Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Äiti epäili lapsen isää seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sai sakot – EIT: Suomi rikkoi äidin sananvapautta

Ensimmäisen kerran äiti kertoi epäilevänsä seksuaalista hyväksikäyttöä, kun hän kiisteli lapsen isän kanssa alle 3-vuotiaan tyttären huollosta ja tapaamisoikeudesta. Äiti arveli, että isä olisi käyttänyt lasta hyväkseen tapaamisilla.

Poliisi tutki asian, mutta tutkinta lopetettiin, kun rikoksesta ei löytynyt näyttöä.

Tämän jälkeen äiti sanoi puhelimessa lastenhuollon sosiaalityöntekijälle epäilevänsä edelleen hyväksikäyttöä. Hän myös kertoi olevansa huolissaan siitä, ettei lasta kuultu esitutkinnan aikana lainkaan, koska hän oli niin pieni.

Poliisi tutki asian uudelleen, mutta tälläkään kerralla rikoksesta ei ollut näyttöä.

ISÄ teki äidistä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Äiti tuomittiin 45 päiväsakon rangaistukseen eli maksamaan 630 euroa sakkoa. Tuomio tuli puhelusta, jonka äiti kävi sosiaalityöntekijän kanssa ensimmäisen poliisitutkinnan jälkeen.

Oikeuden mukaan äidillä ei tässä vaiheessa voinut olla vahvoja perusteita väittää, että isä olisi käyttänyt lasta hyväkseen.

Isä nosti myös uuden kanteen lapsen asumisesta, ja tällä kertaa hän voitti. Oikeus määräsi tytön asumaan isän kanssa.

EIT huomautti päätöksessään, että asiassa on vastakkain kaksi vahvaa intressiä: lapsen oikeus saada suojaa vanhempien hyväksikäytöltä ja vanhempien oikeus kunnian ja yksityiselämän suojaan. EIT painotti, että erityisesti lapsilla ja muilla haavoittuvilla ryhmillä on oikeus valtion suojeluun.

EIT huomautti, että lasten hyväksikäyttöä voi olla vaikea havaita. Vauvat ja pienet lapset eivät osaa siitä kertoa, isommat lapset eivät aina uskalla.

Hyväksikäytöstä ilmoittavien tuomitseminen voi johtaa siihen, etteivät epäilyt enää tule viranomaisten tietoon. Ilmoittajien täytyy kuitenkin toimia hyvässä uskossa, EIT jatkoi. Valtion on pidettävä huoli siitä, että oman edun tavoittelijoita ei rohkaista perättömiin ilmoituksiin.

EIT kiinnitti huomiota siihen, että äidin tuomio koski yhtä puhelua, jonka hän kävi salassapitovelvollisen sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä äiti sanoi epäilevänsä, että esitutkinta oli ollut puutteellinen.

EIT:n mukaan olennaista on, että äiti puhui virkamiehen kanssa. Tämä vaikuttaa sen arviointiin, oliko äidin saama tuomio oikeassa suhteessa rangaistukseen.

Rangaistus oli sinänsä pieni, mutta EIT päätyi siihen, ettei äidin sananvapauteen puuttumiselle ollut riittäviä perusteita.

Valtio määrättiin maksamaan äidille 5 000 euron hyvitys loukkauksesta. Lisäksi valtio joutuu maksamaan muita kuluja noin 14 000 euroa.
Kannattaa syyttää hyväksikäytöstä, sillä tienaa!
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Koskelta taas vaihteeksi kevyt ylilyönti.
Siinä on kyllä sellainen jääkuningatar kera kultalusikan. Tulee vähän Timpan faija forumin karting-ajoilta mieleen, mutta toi ämmä on oikeasti vaikuttavassa roolissa tässä maassa ja häntä ihmiset äänestää.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kaunis nainen ainakin tuo Koski.

Omassa suvussakin on toisella puolella sen verran paljon rantaruotsalaisia, ettei parane ihan äärilaidan kantaa ottaa..
 
Viimeksi muokattu:

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kaunis nainen ainakin tuo Koski.

Omassa suvussakin on toisella puolella sen verran paljon rantaruotsalaisia, ettei parane ihan äärilaidan kantaa ottaa..
Lähinnä muutaman urpoilun takia Koski maalaa kaikki suomenruotsalaiset. Varmaan sitten yhden kokoomuslaisen murhaajan takia voi Kosken määritelmän mukaan maalata kaikki kokkarit murhaajiksi.:rolleyes:
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Aiempi puhe rajusta seksistä ei oikeuttanut tekoja - mies raiskauksesta vankilaan

Osapuolet olivat tunteneet toisensa jo pitkään. He olivat tapailleet ja harrastaneet aiemmin myös seksiä keskenään.

Tekopäivää edeltävänä päivänä he olivat keskustelleet siitä, mitä seksiltä halusivat. Keskustelussa oli yhteisesti pohdittu, että he voisivat joskus kokeilla rajumpaa seksiä.

Miehen tullessa asunnolle nainen odotti jo sen edessä. Mies kävi suoraan naisen päälle ja raahasi tämä sisälle.

Naisen mukaan hän kielsi tällöin, ettei halua sukupuoliyhteyttä. Hän vastusteli ja itki.

Nainen toisti kieltonsa myöhemmin useasti.

Mies ei kuunnellut vaan läpsi kämmenellä naista, hakkasi vyöllä ja kuristi. Hän pakotti naisen kahdesti suuseksiin ja yritti myös varsinaista sukupuoliyhdyntää siinä täysin onnistumatta.

Nainen jäi miehen asunnolle ja he olivat yhdessä myös seuraavan päivän. Myöhemmin välirikko oli tosiasia. Siitä todistavat myös osapuolten nettikeskustelut.

Puhuttuaan asiasta ystävänsä kanssa nainen päätti tehdä rikosilmoituksen raiskauksesta. Ilmoituksen hän jätti kolme päivää tekojen jälkeen.
Ehkä siinä tuli raiskausfantasia toteutettua. Toivottavasti äijällä on myös lusimisfantasia.
 
Ylös