Tallipaikat 2015

Ronzo

Sir
Liittynyt
3.8.2007
Viestit
247
Massan mukaan Alonso haluaisi Mersulle ja olisi viitannut tähän puhuessaan mahdollisesta välivuodesta. Kävisi muuten järkeen, mutta Honda tosiaan vihjaili jo Alonsosta sillä auto #14 -twiitillään. En näe järkevänä, että Alonso palkattaisiin Mäkille vain vuodeksi. Joku Lotus siihen varmaan alkaisikin, mutta sekin talli on muuttunut jo paljon niistä ajoista, kun Alonso siellä viimeksi ajoi.
Kun yrittää rivien välistä lukea niin Alonso itse haluaisi Mersulle, McLaren haluaisi Alonson mutta ei ainoastaan yhdeksi kaudeksi ja Ferrarille Alonso ei mahdu ilman kolmatta autoa. Tässä on joko vaihtoehtoina Alonson välivuosi tai jomman kumman osapuolen nöyrtyminen toisen vaatimuksiin akselilla Alonso-McL. Tai sitten puskista tulee kurvipallo ja Ferrarilla ajavatkin ensi vuonna parivaljakko Alonso-Vettel ja Kimin soppari maksetaan ulos toiseen kertaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
 
TumBero

Well-known member
Liittynyt
26.3.2012
Viestit
184
Eli onks tilanne nyt niin, että Vettel ja Alonso ovat ihan oikeasti kummatkin lähdössä pihalle talleistaan ja niistä on tiedotettu jopa tallien puolelta?

Ja tän hetkinen tilanne on se, että:

- Vettel on 110% varmuudella menossa Ferrarille.
- Alonso empii ja arpoo?

????
 
SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Eli onks tilanne nyt niin, että Vettel ja Alonso ovat ihan oikeasti kummatkin lähdössä pihalle talleistaan ja niistä on tiedotettu jopa tallien puolelta?
Vettel on ilmoittanut lähtevänsä Red Bullilta. RB:n tallipäällikkö on haastattelussa sanonut Vettelin menevän Ferrarille, mutta Vettel tai Ferrari ei ole vahvistanut tätä.

Alonso on sanonut kaikki vaihtoehdot ensi vuodeksi olevan auki, välivuosikin on mahdollinen. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että hän todennäköisesti ei aja Ferrarilla ensi kaudella.

Ferrari ei ole tiedottanut ensi vuoden kuljettajistaan mitään. Ron Dennis sanoo, että McLarenilla ei ole vielä kuljettajasopimuksia ensi kaudelle. Red Bull on jo vahvistanut, että ensi kaudella heillä ajavat Ricciardo ja Kvjat.
 
Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897

Niin ja Williamsin suunnalta on MTV3:n mukaan Alonsoa kehuttu kovin ylistävään sävyyn...
 
SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
On se Vettelkin melkoinen, kun hyväksynyt torstaina talvitesti- ja markkinointiohjelman Red Bullin kanssa. Seuraavana päivänä sitten ilmoitti lähtevänsä.
Toisaalta olishan se myös ollu aika v-mäistä sanoa, että pistäkää aikataulut uusiksi, mulle ei sovi - ja sit seuraavana päivänä ilmoittaa lähtevänsä tallista. :rolleyes:
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Minäpä veikkaan, että asiat ovat/menevät näin:

Alonso ei pääse McLarenin kanssa sopimukseen koska vaatii ainoastaan yhden vuoden sopparia tai helppoja irtautumiskeinoja suorituskyvyn ollessa heikko ja pitää siksi välivuoden. Vettel siirtyy ennustetusti Ferkulle Kimin pariksi, mutta Kimi lopettaa heti 2015 kauden jälkeen. Tilalle tulee Hamilton, jonka Mersu-sopimus päättyy sopivasti samaan aikaan. Alonso siirtyy välivuoden jälkeen Mersulle kaudeksi 2016 Nicon pariksi, mutta ikävä kyllä Mersun etumatka on tuossa vaiheessa jo mennyttä ja mies ajaa kaksivuotisen sopimuksensa loppuun saavuttaen muutamia voittoja mutta jää kauas mestaruuksista ja laittaa F1-uran pakettiin 2017 kauden päätteeksi. Tilalle nousee Bottas. Sitten huipputallien paikat pysyvätkin muuttumattomina melko monta kautta.
 
SweetSuite

Well-known member
Liittynyt
5.9.2009
Viestit
279
Keskustelut ensi kauden tallipaikoista ilman spekulointia ja vain faktoissa pitäytyen:
/sarcasm
Ricciardo ja Kvyat ajavat Red Bullilla. Hamilton ja Rosberg ovat ensi kaudellakin tallikavereita Mercedeksellä. Ferrarilla ajaa Kimi ja vielä vahvistamaton kuski. Alonso ei aja Ferrarilla, eikä Vettel Red Bullilla. Topicin voi siis pistää lukkoon kunnes faktoja saadaan lisää.
/endsarcasm

Mosse, älä oo tommone. :wink:
Koko forumihan perustuu spekuloinnille, miten helvetissä täällä sitten keskusteltaisiin ensi kauden ja tulevaisuuden tallipaikoista?
 
Ratahans

Well-known member
Liittynyt
8.5.2001
Viestit
840
Minäpä veikkaan, että asiat ovat/menevät näin:

Alonso ei pääse McLarenin kanssa sopimukseen koska vaatii ainoastaan yhden vuoden sopparia tai helppoja irtautumiskeinoja suorituskyvyn ollessa heikko ja pitää siksi välivuoden. Vettel siirtyy ennustetusti Ferkulle Kimin pariksi, mutta Kimi lopettaa heti 2015 kauden jälkeen. Tilalle tulee Hamilton, jonka Mersu-sopimus päättyy sopivasti samaan aikaan. Alonso siirtyy välivuoden jälkeen Mersulle kaudeksi 2016 Nicon pariksi, mutta ikävä kyllä Mersun etumatka on tuossa vaiheessa jo mennyttä ja mies ajaa kaksivuotisen sopimuksensa loppuun saavuttaen muutamia voittoja mutta jää kauas mestaruuksista ja laittaa F1-uran pakettiin 2017 kauden päätteeksi. Tilalle nousee Bottas. Sitten huipputallien paikat pysyvätkin muuttumattomina melko monta kautta.
Paitsi, että Ferrari kulkee 2015 ja talli päättää jatkaa Kimillä ja Vettelillä. Maclaren kulkee yllättävän hyvin 2015 ja päättää palkata Bottaksen talliin 2016. Alonso ei vuoden tauon jälkee pysy Bottaksen kyydissä ja heittää Dennisiä kolmannen kisan jälkeen kypärällä ja saa lähteä ajelemaan lemans kisoja. :)
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Paitsi, että Ferrari kulkee 2015 ja talli päätää jatkaa Kimillä ja Vettelilä. Maclaren kulkee yllättävän hyvin 2015 ja päättää palkata Bottaksen talliin 2016. Alonso ei vuoden tauon jäkee ei pysy Bottaksen kyydissä ja heittää Dennisiä kolmannen kisan jälkeen kypärällä ja saa lähteä ajelemaan lemans kisoja. :)
:D

JOS noita talleja menee nurin, niin tallipäälliköiden (poislukien Ferrari) mielipide on ollut, että kolmannen auton mukaan otto olisi näin kireällä aikataululla mahdotonta.

Mikähän tuossa nyt niin vaikeaa on? Vai pitäiskö tallilla olla 2 paikkaa pitstopin tekemiseen? Ja kolmannes lisää henkilökuntaako?
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726

Eihän suurin osa tallien 300-500:sta henkilöstä työskentele kuljettajien kanssa kisavarikolla. Tehtaalla ne ovat.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Juu juu, mutta miksi kolmas auto on mahdoton 'näin nopealla' aikataululla?
Ei luulis olevan vaikeaa rakentaa yksi ylimääräinen auto ja sijoittaa muutama mekaniikko ja insinööri kolmannen auton operointiin. Varikkomuurilla voisi ehkä tulla ongelmia radioliikenteen ja taktiikan hallinnan opettelun kanssa? Uudet napit tarvitaan laitteisiin kun on kolmas auto ja insinööri?
 
Alien Eel

Well-known member
Liittynyt
7.2.2011
Viestit
401

Mahtaisko jostain Monacosta loppua tila myös? Ja voisi olla melkoinen niitti niille pienemmille talleille jotka eivät sitten kaatuisi. Ehkä joku Sauber ja Force India kiittäisivät oikein kauniisti. Näille talleille tämmöinen ponnistus voisi olla ihan merkittäväkin. Toro Rossolle nyt tyrkätään pikkasen energiajuomarahaa lisää jos on tarpeen.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726
Mitenkähän Hamiltonin McLaren-paluu voisi onnistua? Mersulla tuskin on sellaista purkupykälää, että jos talli ja kuski johtavat MM-taistelua, niin hän saa lähteä muualle... Enkä usko, että Mersulla oltaisiin kovin halukkaita ottamaan Alonsoa sinne. Alonso on osoittautunut viimeistään nyt sellaiseksi persoonaksi, jonka kanssa voi olla vaikea tulla toimeen, jos jo Hamilton on onnistunut synnyttämään kipinöintiä.
 
Ronzo

Sir
Liittynyt
3.8.2007
Viestit
247
Twitterissä pidetään varmana tietona sitä, että Hamilton siirtyy ensikaudeksi McLarenille! Tämähän avaisi ovet Alonsolle mersupestiin jo ensikaudeksi!
Kuulostaa melko päättömälle, mutta leikitellään hieman skenaariolla:

1) Hamiltonin ja Mersun suhteet ovat tulehtuneet siihen pisteeseen että jatkosopimusneuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen. Lewis lähtee ovet paukkuen takaisin Ron-sedän syliin ja ottaa samalla vastaan Hondan tuntuvat myötäjäiset.
2) Mersu ei kuitenkaan halua Alonsoa aiheuttamaan vielä suurempaa mekkalaa tiimiin vaan nappaa Williamsilta Bottaksen.
3) Alonso jää puun ja kuoren väliin ja joutuu joko menemään Williamsille ajelemaan pikkurahalla tai sitten nähdään todellinen deja-vú vuodelta 2007 ja hän palaa McLarenille Lewiksen kanssa kisaamaan. Honda saisi haluamansa superkaksikon.
4) Button poistuu sarjasta ja Magnussen istuu johonkin jämätiimiin.

Jep jep. En usko tuohon lainkaan, mutta kiva on spekuleerata.
 
JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
697
Yrittäkää nyt keksiä edes yksi syy, että miksi ihmeessä Mersu vaihtaisi Hamiltonin Alonsoon. Ei ole mahdollista. Kuskien huonot suhteet ei ole mikään syy niin kauan kun tulee kaksoisvoittoja ja maailmanmestaruus jaetaan tallin sisällä. Yksi törmäys radalla tallikavereiden kesken voi tapahtua missä vain teamissa vaikka ne kuskit olisivat parisuhteessa keskenään.
 
Andon

Well-known member
Liittynyt
25.8.2014
Viestit
333
edit: tämä olikin jo tuossa ylhäällä (Hamilton), voisi vähän näköjään katsella ennenkuin postaa...
 
Ylös