OoPee
Nuori ikäisekseen
Aika pitkälti samoilla linjoilla. On olemassa suuri vaara, että homma menee lopullisesti reisille ja päädymme noidankehään, jolla ei loppua: näiden veljesten ja kaltaistensa fanaatikkojen terrori-iskut saavat aikaan, kieltämättä tietyllä tavalla ehkä ymmärrettävänkin tahi ainakin odotetun Euroopan muslimiväestöön kohdistuvan vastareaktion, mikä taas lisää entisestään kyseisen ryhmittymän jäsenten ajautumista yhteiskunnan ulkopuolelle, mikä taas on, kuten Mehe jo antoi ymmärtää, mitä mainioin kasvualusta kaikenmaailman radikaaleille ryhmittymille, mikä taas... jne. jne. jne.Ääriliikkeet ja radikalisoituminen on se, mitä vastaan tulisi yhteiskunnallisesti taistella. Siitä kaikessa kuitenkin on kyse. Köyhyydestä ja ei-tulevaisuutta -meiningistä. Sieltä kumpuaa sysäys radikalisoitumiselle ja sen radikalisoitumisen suuntautuminen taas antaa näennäisen oikeutuksen erilaisille toimille ja teoille.
Yhteisöllisyyttä. Yhdessä rintamassa oman yhteiskunnan ja sen järjestyksen ja vapauden puolesta toimimista. Sitä tarvitaan. Taistelua köyhyyttä vastaan.
Kaikki ymmärtävät, että lähes koko Ranska tai Eurooppa ja maailma tuomitsee nämäkin terroriteot. Islaminuskoiset tuomitsevat. Kristityt tuomitsevat. Kaikki tuomitsevat. Se yhteinen näkemys ohjenuorana ja voimavarana tulisi rakentaa yhteisöllisyyttä näyttävästi yhdessä. Ylivoimainen enemmistö on samaa mieltä. Sen ylivoimaisen enemmistön tulee näyttää se yhdessä ja jalkauttaa se yhteisöllisyys arkipäivään. Kaikin arkipäiväisin ja vähän muinkin keinoin.
Ääriliikkeet ovat siksi niin vaarallisia, että ne toimivat ikäänkuin yhteiskunnan ulkopuolelta, mutta sysäävät syyn kaikesta, myös omista teoistaan, yhteiskunnan sisälle ja sen jäsenille ja eri osille. Se taas aiheuttaa vihaa ja kuiluja yhteiskunnan sisällä ja rikkoo sitä -> lisää radikalisoitumista. Ääriliikkeet ovat yhteiskunnan syöpä. Niille syöpäsoluille ei tule antaa polttoainetta, vaan solumyrkkyä ja sädetystä.
Ne solumyrkyt ja sädetys ovat yhteisöllisyys ja oma ajattelu. Kaikkien tulisi pyrkiä itsenäiseen ajatteluun, erilaisuuden ymmärtämiseen ja varsinkin sen erilaisuuden samankaltaisuuden tajuamiseen ja toimimiseen sen mukaan. Ihan omassa arjessaan.
Ei se tilanne tietenkään pelkällä hyssyttelyllä parane, mutta aivan ei varmasti myöskään sillä, että käydään päälle ja aletaan hutkia toivoen, että osutaan ehkä syyllisiinkin. Hyvin vaikea sanoa, mitä tilanteelle voisi tai pitäisi konkreettisesti tehdä, tuskin millään yksittäisellä toimella mitään edes saavuteta, selvää kuitenkin on se, että ollaan pirusti myöhässä, oli ne toimenpiteet sitten mitä hyvänsä, mahdollisesti jopa liian myöhässä.