Albert Oil
Hippi ja juntti
Huh. Työstä käy kaupassakäynti.
Heti asuntoni ulko-ovea avatessain aistin rappukäytävän valon välähtäessä päälle, että joku on nyt samalla asialla. No mitä pirua tuollaisessakin nyt sitten tekee kun ei tiedä sen toisen aikeista? Mennäkö takaisin sisään odottelemaan ja kurkistella ovisilmästä kun se toinen on mahdollisesti ehtinyt mennä? Vai - kiirehtiäkö askeleita ja toimiaan ja pinkaista pikavauhtia kaksi kerrosta alas ulko-ovelle toivoen, että em. valon sytyttäjä olisi joku yläkerran asukeista?
Valitsin jälkimmäisen ja virhehän se oli. Siellähän alakerran vanhus tuntui oikein silmät kiiluvan odottelevan tuloani, että pääsee japisemaan yhtiökokouksessa tehdyn kiuasremonttipäätöksen yksityiskohdista. Taisi kysyä mielipidettänikin, johon ynähdin jotain epämääräistä. Miten jotkut eivät vain tajua, että kauppaan kiirehtiminen olisi tärkeämpää kuin tyhjä leuan lonksuttelu. Onneksi sain irtauduttua tilanteesta ennen kuin kelmeä tuskan hiki pelmahti otsalle.
Tullessa jouduin todelliselle seikkailulle, sillä rappuni etuoven edessä oli nuoripari asettelemassa polkupyörän ketjuja paikalleen. Päätin nähdä vähän maailmaa ja katsoa pääseekö rappukäytävään jotain toista kautta, kuten vaikkapa takaa. Ja toden totta - kiersin talon toiselle puolelle ja siellähän oli kuin olikin ovi, joka johti jonkinlaiseen kellarivarastokäytävään. Hyvin jännittävä uusi kokemus oli tämä. Päättelin, että sitä kautta pääsen omaan rappuuni ja niin kävikin. Miinuspuolena tässä vaihtoehdossa oli tosin se, että jouduin kipuamaan kotiovelleni päästäkseni yhdet ylimääräiset rappuset mutta parempi sekin kuin antautua jutusteluun selvästikin ylisosiaalisen pariskunnan kanssa. Saateri, olisivat saattaneet vielä apuain pyytää pyöräremonttiin!
Onneksi loppumatka menikin sitten ilman ihmiskontakteja, kiitos ripeiden askeleideni ja erikoistarkkojen refleksieni.
Heti asuntoni ulko-ovea avatessain aistin rappukäytävän valon välähtäessä päälle, että joku on nyt samalla asialla. No mitä pirua tuollaisessakin nyt sitten tekee kun ei tiedä sen toisen aikeista? Mennäkö takaisin sisään odottelemaan ja kurkistella ovisilmästä kun se toinen on mahdollisesti ehtinyt mennä? Vai - kiirehtiäkö askeleita ja toimiaan ja pinkaista pikavauhtia kaksi kerrosta alas ulko-ovelle toivoen, että em. valon sytyttäjä olisi joku yläkerran asukeista?
Valitsin jälkimmäisen ja virhehän se oli. Siellähän alakerran vanhus tuntui oikein silmät kiiluvan odottelevan tuloani, että pääsee japisemaan yhtiökokouksessa tehdyn kiuasremonttipäätöksen yksityiskohdista. Taisi kysyä mielipidettänikin, johon ynähdin jotain epämääräistä. Miten jotkut eivät vain tajua, että kauppaan kiirehtiminen olisi tärkeämpää kuin tyhjä leuan lonksuttelu. Onneksi sain irtauduttua tilanteesta ennen kuin kelmeä tuskan hiki pelmahti otsalle.
Tullessa jouduin todelliselle seikkailulle, sillä rappuni etuoven edessä oli nuoripari asettelemassa polkupyörän ketjuja paikalleen. Päätin nähdä vähän maailmaa ja katsoa pääseekö rappukäytävään jotain toista kautta, kuten vaikkapa takaa. Ja toden totta - kiersin talon toiselle puolelle ja siellähän oli kuin olikin ovi, joka johti jonkinlaiseen kellarivarastokäytävään. Hyvin jännittävä uusi kokemus oli tämä. Päättelin, että sitä kautta pääsen omaan rappuuni ja niin kävikin. Miinuspuolena tässä vaihtoehdossa oli tosin se, että jouduin kipuamaan kotiovelleni päästäkseni yhdet ylimääräiset rappuset mutta parempi sekin kuin antautua jutusteluun selvästikin ylisosiaalisen pariskunnan kanssa. Saateri, olisivat saattaneet vielä apuain pyytää pyöräremonttiin!
Onneksi loppumatka menikin sitten ilman ihmiskontakteja, kiitos ripeiden askeleideni ja erikoistarkkojen refleksieni.
