F1-Uutisia 2015

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
No tuopa puoli tässä ainakin itseä lajin seuraajana eniten liikuttaa. Lajin presentaatio. Vähän on jämähdetty sinne kaapelitelevisio testikuva lumisade aikakaudelle. Siksi Sky omistus kuulostaa teoriassa ok:lle.
Näinpä, voisi ainakin kuvitella että Skyn tullessa puikkoihin alkaisi F1-pöhinä käymään facebookissa, twitterissä, youtubessa, ja alettaisiin panostamaan shown tekemiseen faneille eikä tilisiirtoihin öljysheikkien ja Böönin välillä.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Näinpä, voisi ainakin kuvitella että Skyn tullessa puikkoihin alkaisi F1-pöhinä käymään facebookissa, twitterissä, youtubessa, ja alettaisiin panostamaan shown tekemiseen faneille eikä tilisiirtoihin öljysheikkien ja Böönin välillä.
Ja uuden omistajan tavoitteena ei olisi tehdä voittoa osakkailleen? Jotain realismia nyt noihin kuvitelmiin. Toki tällä hetkellä tuo voitonhakustrategia ei taida olla ihan paras, mutta jos katsoo yleisesti mitä tahansa isoa urheilusarjaa tai -tapahtumaa, niin isot massit tulee yksinoikeuksien myymisestä ja tapahtumien järjestämisessä siellä missä niistä maksetaan eniten.
 
Viimeksi muokattu:

Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
Ja uuden omistajan tavoitteena ei olisi tehdä voittoa osakkailleen? Jotain realismia nyt noihin kuvitelmiin. Toki tällä hetkellä tuo voitonhakustrategia ei taida olla ihan paras, mutta jos katsoo yleisesti mitä tahansa isoa urheilusarjaa tai -tapahtumaa, niin isot massit tulee yksinoikeuksien myymisestä ja tapahtumien järjestämisessä siellä missä niistä maksetaan eniten.
Miksi tuotteen näkyvyyden parantaminen (some, streaming etc.) olisi mistään tuosta pois?
Tervetuloa vaan nykypäivän realiteetteihin. Näkisin että F1 on nyt vähän samanlaisessa tilanteessa kuin musabisnes ennen lopullista digi-vallankumousta. Ensin pullikoitiin mm. streaming-palveluja vastaan kunnes tajuttiin että siinä on tulevaisuus. Lopulta tulee eteen se tilanne että on pakko mukautua jos ei halua hukkua. Kyllä ne ihmiset edelleen keikoille sit löytää - ja takaisin ykkösiin - niin löytää GP -kisoihinkin kunhan se tuote tuodaan helpommin saataville ja tehdään siitä houkutteleva.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Miksi tuotteen näkyvyyden parantaminen (some, streaming etc.) olisi mistään tuosta pois?
En mä noita poissulkenut, mutta että tuskin tulisi suuria muutoksia vaikka niihin öljysheikki-grandprixien määrään.

Tervetuloa vaan nykypäivän realiteetteihin. Näkisin että F1 on nyt vähän samanlaisessa tilanteessa kuin musabisnes ennen lopullista digi-vallankumousta. Ensin pullikoitiin mm. streaming-palveluja vastaan kunnes tajuttiin että siinä on tulevaisuus. Lopulta tulee eteen se tilanne että on pakko mukautua jos ei halua hukkua. Kyllä ne ihmiset edelleen keikoille sit löytää - ja takaisin ykkösiin - niin löytää GP -kisoihinkin kunhan se tuote tuodaan helpommin saataville ja tehdään siitä houkutteleva.
En nyt ole ihan samaa mieltä tuosta musabisnesvertauksesta. Perinteinen televisiokanava on ehkä menettänyt roolia muun viihden (etenkin tv-sarjat) katsomisen osalta, mutta urheilu on eri asemassa koska olennaista on suora lähetys eikä se ole katoamassa pitkään aikaan ykköslähteenä urheilulle.

Aika moni pienempi moottoriurheilusarja lähettää virallista streamiä Youtubessa, Dailymotionissa tai nettisivuillaan, näille on yleensä yhteistä se että niillä ei ole usein minkäänlaista televisiosopimusta kokonaisista ja suorista lähetyksistä, joten tekevät sen enemmänkin pakosta eikä niinkään siksi että olisivat jotenkin edistyksellisiä.

FOM voisi tietenkin pistää oma maailmanlaajuisen streamauspalvelun pystyyn koska saavathan ne tehdä omilla oikeuksillaan mitä haluavat, mutta eivät sitä tee (ja eivät ainakaan ilmaiseksi), koska kanavat maksavat maakohtaisesti nettilähetysyksinoikeudestakin kuten vaikka MTV tekee.
 
Viimeksi muokattu:

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Qatarin öljysheikit ja Rupert Murdoch ovat ne kaksi ainutta tahoa jotka saavat jopa Bernien näyttämään valkoiselta enkeliltä.

Sky'llä toki f1-lähetysten toteutus voi olla korkeaa tasoa, mutta kyllä siellä olisi silti ihan eri muut miehet kuin Croftyt päättämässä sarjan urheilullisesta ja kaupallisesta toteutuksesta...
 

Tallipäällikkö

Well-known member
Liittynyt
5.10.2014
Viestit
469
Uusi F1-kisa lähellä – ”Koko projekti on valmis”

Qatarin moottoriurheiluliiton johtaja sanoo maan olevan lähellä saada oman kisan F1-kalenteriin. Suunnitelmat ovat olleet julkisuudessa jo jonkin aikaa, mutta asiasta ei ole kerrottu mitään uutta muutamaan kuukauteen.

– Me olimme äskettäin erittäin lähellä allekirjoitusta sopimukseen F1-kisasta, Nasser bin Khalifa Al Attiyah kertoi paikalliselle Doha Stadium Plus -sivustolle.

– Koko projekti on valmis. Jotkin asiat eivät vain sujuneet ja meidän on oltava vielä hiukan kärsivällisiä. Kaikki, mitä me tarvitsemme on muutama tapaaminen lisää Bernie Ecclestonen kanssa. Me tarvitsemme hiukan aikaa, mutta meillä on ratkaisu.

Miehen mukaan vaihtoehtoja radalle olisi kaksi: joko nykyistä rataa Losailissa voitaisiin parantaa lievästi, jotta se täyttäisi GP-vaatimukset tai sitten voitaisiin rakentaa katurata.

– Me voimme käyttää olemassa olevaa rataa tai sitten uutta fasiliteettiä Losailin kaupungissa. Meillä on paljon projekteja suunnitteilla ja olemme valmiit mihin tahansa. Me haluamme rakentaa vahvan moottoriurheilukulttuurin alueelle.
http://www.suomif1.com/2015/07/uusi-f1-kisa-lahella-koko-projekti-on-valmis/
"Olemme valmiit mihin tahansa".
 
Viimeksi muokattu:

Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
En nyt ole ihan samaa mieltä tuosta musabisnesvertauksesta. Perinteinen televisiokanava on ehkä menettänyt roolia muun viihden (etenkin tv-sarjat) katsomisen osalta, mutta urheilu on eri asemassa koska olennaista on suora lähetys eikä se ole katoamassa pitkään aikaan ykköslähteenä urheilulle.

Aika moni pienempi moottoriurheilusarja lähettää virallista streamiä Youtubessa, Dailymotionissa tai nettisivuillaan, näille on yleensä yhteistä se että niillä ei ole usein minkäänlaista televisiosopimusta kokonaisista ja suorista lähetyksistä, joten tekevät sen enemmänkin pakosta eikä niinkään siksi että olisivat jotenkin edistyksellisiä.

FOM voisi tietenkin pistää oma maailmanlaajuisen streamauspalvelun pystyyn koska saavathan ne tehdä omilla oikeuksillaan mitä haluavat, mutta eivät sitä tee (ja eivät ainakaan ilmaiseksi), koska kanavat maksavat maakohtaisesti nettilähetysyksinoikeudestakin kuten vaikka MTV tekee.
Eihän vertaus voikaan olla aukoton kahden eri business-mallin välillä. Oireet ovat silti mielestäni osittain samat. Ja ratkaisutkin voivat olla samankaltaisia..

Tuossa GPDA:n kyselyssä oli vastailtu, että yli 50% ei katso nykyään F1 -lähetyksiä livenä siksi, että se on maksullista.
Ja internet on nykyään odotetusti numero ykkönen tiedonhankinnassa.

Jos TV-katsojaluvut tippuvat pitkään sitä vauhtia mitä nyt tippuvat, niin kanavat lopettavat yksi toisensa jälkeen lopulta maksamasta...
Jossain vaiheessa raja tulee sitten vastaan ja F1:n on pakko alkaa katsoa uusia malleja. F1 tarvitsee uusia nuoria faneja, vaikka Bernie ei sitä myönnäkään. Vertauksena taas....: kun levymyynti tippui tarpeeksi, oli isojen levy-yhtiöiden pakko alkaa katsoa sitä digipuolta tosissaan ja ottaa haltuun.
 

Tallipäällikkö

Well-known member
Liittynyt
5.10.2014
Viestit
469
F1-sarjaan suunnitteilla lisää mullistavia uudistuksia

Formula ykkösten strateginen työryhmä on jatkanut ideoiden pyörittelemistä sarjan tulevaisuuden parantamiseksi.

Kuuden suurimman F1-tallin, Kansainvälisen autoliiton FIA:n edustajan ja sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoivan Bernie Ecclestonen muodostama ryhmä pitää saksalaisen Speedweek-lehden mukaan kiinni 1000 hevosvoiman autoista, jotka tulevat käyttöön vuonna 2017.

Tehoja pyritään lisäämään kasvattamalla downforcen ja diffuusorin merkitystä. Uutta Britannian GP:n alla järjestetyssä kokouksessa oli suunnitelma ohjaustehostimen kieltämisestä. Samalla kytkinpoljin palautettaisiin auton jalkatilaan. Uudistukset liittyvät näkemykseen, että F1-auton ajamisesta halutaan nykyistä vaikeampaa kuljettajille.
Strateginen työryhmä linjasi myös, ettei F1-sarja siirry 18-tuumaisiin vanteisiin, koska tämä pakottaisi tallit uusimaan myös jousituksen ja jarrut. Rengasvalmistaja Michelin on pitänyt vannekoon kasvattamista F1-paluunsa ehtona. Tällä hetkellä Pirelli on sarjan ainoa rengasvalmistaja. Vaikka työryhmä pitää kiinni 13 tuuman vannekoosta, renkaiden kokoa ollaan silti kasvattamassa aggressiivisemman ulkonäön takia.

Tapaamisen villein ehdotus oli kisaviikonlopun terävöittäminen aika-ajopäivänä lauantaina ajettavalla pikakisalla. Sunnuntain GP-startin lähtöjärjestys määräytyisi lauantain kisan perusteella.

Kokouksessa ryhmä päätti pitää kiinni polttoaineen virtauksen rajoittamisesta, mutta tankkauksia ei olla palauttamassa F1:iin. Ehdotus tuulitunnelien kieltämisestä on tyssäämässä suurten tallien vastustukseen. McLarenin Ron Dennis on ideasta raivoissaan.

– En voi hyväksyä sitä, että komitea päättää, mitä minulla saa olla tai mitä ei. Vastustan kaikkia sääntöjä, jotka estävät minua käyttämästä kilpailukykyä parantavia resurssejani, Dennis sanoo Independent-lehdelle.

– Olen ollut voittamassa 17 kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruutta. Tiedän, mitä pitää tehdä. Tässä kokouksessa näkyi kuitenkin käsittämätön kokemuksen puute. He tekevät ehdotuksia, jotka on hylätty jo seitsemän kertaa hyvästä syystä, Dennis sauhuaa.
http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/f1-sarjaan-suunnitteilla-lisaa-mullistavia-uudistuksia/5209636
Mitäköhän nuo 1000-hevosvoiman moottorit tarkoittavat nykyisten V6-hybridien kannalta? Mielestäni tuo kisajärjestys lauantaina ajettavan kisan sijoitusten mukaan ei ole hyvä juttu, koska nykyään ainakin kun ohittaminen on vaikeaa, sunnuntain lähtöjärjestys olisi luultavasti melko sama kuin lauantain aika-ajokisan.
Tuohon ehdotukseen tuulitunnelien kieltämisestä Williams hetki sitten kertoi hyvän syyn pitäytyä tuulitunneleissa. He joutuisivat korvaamaan tuulitunnelit uudella teknologialla ja moni ihminen työskentelee tallien tuulitunneleissa, ja heistä olisi päästävä eroon.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9760
Sijainti
Helsinki
Jätetään aika-ajokisat Blancpain GT-sarjalle, Lauantai on pyhitetty aika-ajoille.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Mitäköhän nuo 1000-hevosvoiman moottorit tarkoittavat nykyisten V6-hybridien kannalta?
Varmaan puhutaan polttomoottorin ja ERS:n yhteistehosta (maailma tarvitsisi uuden ja paremman tavan ilmoittaa se). Itse en oikein ymmärrä miksi tuo tuhatluku nyt nähdään jonain graalin maljana joka ratkaisee kaikki ongelmat. Nykyisissäkin voisi olla se määrä tehoa, mutta jos bensanmäärä kisaan on suhteessa sama, renkaat edelleen alle sulavaa paskaa eikä moottorikarttojen käyttöä rajoiteta enempää, niin juuri mitenkään se ei vaikuta vauhdikkuuteen ulkopäin katsottuna. Kierrosaikaan toki, mutta onboard ja auton käyttäytyminen näyttäisi yhtä kliiniseltä. Onhan siinä tietenkin se rinkirunkkaus sille luvulle itsessään kuten nähdään WEC:ssä ja siinä onkin samalla hyvä esimerkki ettei pelkkä (ja hyvin hetkellinen) teho korreloi mitenkään sen kanssa miten kiskoilla auto näyttää menevän.

Tuo on mielenkiintoinen: Uutta Britannian GP:n alla järjestetyssä kokouksessa oli suunnitelma ohjaustehostimen kieltämisestä. Samalla kytkinpoljin palautettaisiin auton jalkatilaan.

Itse olen pitänyt tuota suurimpana syynä miksi nykypäivän (eikä nyt vain 2014, vaan kohta viimeiset 10 vuotta) onboardit näyttää usein "helpolta" tai mitäänsanomattomalta, vaikka todellisuudessa ratin kääntö tarvitseekin aika paljon voimaa, mutta juurikaanhan se ei näy onboard-kuvassa. Kun mennään F1:stä hitaampiin luokkiin, niin se mitäänsanomattomuuden ilmiö vain pahenee. Tietenkin autot ovat nykyään muutoinkin sulavampia ajaa ja radat sileämpiä, mutta tuossa se olisi hyvä puoli, että kruisailukin näyttäisi vaikeammalta ja rankemmalta kun sellaista sahausliikettä tulisi jatkuvasti. Ohjaustehostimia on toki ollut 90-luvulta asti, mutta onhan tekniikka niissäkin kehittynyt (ja vaihtunut, jossain vaiheessa sähköiset oli kielletty?).

Kytkinpolkimen palauttamisella tietenkin tarkoitetaan lähtöjä.
 
Viimeksi muokattu:

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Voi hyvä luoja. Aika-ajot ovat ainoa asia koko sarjassa, joka oikeasti on hyvä. Ja juuri se mennään pilaamaan gimmickeillä.
 

ÖÖ.

Well-known member
Liittynyt
2.3.2006
Viestit
688
Lisää konetehoa diffuusorilla ja downforcella? Mitä hittoa? Vai siis enemmän downforcea vapauttamalla diffuusorin rajotuksia?

Tehoa pitäis saada lisää ilman virtausrajottimen nostoa eli viritetään sitä nyt jo kvanttimekaniikaksi leimattua liian kallista sähkömoottoria?

Olis kyllä tietää miten noissa palavereissa aina päädytään noihin ratkaisuihin.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Voi hyvä luoja. Aika-ajot ovat ainoa asia koko sarjassa, joka oikeasti on hyvä. Ja juuri se mennään pilaamaan gimmickeillä.
Jaa, ite en oo ikinä tykänny nykyisestä. On taas helposta asiasta tehty vaikea. Miksi pitää olla yhden selkeän aika-ajon sijaan kolme eri osiota.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Jaa, ite en oo ikinä tykänny nykyisestä. On taas helposta asiasta tehty vaikea. Miksi pitää olla yhden selkeän aika-ajon sijaan kolme eri osiota.
Et ole sitten ilmeisesti katsonut kisoja siihen aikaan kun aika-ajoa ei ollut jaettu kolmeen osioon, tai olet onnistunut unohtamaan miten se meni. Se meni hyvin, hyvin monesti siihen että TV:stä ja kisakatsomon lehtereiltä tuijoteltiin tyhjää rataa 50 minuuttia, ja sitten viimeisen 10 minuutin aikana kaikki autot tulivat radalle yhtäaikaa. Toinen systeemi oli sitten se, että kaikille oli annettu oma ajovuoro, ja siinä oli sitten se huono puoli, että jos alkoi vaikka satamaan jossain kohdin niin se ei ihan reilua ollut niitä kuskeja ja tiimejä kohtaan joille sattui huono arpaonni kelin suhteen. Kyllä siihen on todella hyvät syyt miksi tähän kolmeen osioon on aikanaan päädytty, ja se on kyllä toimivin systeemi kaikista näistä mitä on kokeiltu tähän mennessä.
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Nykyinen formaatti olisi ihanteellinen jos vielä q3 ajettaisiin vuorotellen yksi yritys kultakin kuljettajalta. Tässä nykyisessä systeemissä on edelleen sama ongelma, että viimeisellä minuutilla kaikki autot ovat samaan aikaan radalla ja käytännössä ruudusta näkee yhteensä ehkä puolitoista aikakierrosta. Vuorovedot toisivat lisäksi yllätyksellisempiä lähtöruudukoita ja sadekaan ei haittaisi niin paljoa kun paikka top kympissä olisi kuitenkin jo varma.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Et ole sitten ilmeisesti katsonut kisoja siihen aikaan kun aika-ajoa ei ollut jaettu kolmeen osioon, tai olet onnistunut unohtamaan miten se meni. Se meni hyvin, hyvin monesti siihen että TV:stä ja kisakatsomon lehtereiltä tuijoteltiin tyhjää rataa 50 minuuttia, ja sitten viimeisen 10 minuutin aikana kaikki autot tulivat radalle yhtäaikaa.
Oon seurannu parikymmentä vuotta. On totta ettei ole tarpeellista ajaa tuntia tehdäkseen yhden hyvän kierroksen. 20-30 minuuttia ja yksi osio riittäisi jos tarkoituksena on ratkaista lähtöruutu kisaa varten. Jos tarkoituksena on show ja spektaakkeli, sitten asia varmaan kannattaa hoitaa jollain ihan muulla tavalla ja vaikka lisätä vielä sprinttikisa lauantaille. Itsellä oli tosiaan ajatuksena lähtöjärjestyksen ratkaiseminen yksinkertaisella ja toimivalla tavalla.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Tuo "yksi auto radalla" formaattihan on käytössä useassa eri sarjassa nykyisin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös