Asioita, jotka tekis mieli hankkia 2.0

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Mä pyysin tästä oman kylän peltiheikiltä tarjousta varaston rännistä, taloon piipunhatusta ja lumiesteistä autotallin katolle melko hetikohta samaan aikaan kun muutettiin tänne syksyllä 2008. Lupasi tulla käymään kun ehtii niin antaa sitten tarjouksen. Ens vuonna ajattelin soittaa että joko kohta ehtii.
 

Örfil

Guest
Oisko Vaakerholmi 285 eurolla selvinnyt? Sen verran maksaa rännitarvikkeet Baukkarissa. Tarjous oli 450 e, erotus on tismalleen meikiksen viikon bruttopalkka, joten aion tuplata ensi viikon tuloni väsäämällä nuo itse.
Päivä menee varmaan kun teen kerran, puran ja teen uudelleen vähän paremmin :eek:
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Taidanpa tästä kurvata Verkkikseen hakemaan uuden tabletin.
Nykyinen, 4-5 vuotias pädi alkaa olla akkunsa osalta aika sipissä.

iPadin uusin Pro 10.5" lätty näkyy olevan aika laajalti kehuttu, joten jospa sellaisen.
Pädi siksi, ettei tarvi opetella uutta käyttistä.

On tässä puutteensa (*tun iPad), mutta jospa 5 vuodessa olisi kehitystä tapahtunut.
Ja onhan sitä, ainakin noiden testien perusteella.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Edelliseen viestiin liittyen:

Pettymys:
Ei juurikaan oleellista eroa vanhaan pädiin, noin niinku jokapäiväisessä käytössä.
Aika kallis edellämainitusta johtuen.

Vähän paremmin:
Vanhassa pädissä ei toimineet tietyt interaktiiviset jutut selaimessa, mikä otti pattiin.
Nyt toimii.

Nähtäväksi jää:
Uusi iOS 11 tulee talvella, sen pitäisi antaa hiehoja lisäominaisuuksia.
Kuten esim. muistiinpanojen tekemisen suoraan webbisivuille.

Bonus
Tykkään kynästä. Sillä voipi piirtää/kirjoittaa muistiinpanoja suoraan vaikka PDF dokumenttiin ja sähköposteihin, ilman mitään kikkailuja. Uuden käyttiksen tullessa myös webbisivuille.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Kaikki yllättyneet käsi pystyyn.
:D

Joo, ei ole eroa käytettävyydessä, eikä ainakaan huomattavaa eroa näytön ominaisuuksissa (vaikka tätä näyttöä testeissäkin on hehkutettu - en tiedä miksi)

Ainoa omassa käytössä tärkeä parannus on se, että kun käytän esim. teknisessä analyysissä interaktiivisia graafeja, ne toimivat.
Noiden toimimattomuus vanhassa pädissä nyppi.

Ja tämä kynä, tykkään.

Joten jos jollain on aie ostaa iPad Pro, kannattaa mielummin säästää satasia ja hankkia tavispädi, jos kynälle ja interaktiivisille jutuille selainkäytössä ei ole tarvetta.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Laitetaan tänne, kun ei ole materiaa:tuli hankittua kaksi teoriakoetta ajokorttia varten.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Minähän olen jo neljä kertaa suorittanut kirjalliset hyväksytysti läpi, yhtään hylsyä en saanut mukaani.
 
Ylös