Mielialat ja muut tuntemukset 3
- Viestiketjun aloittaja Olga
- Aloituspäivämäärä
Olga
.
Hui! Kaikkea hyvää! :thumbup:
Il Tempo Gigante
Darth Father
Kerrohan lisää päivityksiä asian tiimoilta sitten vaikka määränpäästä, jos siltä tuntuu. Oman harkinnan mukaan toki. Kerrot.
Voimia kaikille asiaan osallistuville. Toivotan.
"moikkailen" täältä mäestä päin :thumbup:
FO110K
Banned
- Liittynyt
- 3.1.2001
- Viestit
- 15345
:thumbup:
Saapumispäivän ja viikonlopun rapsa tulossa mahd. pian. Odottaa vaan rystyset valkoisina tovin...kunhan ehdin sen kirjoittaa tässä. Ehkä tässä reilu puoli tuntia ainakin menee, tarinaa on SEN VERTA PALJON. VERTA PALJON! PALJON.
No eikai. Kai. Kunnas.
T: Budweiser-mies
No eikai. Kai. Kunnas.
T: Budweiser-mies
Albert Oil
Hippi ja juntti
Kyllä. Lupaa hyvää. Jos hommat olisi viturallaan niin eiköhän se olisi tullut lyhytsanaisesti heti tuossa mainittua.
Niin heti alkuun että kaikki on hyvin. Kuvia ei pysty liittämään, kun on sen verta heikko WLAN käytössä - tai on ainakin just nyt.
Tässä nyt perjantaista osa 1, luulen että osa 2 tullee myös tänään, mutta tarinaa on niin paljon, että loppuosat lienee paras jättää vaikka toiselle päivälle.
Jaha. Raportin paikka.
Perjantai 19.2.2016 - Lähtöpäivä OSA 1
Tosiaan privaattisuihkukoneella mentiin. Helsingistä tuli jo "lanssi" -statuksella, notta saivat muut pohatat konetta väistellä raivokkain liikkein. Turussa sitten kapu tuli hakemaan mua ja vaimoa kentän kahviosta. Oli sellainen Kippari-Kalle että oksat-pois. Jos en paremmin tietäisi, niin oisin veikannut jonkin ravustuslaivan kapteeniksi jostain 1800-luvulta. Jutut ihan timanttia ja lungi kaveri.
Mentiin kentän autolla jetille venaamaan lanssia. Päästiin koneeseen, joka oli kyllä aika pieni purkki vaikka istumapaikkoja oli kuitenkin perusasetuksissa seitsemän - meillä nyt oikeastaan vain 4. Ei nuo privaattijetit aina niin suuria ole, mutta kyllä sinne sisään mahtui. Kippari kertoili tarinoita ja viihdytti meitä, kun odotettiin lanssia. Koneen perämies oli todella nuori kaveri, hieman ujompi geelitukka-perfect-age-man, keskittyi enemmän omiin hommiinsa.
Noh, lanssi sitten saapui ja vetäydyttiin vaimon kanssa istumaan koneen perälle, jotta saatiin kaikki kama ja oleelliset ihmiset kyytiin. Isä sai istua VESSANISTUIMELLA - niin hyvät palvelut on privaattijeteissä että allensa paskominenkaan ei ole ongelma.
Kippari käänsä laitteen kiitoteille ja hihkaisia, että "NYT MENNÄÄN!".
Ja niin sitä mentiinkin. Parempi kiihtyvyys oli kuin reittikoneissa ja lentokorkeudeksi määräytyi 12000 km, kun reittikoneet ajelee 10k:ssa. Lisäksi lanssi-statuksen turvin, joutuivat muut vekottimet meitä väistelemään, joten reitti oli jotakuinkin niin suora kuin olla. Tino tykkäsi matkasta valtavasti ja pääasiassa vaan naureskeli menemään.
Koneen Kippari tarjosi ilmaiseksi virvokkeita, kuten sihijuomia, niin alkoholittomia kuin holillisiakin. Myös vahvempiakin juotavia olisi ilmaiseksi saanut, mikä tuotta tällaiselle alkoholismiin taipuvaiselle suomalaiselle suoraselkäiselle miehellä vitummaisen ongelman. No ei vaines, Coca Colan otin, mutta nyppimään jäi, etten kerran elämässä privaattijetissä ollessanni saanut edes vetää pleksejäå. Juomien lisäksi kippari tarjosi tapas-lautasen - ja se oli lautanen meikäläisen makuun.
Ruokailun jälkeen laskeuduimme Lontoon Biggin Hillssiin, joka on yksityinen "Business"-lentokenttä. Osittain Bernie Ecclestonen omistuksessa. Lento kesti 2h 45min.
Tässä kohtaa elämässä olen todennut jälkikäteen, että asiat alkoivat mennä pieleen.
Lanssi oli meitä odottamassa ja olivat tehneet meillekin tilaa sinne, notta päästäisiin suoraan sairaalaan lapsen ja hoitajien kanssa. Jostain syystä oltiin kuitenkin sovittu, että noudetaan meidän asunnon avain ensin, koska meidän asuminen oli niin tärkeissä osassa Lontooseen saapumista. Ottamme siis taksin. Lanssi lähtee ja lentokenttähenkilökunta kuljettaa meidän heidän Premium-terminaalin odottamaan taksin saapumista. Mitään ei tarvinnut kantaa ja mistään ei tarvinnut taaskaan maksaa. Me oltiin VIP ja kaikki oli ilmaista. AIVAN KAIKKI - paitsi taksi.
Noh, juotiin yksi limu vaimon kanssa puoliksi. Tässä kohtaa itse sitten aloin miettimään, että olikohan tämä nyt fiksua. Se avainten noutopaikkakaan kun ei ollut kuin n. 2km päässä meidän sairaalasta. Ja nyt me lähdetään taksilla täältä Lontoon ytimeen omakustanteisesti ja joudutaan vielä odottamaan sitä taksia - eihän me sitä ennalta tiedetty. Taksia odotettiin n. 30 min ja hypättiin kyytiin. Kuskina oli puolalainen varsin puhelies mukava mies. Matka-ajaksi arvioi 1h 15min, mutta taisi siinä lopulta puolitoista tuntia ainakin vierähtäå.
Päästiin avainten noutopaikkaan, mutta henkilöä jonka pitäisi aivan kyseisen hotellin respasta luovuttaa ei löydy. Paniikissa soittelen pariin numeroon jotka mulla oli ylhäällä ja sain lopulta asunnon vuokraajan kiinni ja hän sai lopulta myös sitten smuidun paikalle, jonka aivaimet piti meille luovuttaa. Tähän kaikkeen paloi aikaa n. 20-30min ja vitusti hermoja. Siitä taksin raksuttaessa sitten sairaalalle. Loppusumma oli 64,50 puntaa. Maksettiin 70 tippeineen, kun oli niin mukava kuski. En tiedä kusettiko, mutta tuskin. Tärkeintä että asiat olivat reilassa.
Tässä nyt perjantaista osa 1, luulen että osa 2 tullee myös tänään, mutta tarinaa on niin paljon, että loppuosat lienee paras jättää vaikka toiselle päivälle.
Jaha. Raportin paikka.
Perjantai 19.2.2016 - Lähtöpäivä OSA 1
Tosiaan privaattisuihkukoneella mentiin. Helsingistä tuli jo "lanssi" -statuksella, notta saivat muut pohatat konetta väistellä raivokkain liikkein. Turussa sitten kapu tuli hakemaan mua ja vaimoa kentän kahviosta. Oli sellainen Kippari-Kalle että oksat-pois. Jos en paremmin tietäisi, niin oisin veikannut jonkin ravustuslaivan kapteeniksi jostain 1800-luvulta. Jutut ihan timanttia ja lungi kaveri.
Mentiin kentän autolla jetille venaamaan lanssia. Päästiin koneeseen, joka oli kyllä aika pieni purkki vaikka istumapaikkoja oli kuitenkin perusasetuksissa seitsemän - meillä nyt oikeastaan vain 4. Ei nuo privaattijetit aina niin suuria ole, mutta kyllä sinne sisään mahtui. Kippari kertoili tarinoita ja viihdytti meitä, kun odotettiin lanssia. Koneen perämies oli todella nuori kaveri, hieman ujompi geelitukka-perfect-age-man, keskittyi enemmän omiin hommiinsa.
Noh, lanssi sitten saapui ja vetäydyttiin vaimon kanssa istumaan koneen perälle, jotta saatiin kaikki kama ja oleelliset ihmiset kyytiin. Isä sai istua VESSANISTUIMELLA - niin hyvät palvelut on privaattijeteissä että allensa paskominenkaan ei ole ongelma.
Kippari käänsä laitteen kiitoteille ja hihkaisia, että "NYT MENNÄÄN!".
Ja niin sitä mentiinkin. Parempi kiihtyvyys oli kuin reittikoneissa ja lentokorkeudeksi määräytyi 12000 km, kun reittikoneet ajelee 10k:ssa. Lisäksi lanssi-statuksen turvin, joutuivat muut vekottimet meitä väistelemään, joten reitti oli jotakuinkin niin suora kuin olla. Tino tykkäsi matkasta valtavasti ja pääasiassa vaan naureskeli menemään.
Koneen Kippari tarjosi ilmaiseksi virvokkeita, kuten sihijuomia, niin alkoholittomia kuin holillisiakin. Myös vahvempiakin juotavia olisi ilmaiseksi saanut, mikä tuotta tällaiselle alkoholismiin taipuvaiselle suomalaiselle suoraselkäiselle miehellä vitummaisen ongelman. No ei vaines, Coca Colan otin, mutta nyppimään jäi, etten kerran elämässä privaattijetissä ollessanni saanut edes vetää pleksejäå. Juomien lisäksi kippari tarjosi tapas-lautasen - ja se oli lautanen meikäläisen makuun.
Ruokailun jälkeen laskeuduimme Lontoon Biggin Hillssiin, joka on yksityinen "Business"-lentokenttä. Osittain Bernie Ecclestonen omistuksessa. Lento kesti 2h 45min.
Tässä kohtaa elämässä olen todennut jälkikäteen, että asiat alkoivat mennä pieleen.
Lanssi oli meitä odottamassa ja olivat tehneet meillekin tilaa sinne, notta päästäisiin suoraan sairaalaan lapsen ja hoitajien kanssa. Jostain syystä oltiin kuitenkin sovittu, että noudetaan meidän asunnon avain ensin, koska meidän asuminen oli niin tärkeissä osassa Lontooseen saapumista. Ottamme siis taksin. Lanssi lähtee ja lentokenttähenkilökunta kuljettaa meidän heidän Premium-terminaalin odottamaan taksin saapumista. Mitään ei tarvinnut kantaa ja mistään ei tarvinnut taaskaan maksaa. Me oltiin VIP ja kaikki oli ilmaista. AIVAN KAIKKI - paitsi taksi.
Noh, juotiin yksi limu vaimon kanssa puoliksi. Tässä kohtaa itse sitten aloin miettimään, että olikohan tämä nyt fiksua. Se avainten noutopaikkakaan kun ei ollut kuin n. 2km päässä meidän sairaalasta. Ja nyt me lähdetään taksilla täältä Lontoon ytimeen omakustanteisesti ja joudutaan vielä odottamaan sitä taksia - eihän me sitä ennalta tiedetty. Taksia odotettiin n. 30 min ja hypättiin kyytiin. Kuskina oli puolalainen varsin puhelies mukava mies. Matka-ajaksi arvioi 1h 15min, mutta taisi siinä lopulta puolitoista tuntia ainakin vierähtäå.
Päästiin avainten noutopaikkaan, mutta henkilöä jonka pitäisi aivan kyseisen hotellin respasta luovuttaa ei löydy. Paniikissa soittelen pariin numeroon jotka mulla oli ylhäällä ja sain lopulta asunnon vuokraajan kiinni ja hän sai lopulta myös sitten smuidun paikalle, jonka aivaimet piti meille luovuttaa. Tähän kaikkeen paloi aikaa n. 20-30min ja vitusti hermoja. Siitä taksin raksuttaessa sitten sairaalalle. Loppusumma oli 64,50 puntaa. Maksettiin 70 tippeineen, kun oli niin mukava kuski. En tiedä kusettiko, mutta tuskin. Tärkeintä että asiat olivat reilassa.
Perjantai 19.2 - OSA 2
Päästiin siis sairaalalle. Vapaaehtoistyöntekijä ohjasi meidät osastolle ja lopulta Tinon huoneeseen - jossa ei ollut ketään enää - paitsi Tino yksinään itsekmässä tyhjässä sängyssä. Hyvä että peitto oli edes päällänsä. TYKSin hoitaja oli lähtenyt 20 minuuttia aikaisemmin ja jättänyt meille kirjeen, jossa toivotti onnea. Itku tuli.
Hoitaja saapui hetken kuluttua paikalle ja aloimme kysyä meitä askarruttavia asioita - niitä muuten riittää näin pitkän sairaalataipaleen jälkeen. Hoitaja kertoi, että Tinon omahoitaja on nyt muualla, mutta tulee kohta ja näyttää meille kierroksen osastolla jne. Tämä paikalle saapunut hoitaja oli mukava ja sympaattinen. Sitten kun odoteltiin jotain tunti, en muista, saapui tämä oma hoitaja paikalle ja oli vaan vähän sillain, että mitä te tahdotte. Emme saaneet mitään kierrosta osastolla ja hoitaja hädintuskin viitsi vastata edes kysymyksiimme. Esim. lääkkeet, voiteet, vaipat, jne, jne, jne.
Oltiin vaimon kanssa aivan paniikissa ja hukassa. Koitetiin rauhoitella Tinoa. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui erikoistuva lääkäri joka kyseli jotain yleistietoja, tarkasti Tinon. Kyseltiin, sitten että miten asiat täällä tehdään, kun Suomessa vanhempia kannustetaan mm. yöksi kotiin, että mitäs. Tämä toki ei ollut ainot asia. Vastaus siihen oli, että toisen vanhemmasta olisi yövyttävä sairaalalla, koska hoitajat eivät voi ehtiä seuraamaan kaikkia lapsia ja että Tino voi saada jonkun kohtauksen ja kuolla. Poistuivat paikalta ja jäätin vaimon kanssa suu auki paikalle. Vaimo alkoikin itkeä sen jälkeen. Tämä oli meille iso shokki, koska olemme Suomessa viettäneet kaikki yöt kotona, eikä koskaan ole sanottu, että lapsemme olisi tästä johtuen jotenkin riskissä menehtyä.
Paikka alkoi tuntua vankilalta, kukaan ei oikein kuunnellut meitä ja vaikka joku sanoikin joihinkin pyyntöihimme, että hoituu, niin mitään ei tapahtunut moneen tuntiin. Kukaan ei tullut kertomaan mitään, emmekä tienneet mistään mitään. Kun asiaa kysyttiin uudestaan, niin todettiin vaan, ettei ole juuri nyt mahdollista. Olimme rikki.
Lopulta kello oli niin paljon...paikallista aikaa n. 21, Suomen aikaa 23, että pyysimme, että jos sopii, niin käymme katsomassa sen meidän asunnon ja syömässä jossain ja palaamme sitten. Tämä sopi, mutta pelotti, että kai ne hoitavat Tinon apneonnit ja hengitysvaikeudet, kun me ei olla paikalle. Kerroimme kyllä, mutta jäi epävarma fiilis.
Päästiin siis sairaalalle. Vapaaehtoistyöntekijä ohjasi meidät osastolle ja lopulta Tinon huoneeseen - jossa ei ollut ketään enää - paitsi Tino yksinään itsekmässä tyhjässä sängyssä. Hyvä että peitto oli edes päällänsä. TYKSin hoitaja oli lähtenyt 20 minuuttia aikaisemmin ja jättänyt meille kirjeen, jossa toivotti onnea. Itku tuli.
Hoitaja saapui hetken kuluttua paikalle ja aloimme kysyä meitä askarruttavia asioita - niitä muuten riittää näin pitkän sairaalataipaleen jälkeen. Hoitaja kertoi, että Tinon omahoitaja on nyt muualla, mutta tulee kohta ja näyttää meille kierroksen osastolla jne. Tämä paikalle saapunut hoitaja oli mukava ja sympaattinen. Sitten kun odoteltiin jotain tunti, en muista, saapui tämä oma hoitaja paikalle ja oli vaan vähän sillain, että mitä te tahdotte. Emme saaneet mitään kierrosta osastolla ja hoitaja hädintuskin viitsi vastata edes kysymyksiimme. Esim. lääkkeet, voiteet, vaipat, jne, jne, jne.
Oltiin vaimon kanssa aivan paniikissa ja hukassa. Koitetiin rauhoitella Tinoa. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui erikoistuva lääkäri joka kyseli jotain yleistietoja, tarkasti Tinon. Kyseltiin, sitten että miten asiat täällä tehdään, kun Suomessa vanhempia kannustetaan mm. yöksi kotiin, että mitäs. Tämä toki ei ollut ainot asia. Vastaus siihen oli, että toisen vanhemmasta olisi yövyttävä sairaalalla, koska hoitajat eivät voi ehtiä seuraamaan kaikkia lapsia ja että Tino voi saada jonkun kohtauksen ja kuolla. Poistuivat paikalta ja jäätin vaimon kanssa suu auki paikalle. Vaimo alkoikin itkeä sen jälkeen. Tämä oli meille iso shokki, koska olemme Suomessa viettäneet kaikki yöt kotona, eikä koskaan ole sanottu, että lapsemme olisi tästä johtuen jotenkin riskissä menehtyä.
Paikka alkoi tuntua vankilalta, kukaan ei oikein kuunnellut meitä ja vaikka joku sanoikin joihinkin pyyntöihimme, että hoituu, niin mitään ei tapahtunut moneen tuntiin. Kukaan ei tullut kertomaan mitään, emmekä tienneet mistään mitään. Kun asiaa kysyttiin uudestaan, niin todettiin vaan, ettei ole juuri nyt mahdollista. Olimme rikki.
Lopulta kello oli niin paljon...paikallista aikaa n. 21, Suomen aikaa 23, että pyysimme, että jos sopii, niin käymme katsomassa sen meidän asunnon ja syömässä jossain ja palaamme sitten. Tämä sopi, mutta pelotti, että kai ne hoitavat Tinon apneonnit ja hengitysvaikeudet, kun me ei olla paikalle. Kerroimme kyllä, mutta jäi epävarma fiilis.