Kunnes parin päivän päästä uutisoidaan, että persut yllätti taas Sipilän unohtamalla sen mitä viimeisissä neuvotteluissa sovittiin ja siitä suivaantuneena Sipilä sulkee persuilta oven hallitukseen.Ihan hyvin onnistui Sipilältä persujen kiristäminen. Nasautti vastauslapun bumerangina takaisin, luultavasti katsomatta, ja irvisteli mediassa että ei, pojat, ei. Persut on nyt kepuleiden talutushihnassa.
Heh heh. Itsellä lomautusvapaita vieläkin pitämättä ja saa painaa pitkää päivää illat ja viikonloput. Tosin työnantaja haluaisi vielä lisätä vapaita lomarahoja vastaan.
Ja sitä varten töissä ollaankin. Jotta ansaitsisi vapaita eikä rahaa.
Niin tämähän oli EK:n, ei Sipilän ehdotus.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050419627646_uu.shtml
Pekkasia ovat kovasti poistamassa valtion johdon toimesta. Särähti kyllä korvaan kun kuulin uutisista.
Itse olisin valmis lyhentämään työviikkoni 30 tuntiin vastaavan suuruisella palkanpienennyksellä. Palkkaisivat vaikka harjoittelijoita lisää.
Minusta kaikki muut lomapäivät voisi yhdistää kesälomiin. Tulisi pitempi kesäloma. Oikeastaan voisi olla lauantait töitä jotta tulisi oikein pitkä kesäloma. Ja tunti päivässä enempi töitä jotta vielä pitempi.Pekkaset voisi kyllä ihan hyvin poistaa. Teettävät aivan helvetisti turhaa hallinnollista työtä. Laittaisivat vaikka vaan suoraan lyhyemmän työajan.
Keskusta ja perussuomalaiset ovat samaa syntyperää – olisiko puolueiden aika yhdistyä?
Mistähän löytävät politiikan toimittajia kun nykyiset eläköityvät? Vihertyttösiä politiikasta kertomaan kait?Vennamo erotettiin maalaisliitosta, ja hän perusti helmikuussa 1959 Pieksämäellä oman puolueen, jonka nimeksi tuli Suomen pientalonpoikien puolue. Muutaman vuoden päästä nimi vaihtui Suomen maaseudun puolueeksi.
Tuo on meillä jo normaalitoimintaa uusia työntekijöitä palkatessa, pekkaset ovat vain vanhemmilla työntekijöillä säilyneinä "etuisuuksina".Pekkaset voisi kyllä ihan hyvin poistaa. Teettävät aivan helvetisti turhaa hallinnollista työtä. Laittaisivat vaikka vaan suoraan lyhyemmän työajan.
Esittävät palkanalennusta, saavat nollaratkaisun. Mikä ei hyvä koska veroja/kunnan kaikenmoisia maksuja nostavat kuitenkin taas.Tuo on meillä jo normaalitoimintaa uusia työntekijöitä palkatessa, pekkaset ovat vain vanhemmilla työntekijöillä säilyneinä "etuisuuksina".
Eikä siinä mitään, kyllä itsellekin kävisi 37,5 tuntinen työviikko nykyisen 40 tuntisen sijaan.
Ongelmana vaan oli, että nyt nuo pekkaset muuttuisivat työajaksi -> suora palkanalennus tuntia kohden.
Ja tietty vähemmän vapaa-aikaa.
Mun käsittääkseni Sipilä lähti alunperin liikkeelle sillä periaatteella, että sanelee koko hallitusohjelman ja muut sitoutuu siihen. Oli sitten vähän hämillään, kun muilla puolueillakin oli omia näkemyksiä ja tavotteita. Jos kepu haluaa sanella koko hallitusohjelman, niiin ainoa vaihtoehto on yhden puolueen vähemmistöhallitus.Kunnes parin päivän päästä uutisoidaan, että persut yllätti taas Sipilän unohtamalla sen mitä viimeisissä neuvotteluissa sovittiin ja siitä suivaantuneena Sipilä sulkee persuilta oven hallitukseen.
Joo meinasin vaan yleisesti että pekkaset on turha muinaisjäänne.Tuo on meillä jo normaalitoimintaa uusia työntekijöitä palkatessa, pekkaset ovat vain vanhemmilla työntekijöillä säilyneinä "etuisuuksina".
Eikä siinä mitään, kyllä itsellekin kävisi 37,5 tuntinen työviikko nykyisen 40 tuntisen sijaan.
Ongelmana vaan oli, että nyt nuo pekkaset muuttuisivat työajaksi -> suora palkanalennus tuntia kohden.
Ja tietty vähemmän vapaa-aikaa.
Kauankohan eläkerahastoja vielä tarvitsee kasvattaa? Tuli vaan mieleen noista työvoimakustannuksista.
Suomessahan on useimpiin muihin maihin verrattuna eläkkeitä rahastoitu erittäin hyvin. Ongelmahan piilee ensisijaisesti siinä, että rahastoista huolimatta nykyisin työssäkäyvät maksavat suurimman osan eläkkeistä. Kun elinaika ja samalla eläkkeensaanti vuodet kasvavat rahastot lähtevät supistumaan voimakkaasti tai työssäkäyvät joutuvat maksamaan entistä enemmän eläkkeiden maksun takia.Kauankohan eläkerahastoja vielä tarvitsee kasvattaa? Tuli vaan mieleen noista työvoimakustannuksista.
Noh, täytyy vaan juuvva viinaa enämpi. Alkavat perkeleet kiusimaan, niin minähän näytän niille!Siksipä työmies halutaan tapattaa sorvin ääreen eläkeiän nostamisella.
Uskoisin, että eläkejärjestelmä ei kuormitu toimestani.Noh, täytyy vaan juuvva viinaa enämpi. Alkavat perkeleet kiusimaan, niin minähän näytän niille!
MENEN AVANTOON!
Kun eläkejärjestelmä kehitettiin, niin sitä nosteltiin keskimäärin muutama vuosi, nykyään parikymmentä.Siksipä työmies halutaan tapattaa sorvin ääreen eläkeiän nostamisella.
Mä en lähtis tuosta oikeastaan moittimaan suomalaisia. Verotuskäytännöt ovat opettaneet, ettei työnteon lisäämisestä paljon itse hyödy. Pienituloisilla on vero/tukikiila vie pahimmillaan yli 90 %'a ansionlisäyksestä, parempituloisilla nousevat tiettyyn pisteeseen verojen lisäksi erilaiset maksut mm. päivähoito. Suomessahan lienee maailman tasaisin tulonjako, joten se ei kannusta työnteon lisäämiseen tai riskinottoon.Suomalaiset on keskimäärin niin laiskaa kansaa, että pari tuntia viikossa lisää töitä saa porukat ihan romahtamaan.. menee terveys, ei jää vapaa-aikaa, masentaa, jne.
Ihme ruikuttajia. Tällä asenteella konkurssin tekeminen Kreikan tapaan on oikea lääke.