Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Se oli oikean suuntainen ratkaisu. Syynä, ettei se vielä ole toiminut halutulla tavalla on pari merkittävää syytä. Samanaikaiseti kun tuo toteuttiin, niin pankeille asetettiin tiukempia vaatimuksia luotonannolle, toiseksi suhdannetilanne on sen verran kehno, ettei jo valmiina olevalle tuotantokapasiteetille riitä kysyntää, kolmanneksi edes miljoonan tuloksesta tuolla veronalennuksesta ei jää kassaan kovin kummosia summia, joten investoinnit odottavat tovin sitä varojen kerääntymistä kassaan.

Pankithan suorastaan pursuavat rahaa, mutta luottokysyntää ei ole riittävästi sellaisilta tahoilta, joille lainoja myönnetään. Demarithan ovat saaneet päättyvällä hallituskaudella kiitettävästi ajettua läpi veronkiristyksiä, joilla kotimaan markkinoilta ollaan tehokkaasti saatu kysyntä pois.
Nuo helpotukset siirrettiin palkanmaksajille ja tapettiin kulutus. Kokoomuksen ja kepun aikana.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Pankkisääntelyn kiristys oli muotia pari vuotta sitten. Pistetään ne ruotuun!

Ongelma vaan on, että juokseva lainaraha on talouden verenkierto. Sitä kun kuristaa, niin alkaa hommat sumeta. Yritykset eivät saa lainaa kohtuuehdoilla tai ollenkaan. Niinpä ne ei investoi, ota riskejä tai palkkaa ketään. Pankeissa taas raha lojuu "työttömänä"..

Mutta oikeus on tapahtunut..
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Nuo helpotukset siirrettiin palkanmaksajille ja tapettiin kulutus. Kokoomuksen ja kepun aikana.
Jep. Esim. Nokian romahduksella ja Metsäteollisuuden rakennemuutoksella (romahduksella) ei ollut juuri mitään vaikutusta mihinkään.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Kannattaa katsoa tv-lähetystä, se on muutaman sekunnin edellä nettilähetystä!!!1
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Jep. Esim. Nokian romahduksella ja Metsäteollisuuden rakennemuutoksella (romahduksella) ei ollut juuri mitään vaikutusta mihinkään.
Eli syy on aina SDP, SAK, ahneet työntekijät tai markkinatalouden heilahduksissa. Ei koskaan esim. Kataisen huonoudessa. :ahem:
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
"Puheenjohtaja Soini"
- ARVOISA puheenjohtaja...

Sillä nousi heti päähän. Hankkikaa isompi ministeripirssi.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Eli syy on aina SDP, SAK, ahneet työntekijät tai markkinatalouden heilahduksissa. Ei koskaan esim. Kataisen huonoudessa. :ahem:
No kyllä Katainen oli etenkin pääministerinä todella surkea tapaus. Päätöksentekokyky oli likipitäen nolla.
 
Ylös