Syön parhaillaan kolmosta, ruokaympyrä on ns. kunnossa

Örfil

Guest
Joo, meillä on pihakomposti niin täynnä että kaikki nurmikolta haravoitu on pakko syödä.

Odotan sitä päivää kun vaimo alkaa tehdä ruohosta ja puista varisseista lehdistä näitä aamusmoothieita.

Tällä hetkellä kun esim. autossa pieraisee, tuoksu on edelleen se sama Wunderbaum -havutuoksu :eek:
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Oli jotenkin ihmeellisen tuju sipuli, jota pilkoin lounashernarin sekaan. Limakalvot meni helläksi ja vesi valui silmistä. Paistoin lopun sipalisilpun pannulla sokerissa ja Oivariinissä, heitin päälle balsamiviinietikat ja lorauksen vettä, niin johan upposi paremmin. Voisi jatkossakin tehdä em. toimenpiteen hernarisipuleille.
 

Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Perunoita. Pelkkiä perunoita. Vähäsen voita päällä.
Ostin (taas) uusia ulkomaisia eikä ne (tälläkään kertaa) ole hyviä.

Silliäkin olisi mutten syö silliä nyt. Vaan perunoita. Maidon kanssa.
Kalja odottelee avaamistaan jo jääkaapissa kavereineen. Josko illemmalla sitten vasta sihahtaisi, turhan monena päivänä tullut sihahutettua jo aamusella.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Söin äsken grillikylkeä. Ja taas tuli tehtyä virhe sen kanssa.
Nimittäin.
Oli liian pitkään uunissa. Meni nyhtöpossuksi. Mahdotonta leikata siistejä, luiden mukaisia siivuja, kun jo leikkuulaudalle nostaessa koko mössö hajoaa käsiin.
No onpa taas first world problem.

Parasta asiassa kuitenkin on se, että kuivumisesta kärsineet huuleni saivat aika pätevän rasvakäsittelyn.
On kuin mallitytön huulet, ehjät ja hehkuvan punaiset. Todella viekoittelevat ja kutsuvat. Tihkun seksiä. Siis sianihraa.
 
Ylös