Antsa Rieppo
Well-known member
Viro oli paras. Muut enämpi tai vähempi paskoja. No Hollanti menetteli.
Nojaa... tuota logiikkaa sokeasti seuraten Lordilla ei olisi aikoinaan ollut kovinkaan hääppöisiä mahdolisuuksia voittoon. Se minkä biisin mikäkin maa viisuihin lähettää riippuu aika monesta tekijästä. Toisinaan kansalta ei kysytä lain (esim. Itävallan ORF valitsi viime vuonna Wurstin esiintyjäksi kysymättä kansan mielipidettä esiintyjästä, ainoastaan biisivalinnan sai kansa päättää ts. valitsivat niistä muutamista Wurst-balladeista sitten sen mieleisensä) ja toisekseen vaikka kansa saisikin päättää, on päätös kuitenkin mahdollista tehdä vain tarjolla olevien ehdokkaiden antamissa rajoissa. Jos se euroballadi nyt on niistä paskoista biiseistä se kaikkein vähiten paska, niin kaipa ne sen sitten sinne lähettävät, vaikka oikeasti olisivatkin pirunmoisia punkkareita.Onko se hirmunen ihme, että maat jotka oli valinnut kappaleekseen euroviisuballadin äänesti tässäkin äänestyksessä jatkoon euroviisuballadin. Enkä nyt tarkota vaan Suomen putoamista vaan yleensäkin useimpien jatkoon menneiden kappaleiden tyyliä.
Itävaltaset hahmottanu juonen väärin. Kotikisoissa kuuluu tämän vuotista edustajaa hehkuttaa, turha viime vuotista lorttoa enää märehtiä.Conchita Wurstia tosin on kaikki tuutit sen verran täynnä, että suoraansanottuna olisin valmis ampumaan kuuta kiertävälle radalle, liika on liikaa, Conchita sitä, Conchita tätä, aikun ihana uusi peruukki, aikun ihna puku, aikun ihana, koko maailma polvillaan...äääääääääääääääää :yuck:
No niin, nyt ne luulee Euroopassa Suomea separiparatiisiksi. Kohta on kymmeniä tuhansia kehareita rajalla jonossa. Vievät meidän naiset ja työt. Hallitus toki tykkäis, vammaisethan duunaa perinteisesti orjapalkalla hymyssä suin. Koska aina niitten pitää.Mitä tulee itse vammaisasiaan, niin tuo kyllä huomioitiin maailmalla, Itävallassakin televisiossa pohtivat, että Suomessa lienee vammaisten asema jotakuinkin parasta maailmassa heille annettujen mahdollisuuksien ja integraation vuoksi ja että tuosta olisi hyvä muidenkin ottaa oppia (kyseessä ei tosin ollut mikään asiantuntijamielipide vaan jonkun Itävallan julkkiksen oletus, en tiedä paljonko tuossa oli pohjalla faktaa).
Muttei uskaltautunut perttikurikkalaisten pöytään? Emmää ainakaan nähny.Eilen Conchita jätti valovoimaisella persoonallaan varsinaiset juontajat selvästi varjoonsa. Eipä siis ihmekään, että hän on sangen näkyvästi mukana lähetyksissä.
Makunsa hei kullakin, me kaks tykätään Mirjamista, Zoe puolestaan parrakkaasta transusta :frank:Muttei uskaltautunut perttikurikkalaisten pöytään? Emmää ainakaan nähny.
Sitä paitsi ei sitä blondi-Mirjamia mikään tyttöilijä varjoonsa jättäny!
o/Makunsa hei kullakin, me kaks tykätään Mirjamista, Zoe puolestaan parrakkaasta transusta :frank:
Itse asiassa en sen kummemmin tykkää Conchitasta, mutta kyllähän tyypillä karismaa piisaa. Se tuli eilenkin erittäin selväksi.Makunsa hei kullakin, me kaks tykätään Mirjamista, Zoe puolestaan parrakkaasta transusta :frank:
Missä kohden tossa tarvitaan stailausta?Kyseinen bändi stailataan spurguiksi hajuja myöten eli yleisölle on syytä jakaa oksennuspussit siltä varalta, että kusen, oksennuksen, paskan, hien ja vanhan viinan muodostama hajucocktail on liikaa heille.
:ahem:Mieluummin jäädään tollasilla edustajilla finaalin ulkopuolelle kuin pärjättäisiin sellaisella purkkapoppibiisillä jonka se morsiuspukuinen eukko muutama vuosi sitten veti.