Sekin vielä :frank:Vitun Lumia.
Sekin vielä :frank:Vitun Lumia.
Etnisyydeltään alunperin ovat. Skotit (eli kansa, josta kyseinen maa-alue sai nimensä) olivat nimenomaan Irlannista muuttaneita gaeleja. Sekoittumista on toki tuon jälkeen tapahtunut, mutta kansan alkuperä tulee sieltä.On muuten hieman monimutkaisempi asia tuo. Vaikkei kansallisuudeltaan tai etnisyydeltään nyt irlaintilaisia olekaan, niin aika tiukka kultturinen side taitaa skoteilla sinne naapurisaarelle olla.
Sudanin jakautumista sen sijaan edelsi sisällissota ja Sudan ei ole vielä päässyt sopuun Etelä-Sudanin kanssa Abyein öljyalueen rajoista ja hallinnasta, joten siellä on edelleen hässäkkää rajojen kanssa.Ulkomuistista vielä Kypros. Olihan niitä siis, muttei minusta edelleenkään jatkuvaa häsää rajojen kanssa.
Tuokin vielä. Kylläpä Eurooppaa koetellaan.Sudanin jakautumista sen sijaan edelsi sisällissota ja Sudan ei ole vielä päässyt sopuun Etelä-Sudanin kanssa Abyein öljyalueen rajoista ja hallinnasta, joten siellä on edelleen hässäkkää rajojen kanssa.
Tuokin vielä. Kylläpä Eurooppaa koetellaan.
Sudanin jakautumista sen sijaan edelsi sisällissota ja Sudan ei ole vielä päässyt sopuun Etelä-Sudanin kanssa Abyein öljyalueen rajoista ja hallinnasta, joten siellä on edelleen hässäkkää rajojen kanssa.
Se Israelia lähempänä oleva.
Kumpi noista Sudaneista nyt edustaa sitten Euroviisuissa maata?
Josko koko Harza on tehty pesukoneen päällä pitkän linkousohjelman aikana?Hartsalla unohtu karttakirja pesukoneen päälle.
Pikemminkin silmälasit olivat ne jotka unohtuivat pesukoneen päälle.Hartsalla unohtu karttakirja pesukoneen päälle.