Turun hovioikeus on määrännyt Tampereen kaupungin satojentuhansien eurojen vahingonkorvaukseen oikeudenkäynnissä, jota on käyty vuodesta 2006 asti.
Tamperelainen bussikuski liukastui vuoden 1993 tammikuun aamussa jalkakäytävällä, jota kaupunki ei ollut hiekoittanut. Mies kaatui selälleen maahan ja löi takaraivonsa jäiseen maahan. Onnettomuudesta aiheutui hermovamma, joka johti loppuelämän kestävään työkyvyttömyyteen.
Jo aiemmin käräjäoikeus oli määrännyt Tampereen kaupungin korvauksiin työkyvyttömyydestä, mutta kaatunut mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. 21 vuoden takaisen onnettomuuden kulku vahvistettiin hovissa käräjäoikeuden kuvauksen mukaiseksi.
Mies oli kävelemässä aamulla kevyenliikenteenväylällä. Yöllä oli satanut lunta ja väylä oli liukas. Sen varteen ei oltu laitettu merkintää ”ei talvikunnossapitoa”.
Oikeuden mielestä miehellä oli syy olettaa väylän olevan turvallinen paikka liikkua, sillä väylää oli aiemmin hiekoitettu asianmukaisesti. Tammikuisena aamuna näin ei kuitenkaan ollut.
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion, jonka mukaan kaupunki löi laimin väylän talvikunnossapidon, eikä varoittanut kulkijoita riittävästi vaarasta. Näin vastuu turvallisuudesta kuului nimenomaan kaupungille, ei kulkijalle.
Tampereen kaupungin mukaan miehen olisi pitänyt varoa askeliaan tarkemmin kelillä, jonka saattoi arvioida silmämääräisesti ja kokemuksen perusteella liukkaaksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat kuitenkin toista mieltä: miehen olisi pitänyt voida luottaa kaupungin hoitavan hommansa asianmukaisesti.
Koska onnettomuus johti liukastuneen miehen täydelliseen työkyvyttömyyteen, kaupunki oli vastuussa miehen ansionmenetyksistä. Käräjäoikeus tuomitsi kaupungin korvaamaan ansionmenetyksen diplomi-insinöörin mediaanipalkan mukaan.
Liukastunut mies oli saanut opiskelupaikan teknillisestä yliopistosta, mikä olisi myöhemmin nostanut hänen ansioitaan. Hovioikeudelle jättämässään valituksessa mies vaati kaupungilta diplomi-insinöörin keskiarvopalkan mukaista korvausta.
Hovioikeus totesi, että opiskelupaikka olisi nostanut miehen ansioita merkittävästi. Korvauksen oli kuitenkin perustuttava mediaanipalkkaan, joka on hieman keskiarvopalkkaa pienempi.
Liukastunut mies olisi käräjäoikeuden arvion mukaan valmistunut opinnoistaan ja työllistynyt diplomi-insinööriksi. Tampereen kaupunki velvoitettiin korvaamaan miehen ansionmenetyksiä yhteensä kaikkiaan noin 430 000 euron edestä vuoteen 2012 asti.
Vuodesta 2012 eteenpäin miehelle kuuluu vuosittain noin 67 000 euron vahingonkorvaus menetetystä tulosta. Korvattava tulo perustui diplomi-insinöörin mediaanipalkkaan.
Asianosaisilla on vielä mahdollisuus valittaa tuomiosta Korkeimpaan oikeuteen.