YT-neuvotteluiden seurantatoikki

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
osasi työhaastattelussa esittää aktiivista ja vielä varsin vakuuttavalla tavalla.
Työpaikallain muistellaan vieläkin jantteria joka kymmenen vuotta sitten sai työnjohtajan heltymään kertomalla lähteneensä edellisestä duunista, koska siellä oli niin vähän tekemistä ja hän on tottunu kovaan työntekoon. Työnjohtaja meille mainosti, että siinä on "kova työmies". Noh, ei ollu. Myöhemmin työnjohtaja tuskaili että jantterilla on asevelvollisuuskin vielä suorittamatta. Lohdutin ettei oo pelkoa että se sitä lähtis suorittamaan. Myöhemmin kuulimme jantterin jatkaneen kemian alalla. Puistokemianteollisuudessa.

Eihän sitäkään pois potkittu koeaikana vaan se sai tehdä vittumaisinta työtehtävää niin kauan että tajus itte lähteä. Niin tehtiin yhden toisenkin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
Meillä tarvitsi 12 vuotta puolen vuoden irtikseen. Mulle tuli se täyteen just kesällä. Tarkalle män.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tänään oli nykyisen, päättyvän duunin viimeinen työpäivä.

Porukkaa hyvästellessä oli hieman hautajaismeininkiäkin, eikä mikään ihme. Hyvä mieli jäi siitä, että tunnuttiin arvostavan sitä mitä on tullut saatua aikaiseksi reilun vuosikymmenen aikana. Ei ollut hukkaan heitettyjä vuosia missään nimessä, päinvastoin.


Ensi viikolla kerkiän juuri aloittamaan täysipainoisesti uudessa duunissa kun alkaa lappujen jako. Vituttaa jo valmiiksi kaikkien puolesta vaikka ei omalle kohdalle osuisikaan. Tänään hyvästelty esimieskin on liian hyvä mies jakelemaan potkuja.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Ensi viikolla loppuu YT:t. Meidän porukasta saa yksi lähteä... Kenenköhän kohdalle osuu :nope:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ensi viikolla loppuu YT:t. Meidän porukasta saa yksi lähteä... Kenenköhän kohdalle osuu :nope:
Lienee sama meillä. 1/4 osumamahdollisuus. Mulla
Plussana: tämä iso alue jota kukaan ei halua hoitaa
Miinuksena: pienimmät asiakkaat ja sen myötä pienin myynti

Teoria: asiakkaissa ei enää käytäisi nykyiseen tapaan, vaan niitä hoidettaisiin puhelimitse/sähköpostitse. Sitähän S-ryhmä haluaa, että kaikki hoidetaan keskusliikkeen kautta eikä myymälöissä enää saisi käydä.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Huomenna on arvonnan voittajien julistuspäivä.

Saapa nähdä, tuleeko työvelvoitetta kylkiäisenä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Meilläkin ilmoitetaan vissiin sierainparien määrä per osasto, huomenna. Olis tullut nimetkin, mutta tuotannonpojat eivät suostuneet nopeutettuun järjestelyyn.

En ollut tänään myyntikokouksessa, kun nasahti flunssa päälle ja menivät jonnekin patikoimaan ja makkaraa paistamaan. Joten viimeisimmät juorut on kuulematta.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Voin vaan kuvitella sen kyräilyn ja panettelun määrän kun naisvoittoinen työyhteisö lähtee YT-neuvotteluiden ollessa päällä grillaamaan metsään.
 
Ylös