Joo. Vaikea kausi voi tosiaan tulla. Ferrarin henkilöstöpuolen asiat ovat myös melkoisella tolalla. Tosin jo Domenicalinkin osalta näki, että mies olisi ollut ideaali apulaistallipäällikkö ja siitä lähtien myöskään Mattiacci tai Arrivabene eivät ole olleet mitään erikoisia tallipäälliköitä. Mattiaccillakin vain minimaallinen määrä kokemusta tallissa ennen nykypäivää silloin Domenicalin talousmanageriajoilta ja Arrivabenellä ei taas näyttöä lukuunottamatta myöskään ole kokemusta tallin johtajuuspuolella.
Domenicalia, Mattiaccia ja Arrivabeneä kuitenkin yhdistää hyvä taloustietämys ja kulissien takaisten asioiden taitava johtajuus. Mattiaccin osalta tietysti harmi on, että mies alkoi juuri ja juuri saada hommasta kiinni. Toisaalta myös Domenicalinkin potkujen aikaan mies oli alkanut saada juuri ja juuri omaakin itseluottamusta ja omaa johtajuuden uraa ilman hapuilua tai Jean Todtiin vertailua. Toisaalta Mattiaccin poistuminen on kuin analgrammi Todtin tuolloin oletetusta poispotkaisusta syöksykierteen loppuvuosina kun Ferrarilla oli käynnissä enemmän tai vähemmän täysimittainen sisällissota Todtin ja Lombardin välillä. Tuolloin Todtin joutuessa ulos tallista Ferraria olisi todennäköisesti kohdannut melkoinen kaaoksen jatkuminen 1990-luvulla kun siellä olisi ollut melkoinen diktaattori pomona...
Helvetti. Välillä oli jopa Jean Alesikin alakynnessä kun riehuminen alkoi varikkopilttuussa..
Joka tapauksessa Arrivabene on lisäksi ollut Marlboron Italian haaran riveissä jo vuodesta 1977 ja yleensäkin siitä lähtien enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana lajissa jopa merkittävänäkin sponsorien edustajana etenkin Paddy McNallyn maineen perijän piirissä ja siten muun muassa Kimin tunnettavuus hänen kanssaan ei ole itselleni ainakaan yllätys. Suurin kysymys on tietenkin kaiken tämän jälkeen vielä yleinen selviäminen tallipäällikkönä.
PS. Mitä vielä tulee Alonson kritisointiin niin kyllä löytyy kriittistä sanaa Alonsoa kohtaan näiden vuosien aikana niin Luca Corderosta, Domenicalista ja Mattiaccilta aina itse Il Piccolo Commendatoreen asti. Tosin Il Piccolo Commendatore esitti kyllä Valenciassa 2010 melkoisen takapuoleen ammuttua karhua kun silloin oli muun muassa Kimi Räikkösen mainetta kritisoitu ja samoin mies tasapuolisesti puolusti myös Alonsoa.