Tallipaikat 2015

Kyde

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
117
Nyt on kyllä semmonen skenaario Maszalla, ettei ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi syyttää. :alppu:
 

Andon

Well-known member
Liittynyt
25.8.2014
Viestit
333
Muistatkos sen ajan kun Alonso oli McLarenilla? Heti ilmiriita Hamiltonin ja Alonson välille, tallilta paloi hermot, Alonso ulos heti seuraavaksi vuodeksi.
Nyt kun Alonso saa heilua kapellimestarin paikalla niin tottakai hän pärjää paremmin kuin tallikaverinsa, se vain että onnistuu samalla "romuttamaan" tallin järjestelmää jne.
Menestyvässä tallissahan on aina kaksi menestyvää kuljettajaa, kuten esim. Mersu tällähetkellä, mutta sehän ei onnistu ikinä Alonson kanssa, tämä nähtiin jo McLarenin visiittivuotena ja Rellulla kun se oli vielä pystyssä.
No tuo nyt on aika jeesustelua, sanoisin että esim. Rosbergilla ja Hamiltonilla on tasan 0 % merkitys siinä että auto on niin helvetin hyvä. Minä ainakin olen sitä koulukuntaa jonka mielestä objektiivisesti ajateltuna Alonso olisi ansainnut Ferrari-vuosilta jonkin mestaruuden joltain vuodelta (Vettel niitä voitti aivan liikaa suhteessa tasoonsa). Tietty Alonsolla on sen verran paljon keltaista nestettä päässä että ei varsinaisesti haittaa että nyt kävi näin.
 
Viimeksi muokattu:

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Nyt on kyllä semmonen skenaario Maszalla, ettei ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi syyttää. :alppu:
Onhan se :alppu:
Mutta kyllä se päivä vielä koittaa, kun noinkin radikaaleja tallivaihdoksia tapahtuu ;)
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Ne on sitten Ferrarilla harvinaisen tyhmiä, kun päästävät kultakimpaleensa menemään ja, jos Alonso McLarenille suuntaa niin siellähän se loistava tulevaisuus on varmempaa?

Kyllä taitaa vaan olla sukset ristissä Ferrarin kanssa ja on päädytty molemmin puolin purkaa sopimus. Ja näin myös italialaiset uutisoi.
 

T.K

Sähkö-ukkeli
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
3883
Sijainti
Nolla potenttiaalissa
No tuo nyt on aika jeesustelua, sanoisin että esim. Rosbergilla ja Hamiltonilla on tasan 0 % merkitys siinä että auto on niin helvetin hyvä. Minä ainakin olen sitä koulukuntaa jonka mielestä objektiivisesti ajateltuna Alonso olisi ansainnut Ferrari-vuosilta jonkin mestaruuden joltain vuodelta (Vettel niitä voitti aivan liikaa suhteessa tasoonsa). Tietty Alonsolla on sen verran paljon keltaista nestettä päässä että ei varsinaisesti haittaa että nyt kävi näin.
Jaaa kuten Alonson kahteen mestaruusautoon Alonson vaikutus on myös se 0%?
Kuten myös Kimin mestaruusauton maagisen balanssin löytymiseen oli vaikutus 0%?
Kuten myös Vettelin merkitys mestaruuteen vieneen auton hyvyydelle oli 0%?

Hyvä autokin voi olla huono jos kuski ei osaa ajaa ja kyllä myös kuljettaja vaikuttaa auton hyvyyteen, vaikkakaan se ei ole mielettömän suuri osuus vaan joitain kymmeniä prosentteja(?).
 

Ronzo

Sir
Liittynyt
3.8.2007
Viestit
247
Kyllä tässä nyt haiskahtaa siltä että Alonso pelasi itsensä pussiin varsin lahjakkaasti, tosin ollen olosuhteiden uhri.

1) Alonso neuvottelee LdM:n kanssa jatkopahvista vuosille 17-18+optio vuodesta 19. Ongelma on hinta jota Allu tästä haluaa. LdM haluaisi tehdä pahvin mutta hallitus jarruttelee.
2) Allu kokeilee kepillä jäätä Hondan ja kenties myös RBR:n ja Mercedeksen suuntaan (tai tarkemmin ottaen Allun manageri). Hondalta tulee vastakaikua.
3) Allu käyttää Hondan vastakaikua neuvotteluvalttina. Tässä kohtaa projektiili osuu tuulettimeen ja LdM reivataan pois tallista. Samalla Botin ottaa ja vaihtaa hiippakuntaa. Yhtäkkiä neuvottelut tyssäävätkin.
4) Uusi johto ei olekaan innoissaan maksamassa ihan mitä vaan Allun palveluksista ja/tai lukittamassa itseään Allun tiimiksi. Ferrari onkin tärkeämpi kuin yksittäinen kuljettaja. Allu puristetaan nurkkaan.
5) Jotain tapahtuu, joko Allu ottaa lelunsa ja kävelee neuvotteluista ulos tai Ferrarin johto toteaa että muitakin vaihtoehtoja, mutta lopputuloksena on että Alonson soppari puretaan ja Vettelin kanssa kirjoitetaan pahvi.

Viimeisen kohdan osuus tarkentuu varmaankin kun selviää missä (vai missään) Allu ajelee ensi kaudella. Tärkeintä koko kuviossa on Ferkun sisäinen valtataistelu minkä seuraukset ovat kauaskantoiset Alonson uralle.

Tässä minun kaksi senttiäni asiaan.
 

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Ne on sitten Ferrarilla harvinaisen tyhmiä, kun päästävät kultakimpaleensa menemään ja, jos Alonso McLarenille suuntaa niin siellähän se loistava tulevaisuus on varmempaa?
Jos sopimus lähtemisen mahdollistaa, eli on purettavissa joko rahalla tai liian huonon menestyksen myötä, niin eipä siinä Ferrarilla ole liiemmin vaihtoehtoja.

Sitä, miten loistava tulevaisuus McLarenilla on edessä tuskin kukaan tietää. Voihan se olla, että vie suvereenisti seuraavat viisi mestaruutta, mutta yhtä lailla voi olla, että ensi kaudella Ferrari tai joku muu on se kovin talli. Hankalapa noita on ilman kristallipalloa ennustaa.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Bianchia liki varmana Alonson seuraajana.
Hornerhan jo kertoi "Ferrarin tarjouksen" olleen syynä siihen, miksi Vettel päästettiin menemään.

Vettel lähti Red Bullilta ja veikkaanpa hänenkin siirtyvän McLarenille
Katso ylempi kommentti.

Mersun kuskitilanne on vaikea ja jos jotain tapahtuu, niin se on se, että Hamilton siirtyy Red Bullille.
Samalla ilmoitettiin, että Kvyat siirtyy Vettelin tyhjäksi jättämälle paikalle.
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1039
Ne on sitten Ferrarilla harvinaisen tyhmiä, kun päästävät kultakimpaleensa menemään ja, jos Alonso McLarenille suuntaa niin siellähän se loistava tulevaisuus on varmempaa?

Kyllä taitaa vaan olla sukset ristissä Ferrarin kanssa ja on päädytty molemmin puolin purkaa sopimus. Ja näin myös italialaiset uutisoi.
Ferrarilla ollaan oikeastaan aika älykkäitä. Kimi palkattiin talliin, koska hänen oletettiin pystyvän sopeutumaan autoon, joka ei ole suunniteltu hänen ajotyylilleen, kuten hän teki edellisellä kerralla, kun hän ajoi Ferrarilla. No Kimi ei kuitenkaan pärjännyt Alonson autolla ja Massakin puhkesi uuteen loistoon, kun pääsi pois Ferrarilta. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että kovin moni kuski (joka on saatavilla) ei pysty ajamaan Alonson autolla, joten Alonsosta ei kannattanut pitää hirveän kovasti kiinni.

Eikös Ferrari ole näitä talleja, joille valmistajien mestaruus on se tärkein juttu, joten luonnollisesti Ferrari tarvitsee kuskit, jotka pystyvät ajamaan samalla autolla.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kyllä tässä nyt haiskahtaa siltä että Alonso pelasi itsensä pussiin varsin lahjakkaasti, tosin ollen olosuhteiden uhri.

1) Alonso neuvottelee LdM:n kanssa jatkopahvista vuosille 17-18+optio vuodesta 19. Ongelma on hinta jota Allu tästä haluaa. LdM haluaisi tehdä pahvin mutta hallitus jarruttelee.
2) Allu kokeilee kepillä jäätä Hondan ja kenties myös RBR:n ja Mercedeksen suuntaan (tai tarkemmin ottaen Allun manageri). Hondalta tulee vastakaikua.
3) Allu käyttää Hondan vastakaikua neuvotteluvalttina. Tässä kohtaa projektiili osuu tuulettimeen ja LdM reivataan pois tallista. Samalla Botin ottaa ja vaihtaa hiippakuntaa. Yhtäkkiä neuvottelut tyssäävätkin.
4) Uusi johto ei olekaan innoissaan maksamassa ihan mitä vaan Allun palveluksista ja/tai lukittamassa itseään Allun tiimiksi. Ferrari onkin tärkeämpi kuin yksittäinen kuljettaja. Allu puristetaan nurkkaan.
5) Jotain tapahtuu, joko Allu ottaa lelunsa ja kävelee neuvotteluista ulos tai Ferrarin johto toteaa että muitakin vaihtoehtoja, mutta lopputuloksena on että Alonson soppari puretaan ja Vettelin kanssa kirjoitetaan pahvi.

Viimeisen kohdan osuus tarkentuu varmaankin kun selviää missä (vai missään) Allu ajelee ensi kaudella. Tärkeintä koko kuviossa on Ferkun sisäinen valtataistelu minkä seuraukset ovat kauaskantoiset Alonson uralle.

Tässä minun kaksi senttiäni asiaan.
Lisäksi ehkä Ferrarilla ja Ferrarilla Ferrari on tärkein asia ja sitä myötä (aikaisemminkin spekuloinut asiaa) Ferrarilla tajuttiin, että MERKKIMESTARUUTTA ei voiteta pelkästään Alonson pisteillä. Ja Alonsolle tehty auto ei vaan toimi muilla kuskeilla. Ei istunut Massalle eikä istu Kimille (vieläkin huonommin). Talli haluaa sen merkkimestaruuden ja siihen tarvitaan kaksi pisteitä rohmuavaa kuljettajaa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ferrarilla ollaan oikeastaan aika älykkäitä. Kimi palkattiin talliin, koska hänen oletettiin pystyvän sopeutumaan autoon, joka ei ole suunniteltu hänen ajotyylilleen, kuten hän teki edellisellä kerralla, kun hän ajoi Ferrarilla. No Kimi ei kuitenkaan pärjännyt Alonson autolla ja Massakin puhkesi uuteen loistoon, kun pääsi pois Ferrarilta. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että kovin moni kuski (joka on saatavilla) ei pysty ajamaan Alonson autolla, joten Alonsosta ei kannattanut pitää hirveän kovasti kiinni.

Eikös Ferrari ole näitä talleja, joille valmistajien mestaruus on se tärkein juttu, joten luonnollisesti Ferrari tarvitsee kuskit, jotka pystyvät ajamaan samalla autolla.
Olit nopeampi.:eek:
 

Professori

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
208
Muistatkos sen ajan kun Alonso oli McLarenilla? Heti ilmiriita Hamiltonin ja Alonson välille, tallilta paloi hermot, Alonso ulos heti seuraavaksi vuodeksi.
Nyt kun Alonso saa heilua kapellimestarin paikalla niin tottakai hän pärjää paremmin kuin tallikaverinsa, se vain että onnistuu samalla "romuttamaan" tallin järjestelmää jne.
Menestyvässä tallissahan on aina kaksi menestyvää kuljettajaa, kuten esim. Mersu tällähetkellä, mutta sehän ei onnistu ikinä Alonson kanssa, tämä nähtiin jo McLarenin visiittivuotena ja Rellulla kun se oli vielä pystyssä.
Kerropas milloin jossain huipputallissa on ollut kaksi ihan kirkkaimpaan kärkijoukkoon kuuluvaa kuljettajaa ja siitä on selvitty ilman riitoja?
 

kempula

Well-known member
Liittynyt
14.4.2013
Viestit
630
Ferrarilla ollaan oikeastaan aika älykkäitä. Kimi palkattiin talliin, koska hänen oletettiin pystyvän sopeutumaan autoon, joka ei ole suunniteltu hänen ajotyylilleen, kuten hän teki edellisellä kerralla, kun hän ajoi Ferrarilla. No Kimi ei kuitenkaan pärjännyt Alonson autolla ja Massakin puhkesi uuteen loistoon, kun pääsi pois Ferrarilta. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että kovin moni kuski (joka on saatavilla) ei pysty ajamaan Alonson autolla, joten Alonsosta ei kannattanut pitää hirveän kovasti kiinni.

Eikös Ferrari ole näitä talleja, joille valmistajien mestaruus on se tärkein juttu, joten luonnollisesti Ferrari tarvitsee kuskit, jotka pystyvät ajamaan samalla autolla.
+1.

2007 auto oli vielä kehitetty Schumin aikakaudella ja käsittääkseni Kimin ja Schumin ajotyylit on aikalailla samansuuntaiset.
 
Viimeksi muokattu:

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Lisäksi ehkä Ferrarilla ja Ferrarilla Ferrari on tärkein asia ja sitä myötä (aikaisemminkin spekuloinut asiaa) Ferrarilla tajuttiin, että MERKKIMESTARUUTTA ei voiteta pelkästään Alonson pisteillä. Ja Alonsolle tehty auto ei vaan toimi muilla kuskeilla. Ei istunut Massalle eikä istu Kimille (vieläkin huonommin). Talli haluaa sen merkkimestaruuden ja siihen tarvitaan kaksi pisteitä rohmuavaa kuljettajaa.
Ferrarilla ei tarvitse tajuta mikä mestaruus on tärkeää jos Alonso otti lopputilin ja mahdolliset kulut maksaa Honda. Heidän piti vain tajuta että nyt pitää saada Alonsolle korvaaja. Turhaa mussutusta että Alonso ei rakentanut Red Bulleja tai Mersuja parempaa autoa, tai Alonson autolla ei muut osaa ajaa. Ei Ferrarilla tälläisiä ole ehditty pohdiskelemaan koska tämähän kuvio on mennyt todennäköisesti niin että Ferrari olisi halunnut pitää Alonson, mutta Alonso halusi lähteä Honda projektiin.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Tossa voi olla pointtia, että Alonso on hidaste tallimestaruudelle vaikka on ollut se selvästi enemmän pisteitä tuonut kuljettaja. Sama ongelma on tainnut olla kaikissa tiimeissä, kun Alonso on ollut tiimikaveriaan parempi kauden pisteissä.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Hornerhan jo kertoi "Ferrarin tarjouksen" olleen syynä siihen, miksi Vettel päästettiin menemään.

--

Samalla ilmoitettiin, että Kvyat siirtyy Vettelin tyhjäksi jättämälle paikalle.

Jaa, katos vaan :D

No Alonson edelleen McLarenille. Itse tosin toivoisin, ettei pääsisi sinnekään :D Ei vaikuta atm sellaiselta voitonjanoiselta kuskilta.
Veikkaan myös, ettei Honda välttämättä halua kummankaan nykykuljettajan jatkavan. Mutta saa nähdä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ferrarilla ei tarvitse tajuta mikä mestaruus on tärkeää jos Alonso otti lopputilin ja mahdolliset kulut maksaa Honda. Heidän piti vain tajuta että nyt pitää saada Alonsolle korvaaja. Turhaa mussutusta että Alonso ei rakentanut Red Bulleja tai Mersuja parempaa autoa, tai Alonson autolla ei muut osaa ajaa. Ei Ferrarilla tälläisiä ole ehditty pohdiskelemaan koska tämähän kuvio on mennyt todennäköisesti niin että Ferrari olisi halunnut pitää Alonson, mutta Alonso halusi lähteä Honda projektiin.
Olisko jotain kättä pitempää tähän?
 

Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Jaa, katos vaan :D

No Alonson edelleen McLarenille.
Veikkaan myös, ettei Honda välttämättä halua kummankaan nykykuljettajan jatkavan. Mutta saa nähdä.
Onko nyt niin, että Honda yksin päättää ketkä McLarenia ajaa? Lukeko moottorisopimuksessa muka, että Honda päättää kuskit vai onko se mennyt kaikessa hiljaisuudessa ostaman koko tiimin?
 
Ylös