Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Savon Sanomat
Palava kuusi aiheutti vaaran kerrostalossa

Joulukuusi syttyi palamaan kerrostalon kolmannessa kerroksessa keskiviikkoiltana Kuopiossa.

Hätäkeskus sai tiedon tulipalosta puoli kuuden aikaan illalla. Paikalle menneet pelastuslaitoksen yksiköt saivat sammutettua palon ennen kuin se pääsi leviämään.

Yhteen huoneistoon pääsi savua. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Lopun aikoja elämme.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Joo. Modejaan varmaan joskus 15v sitten lataillut.
Varikon nascar-sarjasta lienee jo kohta 20 vuotta aikaa.
Onhan tuo kesäautopeli varmaan "nerokasta suomihulluutta" jonkun pääkaupungin punaviherkuplassa varttuneen toimittajan mielestä, mut maaseudulla kasvaneelle tuo on sitä mitä ympärillä tapahtuu.
 
Dallaran urkuri

Well-known member
Liittynyt
7.4.2016
Viestit
1460
Tuollaisia todisteita voisi moni pidempään avioliitossa ollut parikin esittää. Kyllä kämppäkaverukset pitäis yhtä lailla laskea samaan ruokakuntaan kuin pariskunnatkin. Älytöntä tuollaisia erotella ja todistella.
Haiskahtaa järjestely tukien keplottelulta, vaikkeivät olekaan pari. Miks kahden ei-pari-kämppiksen pitäis saada enemmän tukea kuin parin?
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tukien hakija on syyllinen, vaikka todistaisi syyttömyyteensä. Ihan hieno ajatuskulku.
Pöljä järjestelmähän tuo on. Luulisi olevan sama mitä joku tekee sängyssään, vaikka 7 kääpiötä olisi alivuokralaisena.
 
Örfil

Guest
Tuo on hankala tapaus. Kun luin tuon tapauksen Aamiksesta, kävi mielessä mitä tekevät homoparit - ilmoittavatko että tässä kaksi kaverusta asuu kimppakämpässä vai että ovat pari?

Minulla ei ole tähän mitään ratkaisua.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Luulisi olevan sama mitä joku tekee sängyssään, vaikka 7 kääpiötä olisi alivuokralaisena.
Kelan virkailijain pöytälaatikoista varmaan löytyy joku kaava montako kertaa pitää paneskella, että kämppäkaverukset voidaan tuomita avopuolisoiksi. Jos toinen on susiruma ja toinen missi/mister -ainesta niin ei ole uskottavaa, että olisivat pari -> molemmille tuet.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Haiskahtaa järjestely tukien keplottelulta, vaikkeivät olekaan pari. Miks kahden ei-pari-kämppiksen pitäis saada enemmän tukea kuin parin?
Aivan. Asumiskustannukset jakautuvat käytännössä kahtia kuitenkin, oli kyse sitten parista tai kämppiksistä. Joku ruokien erittely 'todistamaan' ruokakuntaa vastaan on vain ymmärtämättömien kikkailuyritys. Yksi ihminen syö sen mitä syö, ei se muutu siitä että samassa asunnossa asuu kaksi ihmistä. Parin voidaan olettaa jakavan ruokakulut ja kämppikset maksavat omansa, mutta pohjimmiltaan siinä on kaksi syövää ihmistä joka tapauksessa.

Siis miksi kämppiksen kanssa asuvan pitäisi saada samat tuet kuin yksin asuva, joka siis maksaa vuokran, vesimaksun, sähkölaskun ja mahdollisen netin kokonaisuudessaan kun kämppisten voidaan olettaa maksavan tällaiset yhteiskäytössä olevat perusjutut puoliksi?
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491

Näinpä. Kaksin asuminen on halvempaa laski sen miten vaan. Kaikki kiinteät perusmaksut menevät puoliksi. Lisäksi asunnosta tuskin löytyy kaksin kappalein kaikkia kodin tarpeellisia laitteita ja välineitä, jotka yksin asuva osaa itse.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Henkarikulut henkilöä kohden lienevät melko pitkälti samat asukasmäärästä riippumatta.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
No niin. Nyt kun olen sopivassa hengariahdistuksessani, niin tässäkin toikissa hengarit käyvät kimppuuni. :frown:
 
Ylös