Antsa Rieppo
Well-known member
7-1 johtaa KK. Olis pitänyt tehdä uusi jako 4-0 jälkeen. Epätasaiset joukkueet.
No aivan katastrooffi ollut harkkapelit ja vielä tämäkin.Lehterän palli heilahtelee?
Vähän vastaavasti Dufvaa olen digannut ja oli koominen tilanne viime kaudella kun olin Jukureiden kotipelissä aitiossa ja Dufva tuli kättelemään kaikkia aitiovieraita ennen pelin alkua. Minulla luonnollisesti SaiPan vermeet ylläOn kyllä haastava tilanne käsillä kun vihaan HIFK:ta sen urpåjen fanien vuoksi, mutta nyt koutsinaan on vanha liikkunnanopettajani jonka edesottamuksia tietysti tulee sympattua.
Wanhaan hyvään aikaan.Vähän vastaavasti Dufvaa olen digannut ja oli koominen tilanne viime kaudella kun olin Jukureiden kotipelissä aitiossa ja Dufva tuli kättelemään kaikkia aitiovieraita ennen pelin alkua. Minulla luonnollisesti SaiPan vermeet yllä
...ja tokihan SaiPa pelin voitti.
En nyt tuota viime kautta niin hyväksi kehuisi. Toki oli tiedossa jo ennakkoon että puhdas välikausi tulee. Tälle vuodelle on hitusen enemmän toiveita. Ei toki paljoa, mutta vähän.Wanhaan hyvään aikaan.
Yksi noista toiveista on varmaankin se, että ulosajon ensimmäisessä pelissä itselleen hankkinut Saipan tuore ulkomaalaisvahvistus ei enää mene hankkimaan lisää ulosajoja.En nyt tuota viime kautta niin hyväksi kehuisi. Toki oli tiedossa jo ennakkoon että puhdas välikausi tulee. Tälle vuodelle on hitusen enemmän toiveita. Ei toki paljoa, mutta vähän.
Joukkue otti kotijäällä rumasti turpaan paikallisvastustaja KooKoolta. Karmiva tappio kirjattiin lopulta lukemin 1-7.
Eikä siinä kaikki. SaiPan tuore kanadalaisvahvistus Cody Kunyk törkyili itsensä suihkuun. Kunyk niittasi juuri laukonutta, siis kiekotonta, Michael Kerästä päähän päätöserän alkupuolella. Tuomarit lätkäisivät välittömästi automaattisen pelirangaistuksen.
Nyt SM-liiga ilmoittaa, että Kunykin niitti on edennyt kurinpidon käsittelyyn. Mies on jo tänään väliaikaisessa pelikiellossa, kun lappeenrantalaiset yrittävät asettaa hommaa raiteilleen Kouvolassa.
Kunyk saattaa saada todella tuntuvan kakun, sillä SM-liiga on luvannut tällä kaudella puuttua päätaklauksiin entistäkin rankemmalla kädellä.
KooKoo ja SaiPa kohtaavat Kouvolassa kello 17. Kierroksen muutkin kuusi ottelua pelataan samaan aikaan.
Jokos siellä on peli ohi ja saunavuoro?Kerholle jatkisvoitto!
Tepsi löylyttää Tapparaa.
Onnittelut! Joskus olen vastaavaa hehkuttanut myös - mutta niistä on aikaa, kuten Antsa jo aiemmin totesi.Kappas, kukapa on yksin sarjakärjessä
Ei se kauan kestä, mutta pitäähän sitä nyt rummuttaa kun vielä on ajankohtaista..
Iloitaan tästä, kun SaiPalla ei nyt oikein "lähe".Kappas, kukapa on yksin sarjakärjessä
Ei se kauan kestä, mutta pitäähän sitä nyt rummuttaa kun vielä on ajankohtaista..
Niko Hovinen on sivussa arviolta kuudesta kahdeksaan viikkoa.
Kuopiolaisseura tiedotti takaiskusta verkkosivuillaan.
Viime perjantain liiga-avauksessa nollapelin Jukureita vastaan pitänyt Hovinen on sivussa arviolta kuudesta kahdeksaan viikkoa.
KalPa reagoi tilanteeseen nopeasti. Se hankki Denis Godlan pariksi Riku Heleniuksen, maalivahtimarkkinoiden kovimman nimen. Pätkäpesti kestää lokakuun loppuun.
Helenius pelasi viimeiset kolme vuotta Jokereiden KHL-joukkueessa, mutta hänen sopimuksensa päädyttiin purkamaan kesällä, kun Karri Rämö siirtyi narreihin.
Helenius on KalPan kokoonpanossa jo tiistain vierasottelussa Tapparaa vastaan.
Jääkiekon SM-liigassa uusi kurinpitoryhmä näyttää ensimmäisillä päätöksillään suuntaviivat koko kaudelle. Suurelta yleisöltä ja medialta meni ihan ohi suun lauantaisen KooKoo-SaiPa -ottelun pari tapahtumaa, joihin kurinpidon olisi pitänyt tarttua kovalla kädellä. Molemmista rumista teoista vastasi Siim Liivik, joka palasi Ruotsin pääsarjasta täksi kaudeksi SM-liigaan.
Jos ja kun pelaaja, tässä tapauksessa KooKoon Siim Liivik, sortuu samassa ottelussa vaaralliseen - oli kyseessä sitten termillisesti jalkapyyhkäisy tai kampitus - sekä "sakset-otteeseen" vastustajan jalasta, niin kurinpidon linjauksien tulisi olla jämerät ja tiukat. Agitaattori Liivikin kyseenalaiset, rangaistavat temput kohdistuivat SaiPan Lauri Taipalukseen ja Markus Kojoon.
Ylivoimalla pelatessa, toisen erän alussa Liivik kaatoi takaapäin, oikealla jalallaan oman maalin edessä puolustaneen Taipaluksen, joka horjahti sen seurauksena holtittomasti jäähän vääntäen oikeaan polvensa pahannäköisesti. Tuomarit eivät puuttuneet rikkeeseen, ja samassa vaihdossa KooKoo teki jopa 2-0-maalin, kun Taipalus ei pystynyt enää pelaamaan. Liivik sai - todella ansiokkaasti - syöttöpisteen osumaan.
Kun katsoo Taipalukseen kohdistunutta rumaa tilannetta nauhalta ja kelaa sitä hetki hetkeltä, niin ei jää yhtään epäselvyyttä, etteikö Liivik olisi kampittanut takaapäin SaiPan profiilipuolustajaa, joka loukkaantui ja on ensiarvioiden mukaan pitkään sivussa.
Ensimmäisessä erässä Siim Liivik tarttui jäässä ollessaan SaiPan Kojon jalkoihin ns. molempien jalkojen saksiotteella, jossa oli myös aihiot pahaan loukkaantumiseen. Ja jos halutaan vielä raaputtaa pintaa lisää, niin Liivik sortui ensimmäisessä SaiPa-ottelussa pelikatkon aikana pyyhkäisy/kampitukseen. Persoonia kaivataan toki SM-liigaan, mutta joku roti väriläiskän pelaamisella pitäisi olla.
Kaikkein surullisinta tässä on se, että vaikka Yle Urheilun tietojen mukaan SaiPa vei Taipalukseen kohdistuneen teon eteenpäin kahdelle päävideotuomareille, niin siellä ummistettiin täysin silmät KooKoon varakapteenin jalkapyyhäisylle ja todettiin, ettei Liivikin tapauksessa ole aihetta ottelurangaistukselle. Tästä syystä asia ei edennyt lainkaan kurinpidolle asti, ja omien rakastama ja vastustajien vihaama Siim Liivik saa jatkaa taas rottailujaan. Uskomaton farssi, sanon minä!
Mikäli Liivikin ikävä kolttonen Taipalukseen, jolla oli karmea seuraamus, olisi kohdistunut esimerkiksi 1. kierroksen NHL-varaukseen vaikkapa HIFK:n Miro Heiskaseen tai nimekkääseen JYPin paluumuuttaja Jarkko Immoseen, niin Liivik olisi suolattu jo moneen kertaa jääkiekkoväen edessä, eivätkä edes puusilmäiset päävideotuomarit olisi jättäneet asiaa puolitiehen.
Kun kyseessä oli kuitenkin Lauri Taipalus ja piskuinen SaiPa, niin ikävän asian voi näköjään pyyhkiä maton alle ja nukkua vielä yönsä rauhassa. Ei näin SM-liiga!