kouvotsvoni
Banjottu
Joo. Modejaan varmaan joskus 15v sitten lataillut.Ai se oli mr nascarin tuotos.
Joo. Modejaan varmaan joskus 15v sitten lataillut.Ai se oli mr nascarin tuotos.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/paavo-väyrynen-pyrkii-taas-pääministeriksi-tähtäin-eduskuntavaaleissa-2019-1.173763Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen asettuu perustamansa kansalaispuolueen pääministeriehdokkaaksi tulevissa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Lopun aikoja elämme.Palava kuusi aiheutti vaaran kerrostalossa
Joulukuusi syttyi palamaan kerrostalon kolmannessa kerroksessa keskiviikkoiltana Kuopiossa.
Hätäkeskus sai tiedon tulipalosta puoli kuuden aikaan illalla. Paikalle menneet pelastuslaitoksen yksiköt saivat sammutettua palon ennen kuin se pääsi leviämään.
Yhteen huoneistoon pääsi savua. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Varikon nascar-sarjasta lienee jo kohta 20 vuotta aikaa.Joo. Modejaan varmaan joskus 15v sitten lataillut.
Haiskahtaa järjestely tukien keplottelulta, vaikkeivät olekaan pari. Miks kahden ei-pari-kämppiksen pitäis saada enemmän tukea kuin parin?Tuollaisia todisteita voisi moni pidempään avioliitossa ollut parikin esittää. Kyllä kämppäkaverukset pitäis yhtä lailla laskea samaan ruokakuntaan kuin pariskunnatkin. Älytöntä tuollaisia erotella ja todistella.
Nii, sitä määki. Nyt sitten kikkaillaan vuokrasopimuksilla, kun systeemi muuttuu.Miks kahden ei-pari-kämppiksen pitäis saada enemmän tukea kuin parin?
Kelan virkailijain pöytälaatikoista varmaan löytyy joku kaava montako kertaa pitää paneskella, että kämppäkaverukset voidaan tuomita avopuolisoiksi. Jos toinen on susiruma ja toinen missi/mister -ainesta niin ei ole uskottavaa, että olisivat pari -> molemmille tuet.Luulisi olevan sama mitä joku tekee sängyssään, vaikka 7 kääpiötä olisi alivuokralaisena.
Aivan. Asumiskustannukset jakautuvat käytännössä kahtia kuitenkin, oli kyse sitten parista tai kämppiksistä. Joku ruokien erittely 'todistamaan' ruokakuntaa vastaan on vain ymmärtämättömien kikkailuyritys. Yksi ihminen syö sen mitä syö, ei se muutu siitä että samassa asunnossa asuu kaksi ihmistä. Parin voidaan olettaa jakavan ruokakulut ja kämppikset maksavat omansa, mutta pohjimmiltaan siinä on kaksi syövää ihmistä joka tapauksessa.Haiskahtaa järjestely tukien keplottelulta, vaikkeivät olekaan pari. Miks kahden ei-pari-kämppiksen pitäis saada enemmän tukea kuin parin?
Näinpä. Kaksin asuminen on halvempaa laski sen miten vaan. Kaikki kiinteät perusmaksut menevät puoliksi. Lisäksi asunnosta tuskin löytyy kaksin kappalein kaikkia kodin tarpeellisia laitteita ja välineitä, jotka yksin asuva osaa itse.Aivan. Asumiskustannukset jakautuvat käytännössä kahtia kuitenkin, oli kyse sitten parista tai kämppiksistä. Joku ruokien erittely 'todistamaan' ruokakuntaa vastaan on vain ymmärtämättömien kikkailuyritys. Yksi ihminen syö sen mitä syö, ei se muutu siitä että samassa asunnossa asuu kaksi ihmistä. Parin voidaan olettaa jakavan ruokakulut ja kämppikset maksavat omansa, mutta pohjimmiltaan siinä on kaksi syövää ihmistä joka tapauksessa.
Siis miksi kämppiksen kanssa asuvan pitäisi saada samat tuet kuin yksin asuva, joka siis maksaa vuokran, vesimaksun, sähkölaskun ja mahdollisen netin kokonaisuudessaan kun kämppisten voidaan olettaa maksavan tällaiset yhteiskäytössä olevat perusjutut puoliksi?
Niitä saa monesta paikasta ilmaiseksiHenkarikulut henkilöä kohden lienevät melko pitkälti samat asukasmäärästä riippumatta.
Tämä ei muuta sanomani sisältöä yhtään vähemmän todeksi. Päinvastoin.Niitä saa monesta paikasta ilmaiseksi
TottsTämä ei muuta sanomani sisältöä yhtään vähemmän todeksi. Päinvastoin.