Albert Oil
Hippi ja juntti
Miksei voitaisi hupihassutella ja muodostaa hallitus KD-IPU-M11-SKP-KA-HPK ja Seppo Lehto?
Nuo helpotukset siirrettiin palkanmaksajille ja tapettiin kulutus. Kokoomuksen ja kepun aikana.Se oli oikean suuntainen ratkaisu. Syynä, ettei se vielä ole toiminut halutulla tavalla on pari merkittävää syytä. Samanaikaiseti kun tuo toteuttiin, niin pankeille asetettiin tiukempia vaatimuksia luotonannolle, toiseksi suhdannetilanne on sen verran kehno, ettei jo valmiina olevalle tuotantokapasiteetille riitä kysyntää, kolmanneksi edes miljoonan tuloksesta tuolla veronalennuksesta ei jää kassaan kovin kummosia summia, joten investoinnit odottavat tovin sitä varojen kerääntymistä kassaan.
Pankithan suorastaan pursuavat rahaa, mutta luottokysyntää ei ole riittävästi sellaisilta tahoilta, joille lainoja myönnetään. Demarithan ovat saaneet päättyvällä hallituskaudella kiitettävästi ajettua läpi veronkiristyksiä, joilla kotimaan markkinoilta ollaan tehokkaasti saatu kysyntä pois.
Jep. Esim. Nokian romahduksella ja Metsäteollisuuden rakennemuutoksella (romahduksella) ei ollut juuri mitään vaikutusta mihinkään.Nuo helpotukset siirrettiin palkanmaksajille ja tapettiin kulutus. Kokoomuksen ja kepun aikana.
Big brother Sipilän häätöäänestys. "Kuvaamme koko ajan tuota ovea..."
Eli syy on aina SDP, SAK, ahneet työntekijät tai markkinatalouden heilahduksissa. Ei koskaan esim. Kataisen huonoudessa. :ahem:Jep. Esim. Nokian romahduksella ja Metsäteollisuuden rakennemuutoksella (romahduksella) ei ollut juuri mitään vaikutusta mihinkään.
Näin juuri.Eli syy on aina SDP, SAK, ahneet työntekijät tai markkinatalouden heilahduksissa. Ei koskaan esim. Kataisen huonoudessa. :ahem:
No kyllä Katainen oli etenkin pääministerinä todella surkea tapaus. Päätöksentekokyky oli likipitäen nolla.Eli syy on aina SDP, SAK, ahneet työntekijät tai markkinatalouden heilahduksissa. Ei koskaan esim. Kataisen huonoudessa. :ahem:
Ei oldezin mielestä. Ja aika rajuja päätöksiä teki vvämmänäkin.No kyllä Katainen oli etenkin pääministerinä todella surkea tapaus. Päätöksentekokyky oli likipitäen nolla.
Mun mielestä Katainen on sopiva päättämään meniskö vessaan vai syömään, kaikki vaativampi kannattaisi jättää muille.Ei oldezin mielestä. Ja aika rajuja päätöksiä teki vvämmänäkin.
Esim Kimmo Kiljuselle.Mun mielestä Katainen on sopiva päättämään meniskö vessaan vai syömään, kaikki vaativampi kannattaisi jättää muille.
En tainnut niin sanoa. En vaan ihan heti lähtisi syyttämään Kataista esim. PIGS-maiden tilanteesta.Ei oldezin mielestä. Ja aika rajuja päätöksiä teki vvämmänäkin.
Tuo tapaus olisi pitänyt lähettää kehitysapuna ihan minne vaan ilman palautusoikeutta.Esim Kimmo Kiljuselle.