varrelta bongattua: Bruno Thiry Pihlajakosken pätkällä katsojana, A.Vatanen Päijälässä ja Himoksella. Näkyikös muita?
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Tommi ja Toyoda komitea (3) Pihlajakoski 2:lla...
 
Ylös