Ei mitään sisäpiiritietoa vaan eri mahdollisuuksien haarukointia.Nuo eivät voi toteutua samanaikaisesti. Jos Ferrari yksipuolisesti rikkoisi olemassaolevan sopimuksen, niin kyllä se kalliiksi sille tulisi. Muu maailma on kuitenkin tähän asti puhunut lähinnä siitä, että Honda olisi jo maksanut Alonson puolesta sen sopimusrikerahan, eli irtisanojataho olisi Alonso, ei Ferrari.
Ferrari saattaa tarjota jos sopimus suo - palkkaa vastaan tehtäviä mutta ei ajopaikkaa 2015. Tai sitten jos haluaa ajaa niin vähemmän korvausta. Pelissä voi olla myös 2016 auton testaus vuoden 2015 puolella.
Yksinkertainen tallinvaihto ja Hondadiili ei enää ole se tapahtumiin kaikkein istuvin vaihtoehto mutta kaikki toki mahdollista. Alonson markkinointikoneisto olisi aivan varmasti halunnut itse avata pelin ja tehdä siirrosta numeron. Nyt Ferrari ja Red Bull ikään kuin lässäytti koko lanseerauksen.