Persujen pj-vaali - miten käy jälkikäteen?

Miten persujen käy pj-vaihdoksen jälkeen?

  • Terho voittaa ja puolue hajoaa

    Äänet: 0 0,0%

  • Äänestäjiä yhteensä
    10

Örfil

Guest
Tuohon edelliseen viitaten: hivenen halpenee Sipilän ja etenkin Orpon vetoava puhe arvoista, jos herroilla on jo etukäteen ollut tiedossa, ettei mitään hallituskriisiä tulekaan, kaikki jatkuu ennallaan ja saadaan samalla yksi poliittinen vastustaja kanveesiin.
Tuo on tarkoitushakuista. Tuon saagan lopputulos oli monleta osin ennalta arvaamaton, siis mainittujen "täsmällisten suunnitelmien" suunnittelun kannalta, mutta toki vaihtoehtoja on mietitty, kun huhuja on ollut ilmassa. Ei tuon kokoluokan operaatio pysy salassa (junttaporukan kaappaus).

Nuo kaverit (Sipilä etc.) tekee politiikkaa päivätyökseen ja siihen kuuluu oleellisena osana tietämys siitä, mitä kentällä tapahtuu. Olisivat aivan saatanan tunareita, jos eivät olisi tähän varautuneet ja miettineet valmiiksi ainakin että kummalle puolelle ojaa väistetään, jos hirvi pomppaa eteen. Pääministerin tehtävä on pitää hallitus kasassa ja toimintakykyisenä. Sen Sipilä teki ja siitä ei nyt voi ainakaan miestä syyttää, että hoisi hommansa.
 

Örfil

Guest
Juurikin näin. Itse näyttää sen verran "kuolaavalta kuulapäältä", että 50-luvulla olis steriloitu.
Tuli mieleen Halla-ahosta Göbbels, mies josta ei olisi saanut arjalaista edes laittamalla takaisin sinne turkinhihaan.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
Tuohon edelliseen viitaten: hivenen halpenee Sipilän ja etenkin Orpon vetoava puhe arvoista, jos herroilla on jo etukäteen ollut tiedossa, ettei mitään hallituskriisiä tulekaan, kaikki jatkuu ennallaan ja saadaan samalla yksi poliittinen vastustaja kanveesiin.
Oli toki suunniteltu juttu paljon ennen. Eihän ne arvot ennen ole heitä haitanneet ja tuossa Soinin porukassakin on Halla-ahon manifestin allekirjoittajia ja Terhokaan ei puheenjohtajakamppailun aikana tahtonut eroja itsessään ja Halliksessa nähdä.

Teatterin hauskin näytös olikin Sipilän lentomatka Turkuun ja takas. Varmaan ihan kivaa harrastaa.

Ei tuon kokoluokan operaatio pysy salassa (junttaporukan kaappaus).
Soini lienee valinnut porukkaan sellaisia joilla jutut pysyy salassa. Niikko, Kankaanniemi ja jotkut muut hän oli ehkä kokenut epäluotettaviksi. Eikä se ihan salassa pysynytkään. Taisi olla Iltalehden Parkkonen joka tuollaisesta operaatiosta jo etukäteen kirjoitti.
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Aika kovasti täytyy mennä tunteisiin puolueesta eroaminen jos sen takia alkaa turpaan mättämistä suunnittelemaan, tai raiskatuksi joutumista toivomaan.
Raiskaus- ja väkivaltafantasiat on olennainen osa hallislaisuutta, aina ollut. Ehkäpä homman ydin. Nämä käy hyvin ilmi jo mestarin muinaisista scripta-kirjoituksista.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jäihän sitä Uusi Fantasia-puolelle myös näitä nuivuuksia, mutta jos nyt nuo paikat pitävät, niin Halla-Ahon puolelle jäi 1/3 eduskuntavaalien kannatuksesta. Leena Meri on oman poliittisen elämänsä Kärnä näköjään. Lehner on Uuden Vaihtoehdon puolella, mutta varaedustaja Leena jäi Perussuomalaisiin.

Jos nyt oikein laskin ja nuo empivien paikat nyt täytetään noinnikkaa...
Koodi:
Läpimenneet (38)	252830
Uusi Vaihtoehto (22)	163546
Perussuomalaiset (15)	83808
Tolppanen, Maria	5476
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tuolla on laskettu mikä olisi jakaantuneiden ryhmien edustajamäärä uusissa vaaleissa viimeisimmällä kannatusprosentilla. Aika armotonta matikkaa.

http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238643-kuinka-monta-edustajaa-hallapersuille-ja-uuvateille-tulisi-uusissa-vaaleissa

Edit: korjailin sekoilua
Upeeta.:thumbup:

Hallislaisten kannattajat ovat niitten raiskausfantasiointien välillä kirjoitelleet miten on takinkääntöä ja vaikka mitä, kun Soini ei tee kuten kansa tahtoo ja kumarra Halla-Ahoa. Tuon jakautumisen perusteella 2/3 on ollut soinilaisten kantilla, joten en näe sitä mitenkään äänestäjien pettämisenä.
 

Örfil

Guest
Oli toki suunniteltu juttu paljon ennen. Eihän ne arvot ennen ole heitä haitanneet ja tuossa Soinin porukassakin on Halla-ahon manifestin allekirjoittajia ja Terhokaan ei puheenjohtajakamppailun aikana tahtonut eroja itsessään ja Halliksessa nähdä.

Teatterin hauskin näytös olikin Sipilän lentomatka Turkuun ja takas. Varmaan ihan kivaa harrastaa.

Soini lienee valinnut porukkaan sellaisia joilla jutut pysyy salassa. Niikko, Kankaanniemi ja jotkut muut hän oli ehkä kokenut epäluotettaviksi. Eikä se ihan salassa pysynytkään. Taisi olla Iltalehden Parkkonen joka tuollaisesta operaatiosta jo etukäteen kirjoitti.
Eli meinaat että Sipilä tiesi äänestystuloksen ja kännissä läpällä valitut dildo- ja sahamiehenkin etukäteen. Melkoinen tietäjä tuo Sipilä. Ja sitten vähän lennellään lentsikalla hämäykseksi.
Tuohon keskusteluun minulla ei ole nyt enempää kommentoitavaa, jokainen saa uskoa mihin haluaa.
 

Örfil

Guest
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005254785.html

Tuossa artikkelissa on varmasti totuuden mukaisesti kirjoitettu kuvaus asioiden tapahtumisjärjestyksestä. Itseasiassa siinä on myös viitteitä miksi niin monella (Viidan lista jne.) hallituspersulla meni herne nenään.
Onhan se ollut melkoinen sessio!

Tänään luin aamulehdestä, tätähän persukentällä toitotettiin koko ajan, että pääministeriksi olivat ehdottamassa Huhtasaarta.

On täysin päivänselvää, että sellaista ihmistä ei voi valita maamme ulkoministeriksi. Syitä on useita, mutta josko ne nimeäisi yleisesti "kyvyt", "kokemus" sekä "absoluuttinen turvallisuusriski" kategorioihin.
Ajatus on täysin absurdi, samaa luokkaa kuin Janitskin presedenttinä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
Eli meinaat että Sipilä tiesi äänestystuloksen ja kännissä läpällä valitut dildo- ja sahamiehenkin etukäteen. Melkoinen tietäjä tuo Sipilä. Ja sitten vähän lennellään lentsikalla hämäykseksi.
Tuohon keskusteluun minulla ei ole nyt enempää kommentoitavaa, jokainen saa uskoa mihin haluaa.
Ei vaan olivat varautuneet siihen suunnitelmalla.
 

Örfil

Guest
No saakeli, laitetaan vielä neljäs postaus peräjälkeen, kun "asiaa" on :eek:

Tässä kävi ilmi isäukon kanssa jutellessa persuasiasta, että L. Meri onkin tuttu. Faijansa on perhetuttu ja tunnen isänsä, en nyt lainkaan hyvin, mutta tiedän miehen. Sitä vaan siinä todettiin että koulutus ja normaalit, fiksut vanhemmat ja taloudellisesti turvattu lapsuus ei laisinkaan takaa, ettei jälkikasvu ajautuisi hyvinkin radikaalien mielipiteiden pariin.
 

Örfil

Guest
Ei vaan olivat varautuneet siihen suunnitelmalla.
Totta kai. Se on pääministerin työsarkaa se, jopa hyvinkin tärkeää sarkaa. Heitän tähän tyypilliseen tapaani viiden pennin vertauksen, mutta puolustusvoimissakin tiedustelu on hyvin tärkeä toiminto. Sotatyöstä ei tule mitään, jos tilannekuva ei ole selvillä ja ennakoitu mahdollisia tulevia tapahtumia. Uhkakuvat priorisoidaan ja siinä järjestyksessä valmistellaan vastatoimia.

Sipilä toimi todella hienosti. Ten points.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
Tuolla on laskettu mikä olisi jakaantuneiden ryhmien edustajamäärä uusissa vaaleissa viimeisimmällä kannatusprosentilla. Aika armotonta matikkaa.

http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238643-kuinka-monta-edustajaa-hallapersuille-ja-uuvateille-tulisi-uusissa-vaaleissa

Edit: korjailin sekoilua
Aika epävarmaa osallistuuko uusi ryhmä edes vaaleihin vai loikkaavatko muihin puolueisiin. Ketkä jättävät eduskunnan? Soini? Oinonen? Lindström? Niinistö? Terho? Elolla, Lohelalla ja Saarakkalalla voi olla vaikeuksia päästä läpi. Elovaara saattaa ainakin mennä muualle.

Persut saa paljon lisä-ääniä jos Halla-aho asettuu ehdolle. Keitä sieltä vielä lähtee? Kankaanniemi? Meri? Niikko? Varmaan tilalle yrittää paikallisia pellejä kuten Junes Lokka.
 
Ylös