Abu Dhabin kilpailusta voisi laittaa hieman juttua tulemaan. Tavallaan uusi kausi käynnistyy jo hyvin pian talvitestien muodossa joten niistäkin asiaa varmaankin pian riittää. Abu Dhabin päätöskilpailussa Lewis Hamiltonilla ei ollut juuri lainkaan ongelmia ja ne vähäiset ongelmat olivat Hamiltonilla ns. Mukavia eli hän olisi hätätilanteessa vaikka päästää Felipe Massan voittoon mikäli auton hajoamisen pelko todella olisi ollut niin suuri kuin oli tai olisi voinut olla. Hamilton kun ei halunnut yksinkertaisesti ammattimaisen kilpa-ajajan tapaan ottaa mitään turhaa riskiä vaikka voittoa lähdettiin ajamaan. Siten mies on tietyllä tapaa korottanut itsensä ansiokkaiden miesten joukkoon.
Toki eräällä tavalla tämä olisi ollut paljon parempi mestaruus nautittavaksi mikäli Hamilton olisi hävinnyt Brasiliassa 2008 ja voittanut uransa ensimmäisen mestaruuden vasta tänään, mutta Danny Sullivanin ja Mika Häkkisen sanoin tämä on moottoriurheilua. Nico Rosbergin osalta harmitus on varmasti kova ja jopa suurikin. Tietyllä tapaa harmittaa paljonkin Rosbergin tappio, mutta hävisi ihan rehdisti oikealle kaverille ja kävi myös onnittelemassa minkä takia ymmärrän entistäkin vähemmän ja jopa harmittelen sitäkin enemmän näitä Nicon kritisoijia olevinaan juuri Nicon huonosta asenteesta. Taitavat olla Hamiltonin tai nykypäivän aivopestyjen medioiden sanantuojien ilolintuja nämäkin tapaukset.
Hamiltonkin olisi saattanut onnitella mestaruuden hävitessään, mutta on lukuisasti enemmän ihan tavallisissakin kilpailuissa osoittanut huonon häviäjän merkkejä. Ja myös aivan tällä kaudellakin. Onhan se positiivisella tavalla hyvä juttu, mutta ei kuitenkaan aivan niin positiivinen koko Hamiltonin uraa huomioiden nämä tempaukset missä näin on käynyt. Silloin liikutaan Alonson, Schumacherin ja tietenkin itse Sennan suuntaviivoilla. Taisi Massan kritisoinnin aikaankin ottaa mallia Sennasta siinä kun aikoinaan Senna oli lyödä voitetun kisan jälkeen hampaat kurkkuun joltakin tukea osoittaneelta valokuvaajalta kun tämä vahingossa tai ehkä vain kehuakseen kosketti häntä ja kun tällä valokuvaajalla oli ollut vähän lennokkaita lauseita niin Hamilton alkoi inisemään Sennan tapaan koskemisesta ja ainoa asiasta innostunut taisi olla vain Oskari Tonttu.:frank:
Joka tapauksessa Rosbergin voitto ja mestaruus ei välttämättä mennyt tänään tapahtuneeseen asiaan vaan tietyllä tapaa omasta mielestäni jo Austinin tilanteessa missä Rosberg laski jopa huomattavan helposti Hamiltonin ohi eikä oikein edes tuntunut yrittävän kiinniajoa ja ohitusta toisin kuin Brasiliassa, lukuisasti tällä kaudella tilaisuuden niin sattuessa tai jopa tänään teknisestä viasta kärsivänäkin. Austinin tilanteesta asti itse arvelinkin, että tämän kauden mestariksi tulee Hamilton vaikka Rosberg voittikin Interlagosissa. Rosberg oli sinällään jopa äärimmäisenkin korrekti. Kekellä olisi kirosanoja lennellyt varmasti niin paljon, että radiokin olisi kärähtänyt. Rosbergilla tuli vain ainoastaan yksi isompi kirosana koko kuultuun radioliikenteeseen vaikkakin varmasti FIA:n sivuilla tai sitten jopa niiltäkin sensuroiduissa osioissa on saattanut lentää melkoisen likaisia saatesanoja. Rosbergin tilanne oli eräällä tapaa niin kovin toivoton kuten oli Alain Prostinkin kaudella 1984.
Mitään ei olisi voinut toteutuneesti tehdä toisin vaikka Rosberg olisikin voittanut kilpailun ja eräällä tapaa kärjestä tapahtuva tekninen vika olisi ollut vielä huonompi juttu kuin mitä nyt oli ja lopussa ongelmien pahentuessa jo liikaakin Rosberg ei olisi yksinkertaisesti mitenkään voinut voittaa mestaruutta. Muista ajajista puhuen Williamsilta todella hieno kauden yhteishuipennus ja Räikkösenkin osalta hieno ajo vaikkakin alkua lukuunottamatta mitään todella hienoa ei ajossa sinällään ollut. Alonsolta myös menettelevä päätösajo kuten myös Vetteliltäkin. Mielestäni Mercedes ansaitsi tänä vuonna mestaruutensa. Rosbergin omaa mahdollista ensi kauden mestaruutta lukuunottamatta en kyllä toivoisi Mersulle muutoin mestaruutta vain sarjan mielenkiinnon takia. Toisaalta ensi kaudella nähdäänkin turboaikakauden lopullinen alustava voimasuhteiden muodostuma.
Red Bullin tämä kausi oli tietyllä tapaa aikamoinen katastrofi ainakin aivan kultaisin mittarein katsottuna. Tosin hyvin suurelta osin siihen vaikutti juurikin koko turboaikakauteen siirtyminen. Ilman sitä Red Bull olisi saattanut jälleen voittaa mestaruuden ja silloin olisi kyllä ollut hyvin surullista katsoa tilannetta. Rosbergin osalta alkaa varmasti ensi kauteen keskittyminen ja toivottavasti mestaruus tulisi silloin. Sekin olisi tietyllä tapaa enteellinen kausi sillä Kekellä oli jopa monen häntä tuolloin arvostelleen suomalaisenkin mielestä paras kausi juuri kausi 1985 koko hänen urallaan ja pelkkää sitä kautta muistellen Keke oli kyllä sellaisessa iskussa, että jopa ennen sitä tai sen jälkeen ei Keke mitenkään aivan huippuun suoritukseen kyennyt. Tosin mestaruus tuli kaudella 1982, mutta silloin koko kausi oli melkoisen erikoinen koko lajissa.
Silloin siitä tulisi 30 vuotta ja Rosbergin Nicon mestaruus olisi mukava suoritus ja ehkä jopa tätä kautta parempi suoritus. Vaikkakin näin suomalaisuuden juhlavuonna mestaruus olisi ollut jotain todella erikoista saavuttaa. Toisaalta vaarana on nyt Hamiltonin mestaruuden ja ehkä jo ennen teknistä vikaa huonon ajon myötä ajautua pahimmassa tapauksessa eräänlaiseen kakkoskuskin asemaan tai sen vakavaan vaaraan mistä Nico juuri ehkä tällä kaudella tuntui pääsevän eroon voittojensa ja yleensäkin asenteen parantumisen myötä. Jossittelun päätteeksi Nicon voitto taas olisi aiheuttanut ja ilmeisesti ehkä tulee aiheuttamaan mahdollisesti jonakin päivänä valitettavan kahtia jakautuneen ilmapiirin lajissa ja Hamiltonin yleensäkin jo melkoisesta esityksestä ei kyllä olisi saattanut tulla loppua sitten millään siinä tapauksessa pahimmillaan.
Rosbergin ajon osuus mestaruuden puolustamisessa oli kuitenkin sinällään huonoin sitten Webberin Markin ja kauden 2010. Siihen katastrofiin verrattuna Nico sentään taisteli loppuun asti toisin kuin Webber jonka kisa meni flegmaattiseksi ja masentuneeksi viimeistään pantterin karjaisun säikyttämän paviaanilauman tapaan työskennelleisiin Red Bullin mekaanikkojen vaatiman hätäpysähdyksen jälkeen ja samaan meni käytännössä tuolloin myös Fernando Alonsonkin mestaruus.
Pelkästä hemmetin seinään hipaisusta vielä ja se oli kyllä helpoimpia mestaruuden ojennuksia tavallaan sitten Carlos Reutemannin ja kauden 1981 Las Vegasin jossa sielläkin jotain uskomatonta meni Lolen kilpailussa ja ehkä vähän muutenkin pieleen. Toki erojakin oli näissä ajoissa kuten oli tavallaan myös Nicon tämän päivän ajossakin, mutta mestaruuden menettäneistä kuljettajista hetkeen Rosbergin ajo oli silti niin hyvää kuin vain järkevästi pystyi olemaan. Surullista tulee olemaan myös mahdollinen Vergneen ja Buttonin yhtä mahdollinen poistuminen sarjasta kauden jälkeen. Etenkin jälkimmäisellä voi hyvinkin loppua jopa koko ura. Joulukuun ensimmäisenä päivänä tai vähän sen jälkeen sen tietää.
Takarivin kuljettajista Will Stevensin suoritusta pitää kehua siten, että kaveri toi Caterhamin auton maaliin asti ja pitää toivoa myös Kamui Kobayashille paikkaa ensi kaudella jostakin tallista tai sitten joutuu kaiketi pitämään välivuoden jälleen kerran. FOM:n huonoa kuvasekoilua ja lajin huonontunutta politiikkaa lukuunottamatta todella hieno kausi nähtiin kaudella 2014 ja toivottavasti ensi kaudesta tulee mielenkiintoinen. Etenkin lajin yleisen mielenkiinnon kannalta sillä uusi yksinään dominoiva talli ei välttämättä ole kovin hyvä juttu koska muutoin dominointia olisi ollut putkeen jo viitisen vuotta ja edellinen mestari olisi ollut Brawn-talli Jenson Buttonin toimesta ns. Taistelevana tallina vaikka toki vuosina 2010 ja 2012 taistelua nähtiinkin aika loppuun asti.