Formula 1 - 2014 - Monaco - Aika-ajot

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Turha Nicoa on syyttää syntymäperästään, on kuitenkin täysin ajamalla ansainnut paikkansa.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Eikös monacossa usein ole parillisista lähtevät tippunu sijan? Voi tulla jännä kisa Hamiltonille.
Monacossa ensimmäinen mutka on niin ahdas, että useimmiten siitä ei selvitä startissa ilman kolistelua ja siksi käytännössä mistä ruudusta tahansa starttaava voi tipahtaa kokonaan kisasta ensimmäisessä mutkassa.

Ensimmäiseen mutkan kannalta kakkosruudusta starttaamisesta voi olla hyötyäkin, koska onnistuneella startilla kakkosruudusta on mahdollista saada parempi ajolinja ensimmäiseen mutkaan kuin ykkösruudusta johtuen siitä, että rata kaartaa hieman vasemmalle juuri ennen ensimmäistä mutkaa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ensimmäiseen mutkan kannalta kakkosruudusta starttaamisesta voi olla hyötyäkin, koska onnistuneella startilla kakkosruudusta on mahdollista saada parempi ajolinja ensimmäiseen mutkaan kuin ykkösruudusta johtuen siitä, että rata kaartaa hieman vasemmalle juuri ennen ensimmäistä mutkaa.
Myös oikealla ajaessa rata kaartuu oikealle. Ykkösruutu on oikealla, kuten varmaan tiedät, ja sijaitsee normaalilla ajolinjalla lähtöruudukon kohdalla. Sisälinjalla olijalla on varaa olla härskimpi, koska jos tönimistä tulee ulkolinjalla olija osuu kaiteeseen. Toki jos aivan superlähdön ottaa ja pääsee ensimmäiseen mutkaan puoli autonmittaa edellä, silloin kakkosruutu on ihan hyvä. Mutta puoli autonmittaa edellä sisälinjalla vielä parempi, kai.
 
Viimeksi muokattu:

Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Nico Rosberg - Monaco 2014 Pole Lap and "mistake" - Side by Side

https://www.youtube.com/watch?v=aX2841KPMW8
Jännät oli vimputukset. Ei nyt vaikuttanut että olisi perä ollut irti että moisia vetkutuksia olisi tarvittu... Hieman hämärää, mutta ilmeisesti nyt ei FIA sitten halunnut hutkia, tiedä sitten miten tarkasti on tutkittukaan.

No, ainakin tekee kisasta piirun jännemmän. Ja loppukaudesta muutenkin kun Mersukuskit alkaa pelata kilpaa sikaa.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Nyt kun lap chartteja löytyy niin tarkistin millaisella setillä
pehmeämmällä renkalla ajetiin kovaa.

Kisa inssihän antaa kuskille tavoite ajat lämppäri kierroksilla ja katsoo että
kuski pääsee radalle sen toteuttamaan. (radalla on tilaa).

Kärki kuskien seteissä oli aika selkee linja :
Out läp n. 1:30 (lämmittelyä)
1. nopee 1:20 (lämmittelyä)
2. nopee 1:16 (varsinainen aika kierros)
Tällä tavalla renkaat oli kunnossa 2:lla nopella ja näin tehtiin
parhaat tulokset Q2 ja Q3 osioissa.

Jostain syystä "teemi" Rai/Spag ei tehnyt näin kertaakaan.
Huom, "teemi" Alo/Stel teki näin 1:16 alkuiset ajat 2 kertaa Q3:ssa.

Niin no mites se Räikkönen sitten teki?

Kimi on yleensä ollut Monacossa tosi nopee. Alonso ei ole säväyttänyt.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Elwis elää, jossain omassa satumaailmassaan.

"I don't know if Senna and Prost sat down and talked it out. I quite like the way Senna dealt with it, so I'm going to take a page out of his book."
BBC
 

Helmetti

pikkunen poni
Liittynyt
30.1.2014
Viestit
320
Eikös monacossa usein ole parillisista lähtevät tippunu sijan? Voi tulla jännä kisa Hamiltonille.
Hartsalla edellä voi olla parempi selitys mutta jos tippuisi:
Ekana ajaa ruusperi, no toinenhan jää siitä kumminkin.
Tällön kun toinen ajaa varikolle, tässä vaiheessa viimeistään käskevät ruusperia näyttämään kuis kulkee eli ettei tukoksi jää ja siten ehtii taasen saamaan hamiltoni niin paljon eroja että kun itse ajaa varikolle, pitää sijansa.
 
Viimeksi muokattu:

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Aika ajon merkityksestä Monacossa on tärkeä mutta kuinka tärkeä ?
Siitä esitys 2000 luvulta siten että kuskit saa numerot aika-ajo tuloksen mukaan ja sitten katsotaan mikä
on aika-ajon "järjestys" maalissa 10:llä parhaalla.

2013
1, 3, 4, 2, 8, 9, 6, 10, 17, 5,

2012
1, 2, 5, 10, 3, 7, 15, 11, 9, 14

2011
1, 4, 2, 3, 16, 9, 15, 16, 12, 17

2010
1, 3, 2, 4, 5, 24, 6, 12, 10, 13

2009
1, 3, 2, 5, 8, 6, 9, 14, 13, 20,

2008 Wet Race
3, 5, 1, 9, 18, 15, 14, 4, 2, 7

2007
1, 2, 3, 4, 8, 7, 12, 16, 18, 9,

2006
1, 4, 7, 5, 22, 9. 15, 10, 21, 12,

2005
1, 6, 3, 2, 16, 18, 8, 10, 11, 5,

2004
1, 3, 7, 10, 16, 15, 17, 13, 19, 2,

2003
3, 2, 5, 1, 8, 4, 6, 7, 10, 12

2002
2, 3, 4, 6, 11, 12, 5, 17, 21, 20

2001
2, 4, 6, 9, 1, 11, 17, 19, 20, 15,

2000
3, 6, 8, 10, 13, 5, 17, 18, 11, 4,

Noin pikaisesti vilkaistuna ei tuossa muuta varmaa ole kuin että voittaakseen kisan täytyis olla 3 joukossa aika-ajossa.
Tosin paalupaikalta tämä kisa on varmemmin voitettu. 6-8 paikoiltakin on podiumille päästy eikä edes sade pelasta tätä tilannetta.
Näin 2000 luvulla.

Nyt kun sää ennustetta katsoo niin AccuWeatherin mukaan olis pientä tihkusateen mahdollisuutta joten toivo elää että
saatais kunnon kisa.


Edit,
Korjattu lista vuoden 2012 lähtöjärjestyksen mukaiseksi.
Shumi oli paalulla mutta edellisestä kisasta oli 5 paikan lähtöruutu rangaistus.
 
Viimeksi muokattu:

Helmetti

pikkunen poni
Liittynyt
30.1.2014
Viestit
320
Aika ajon merkityksestä Monacossa on tärkeä mutta kuinka tärkeä ?
Siitä esitys 2000 luvulta siten että kuskit saa numerot aika-ajo tuloksen mukaan ja sitten katsotaan mikä
on aika-ajon "järjestys" maalissa 10:llä parhaalla.
Aika monasti se kolmonen ollut kakkonen.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24312
Sijainti
lappeen Ranta
Eiks Webo voittanu 2012 paalulta?
Ja jäljelle jääneistä viidestä tapauksesta, joissa paalun takaa lähtenyt on voittanut kisan, on kahdessa paalukuski vissiin keskeyttänyt tai ainakin jotain suht radikaalia on tapahtunut kun ei kympin joukkoon ole sopinut.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Kausi ollut niin tylsä mersujen dominoitua, joten yritetään keksiä jotain draamaa. Monet paddockin sisäpiiriläiset ovat tunnustaneet, että 90% "skandaaleista" joita F1:ssä tapahtuu ovat keksittyjä, koska muuten ei olisi mitään kirjoitettavaa. Nicon puolella tässä. Ottamalla Nicon syntyperän ja missä olosuhteissa kasvoi esille Lewis menetti arvostusta. Vaikeaa ollut Lewiksella, kun Mclaren maksoi kaiken kilpailemiseen liittyvän 10-vuotiaasta lähtien. :eek:
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Viimeksi muokattu:
Ylös