En usko, että Juolevi noin korkealla menee. Tosin Oilers tarvitsee pakkia, joten sinänsä voisi olla mahdollisuudet siihenkin. Mutta eiköhän Oilers ota Tkachukin tai Dubois'n.Tärkeintä oli välttää epäorganisaatio-Oilers, ja niiden 4. varausvuorolla kumpikin sen välttää. Juolevi sen sijaan voi joutua sinne.
Minä en ainakaan vakuutu mistään ennen kuin alkaa tuloksia tulemaan.Oilersin haukkuminen alkaa olla vähän vanha juttu, koska nykyään siellä ovat eri miehet ohjaksissa. Vanha seurajohto toki oli yleinen naurunaihe.
Joo, saatiinhan entinen valmentaja-GM-välivalmentaja-GM MacTavish sieltä vihdoin ulos vuosi sitten ja korvattua Bostonin edellisessä GM:llä Chiarellilla, mutta eiköhän taustaporukassa (omistus ja valmennus) edelleen ole samoja nimiä.Yleensä korkeilla vuoroilla koitetaan varata paras mahdollinen pelaaja pelipaikasta riippumatta. Eivätköhän Winnipeg ja Columbus ole joka tapauksessa Laineen ja Puljujärven tulevat osoitteet.
Oilersin haukkuminen alkaa olla vähän vanha juttu, koska nykyään siellä ovat eri miehet ohjaksissa. Vanha seurajohto toki oli yleinen naurunaihe.
Onhan Edmontonissa pääkoutsikin vaihdettu, Todd McLellanin pitäisi kuitenkin olla ihan suht pätevä kaveri. Omistus taitaa olla sama kuin ennenkin.Joo, saatiinhan entinen valmentaja-GM-välivalmentaja-GM MacTavish sieltä vihdoin ulos vuosi sitten ja korvattua Bostonin edellisessä GM:llä Chiarellilla, mutta eiköhän taustaporukassa (omistus ja valmennus) edelleen ole samoja nimiä.
Tyhmiähän ne olisi olleet jos eivät olisi ottaneet konsensusykkösiä takavuosina kun kerran rämpimisen ansiosta mahdollisuuksia oli, mutta vika on siinä etteivät kaupanneet niitä aikanaan pois tai vaihtaneet vuoroa suoraan pois. Myöskään apuvalmennus ja prospektien käsittely tuskin on liigan paremmasta päästä. Nyt itse asiassa onkin aika todennäköisestä että vaihtaisivatkin tuon 4. vuoron päikseen ison nimen puolustajaan.
Joo on loukkaantumisten jälkeen ollut aika surkea. Miksiköhän miestä edes pidetään kokoonpanossa, kun selvästi kaipaisi lepoa ja treeniä että pääsisi taas omalle tasolleen.Onko Määttä ollut koko kauden noin paska? Pelasi ykköspelissä päin helvettiä ja Jatkoajalla pitivät muutenkin pelaajaa ihan pujottelukeppinä.
Jep. Hyvä Donskoi!!Donskoi isossa roolissa. Voittomaali jatkoajalla ja syöttöpiste kylkeen. Pelimies.