Mini-Kekellä on nyt uransa paras mahdollisuus toistaiseksi ottaa mestaruus. Toivon todella, että Nico ottaa jatkossa kisoihin mukaan isot tekoviikset, sekä
iso aurinkolasit ja pistää ne päähänsä voiton osuessa kohdalle seuraavan kerran.
Viimeistään silloin, jos mestaruus Nicolle napsahtaa. :thumbup:
Mercedes näyttää olevan aivan toiselta planeetalta muihin verrattuna. Hienoa oli nähdä myös uusia (tulokas!) kuskeja podiumilla. Red Bullin
toinen sija tuli aivan puskista! Mitä ihmettä he tekivät autoilleen viimeisien testien ja Australian välissä?! McLarenille myös erittäin vahva kisa.
Williamsilla on vauhtia enemmän kuin Valtterin sijoitus antaa ymmärtää, mutta entäs Ferrari? Avauskisan pahin pettymys. :nope: Maranellossa on jo varmasti
painettu paniikkinappia. Kriisipalaverin paikka. Edellä ovat avauskisan perusteella Mercedes, McLaren, Williams ja jopa Red Bull. Alonso ja Räikköinen eivät
saaneet oikein mitään aikaan kisan aikana. Räikkösen balanssiongelmat olivat silmin nähtävissä. Valtterin pujahdettua ohi lopullisesti Kimistä, ensin Räikkösellä
lukkiutui vasen etupyörä ja heti perään oikea etupyörä. En ole vastaavaa nähnyt aikaisemmin. On erittäin epä-Kimimäistä, että renkaat lukittuvat jarrutuksissa.
Nyt niin tapahtui ties montako kertaa kisan aikana. Ferrarilla on valtavasti töitä edessä, jos aikovat taistella kisojen voitoista, saati sitten mestaruudesta.
Kisa oli ihan mielenkiintoinen, vaikkakin loppua kohden melko tylsä.