Isänpäivän kunniaksi omaan isään liittyviä juttuja

[PuoliPöhkö]

Isänpäivästähän täällä piti lätistä. Ok.

Oma isäni ei paljon kannustusta jaellut, asiansa oli enemmän maanrakoon painavaa sorttia silloin kun sitä ilmeni. Läheisiä ei turhaan kehuttu.

Muistiin jääneitä lauseita nuoruudesta:

”Eikö sinusta edes *tähän joku tehtävä* kunnolla hoitamaan?!”

Jos olin lapsuudessa jostain syystä hetkellisesti iloinen, kuulin tuomitsevat sanat:
”Räkänokastakin mies tulee, vaan ei tyhjän naurajasta!!”...saatana.


Isäni esti äitiä lähtemästä sairaalaan kun tuli aika synnyttää minut. Kirveen kanssa heilui rintamamiestalon aulassa estäen lähdön. 11 vuotias veljeni auttoi äitini palotikkaita yläkerran ikkunasta pihalle ja vei polkupyöränsä tarakalla 2 km päähän maalaistaloon lokakuisessa räntäsateessa yöllä, josta saivat kyydin sairaalaan.

Hieno mies, ei voi muuta sanoa.
En yhtään ihmettele, että veljeni sai lopullisesti tarpeekseen siitä paskasta josta joutui itseäni enemmän kärsimään.

Että hyvää isänpäivää vaan sinne montun pohjalle.


Mukava olisi jakaa kivoja muistoja isästä, mutta kun niitä ei ole, niin niitä ei ole.
Realismi jyrää tässä postissa romanttisuuden.

Postin tummaan sisältöön saattoi vaikuttaa faktat, jotka sain tänään kuulla tädiltäni veljeni itsemurhan syistä. Ne faktat eivät mairittele isäämme.

 

[Mr Hindsight]

Jos huomenna soittelis.

Pistän paremmaksi. Taidan laittaa tekstiviestin.

Ei sillä, että olisi mitään huonoja muistoja tai välirikkoa, mutta oma isäsuhteeni on kyllä niin etäinen, että soittaminen tuntuisi oudolta. Ei vain tiedä mitä sitä sanoisi. Syvällisemmät keskustelut isän kanssa jääneet vähemmälle. Pienempänä yhteydenpito meni usein äidin kautta.

Itsekin synnyin useamman tyttölapsen jälkeen, muttei minusta tainnut ihan tulla sellaista kuin isä olisi toivonut.

Teininä sitä ei erityisemmin kiinnostanut osallistua "vapaaehtoisiin pakollisiin" remontointi-, auto-, ynnä muihin enemmän teknisiin hommiin, mutta näin aikuisena on alkanut pohtimaan sitä, että minun parastani hän selvästi vain ajatteli. On niistä taidoista ollut hyötyä jo nyt vaikken vielä kovinkaan vanha ole, ja varmasti myöhemmällä iällä niitä arvostaa vielä enemmän. Varsinkin kun omasta tuttavapiiristä löytyy aikamoista uusavuttomuutta.

 

[Fagerholm]

Jaa semmosta kivaa Puolipöhkön perheessä on ollut.
Ei ole ollut helpoin pohja ponnistaa.
Vaan hyvin on silti. Ponnistettu.

 

[Suomikonepistooli]

Isänpäivästähän täällä piti lätistä. Ok.

Oma isäni ei paljon kannustusta jaellut, asiansa oli enemmän maanrakoon painavaa sorttia silloin kun sitä ilmeni. Läheisiä ei turhaan kehuttu.

Muistiin jääneitä lauseita nuoruudesta:

”Eikö sinusta edes *tähän joku tehtävä* kunnolla hoitamaan?!”

Jos olin lapsuudessa jostain syystä hetkellisesti iloinen, kuulin tuomitsevat sanat:
”Räkänokastakin mies tulee, vaan ei tyhjän naurajasta!!”...saatana.


Isäni esti äitiä lähtemästä sairaalaan kun tuli aika synnyttää minut. Kirveen kanssa heilui rintamamiestalon aulassa estäen lähdön. 11 vuotias veljeni auttoi äitini palotikkaita yläkerran ikkunasta pihalle ja vei polkupyöränsä tarakalla 2 km päähän maalaistaloon lokakuisessa räntäsateessa yöllä, josta saivat kyydin sairaalaan.

Hieno mies, ei voi muuta sanoa.
En yhtään ihmettele, että veljeni sai lopullisesti tarpeekseen siitä paskasta josta joutui itseäni enemmän kärsimään.

Että hyvää isänpäivää vaan sinne montun pohjalle.


Mukava olisi jakaa kivoja muistoja isästä, mutta kun niitä ei ole, niin niitä ei ole.
Realismi jyrää tässä postissa romanttisuuden.

Postin tummaan sisältöön saattoi vaikuttaa faktat, jotka sain tänään kuulla tädiltäni veljeni itsemurhan syistä. Ne faktat eivät mairittele isäämme.

Hiljaiseksi vetää. Oikeasti aivan käsittämätöntä. Itse olen myös isä. Yritän nyt yhä parantaa.

 

[kouvotsvoni]

Isäni on jopa minua fiksumpi ja etenkin käsistään paljon kätevämpi tapaus. En minä oikein osaa enempää vaatia. Auttaa pyydettäessä, osaa korjata kaikkea, tekee vapaaehtoistöitä ja muuta.

 

[PuoliPöhkö]

Jaa semmosta kivaa Puolipöhkön perheessä on ollut.
Ei ole ollut helpoin pohja ponnistaa.
Vaan hyvin on silti. Ponnistettu.

Tiedä tuumaisiko Freud, Marx, Engels ja Jung, että kun on lapsuudessaan epäonnistunut,
on tarve onnistua myöhemmin.

Mene ja tiedä.
Jos näin on, sen "opin" soisin rakentuvan hieman kevyemmin metodein.
Ainakin omille lapsilleni näin käy ja tulee käymään.
Eivät tule muistelemaan omaa ukkoaan samoista lähtökohdista. Siitä pidetään huoli.

Kävin tänään sukuloimassa Riihimäellä, jossa on myös isäni viimeinen leposija. En käynyt hautausmaalla.

 

[PuoliPöhkö]

Itse olen myös isä. Yritän nyt yhä parantaa.

Parhaansa kun tekee, se riittää.
Se nimittäin näkyy ja tulee huomatuksi.

Mikään ei ole hienompaa kuin se, että omat mukulat osoittaa rakastavansa sinua.
Sen voi saavuttaa välittämisellä ja parhaansa tekemällä. Se riittää.

Lasten kannustaminen ja tukeminen ei onneksi olekaan mikään tabu.

 

[Suomikonepistooli]

Parhaansa kun tekee, se riittää.
Se nimittäin näkyy ja tulee huomatuksi.

Mikään ei ole hienompaa kuin se, että omat mukulat osoittaa rakastavansa sinua.
Sen voi saavuttaa välittämisellä ja parhaansa tekemällä. Se riittää.

Lasten kannustaminen ja tukeminen ei onneksi olekaan mikään tabu.

Allekirjoitan.

 

[Fagerholm]

Tiedä tuumaisiko Freud, Marx, Engels ja Jung, että kun on lapsuudessaan epäonnistunut,
on tarve onnistua

Enpä tiedä mitä sanovat tai ovat sanomatta, mutta epäonnisista lähtökohdista on helppo epäonnistua kun jää jumiin katkeruuteen.
Poikkeuksia onneksi on.

 

[mustakaari]

Parhaansa kun tekee, se riittää.
Se nimittäin näkyy ja tulee huomatuksi.

Mikään ei ole hienompaa kuin se, että omat mukulat osoittaa rakastavansa sinua.
Sen voi saavuttaa välittämisellä ja parhaansa tekemällä. Se riittää.

Lasten kannustaminen ja tukeminen ei onneksi olekaan mikään tabu.

Nyt on kyllä hyvin sanottu. Ja ei se omien lasten kannustaminen ja tukeminen ole kai keneltäkään pois. Vain omiin tekemisiin voi vaikuttaa, ja tulevaisuuteen. Ja jälkimmäiseenkin vain omalta osaltaan, jos edes siihen.

Eniten surettaa ne joiden ei anneta olla isä. Isiä, jotka haluavat aidosti olla lapsilleen hyviä isiä, mutta toinen haluaa puhua paskaa lapsille/sossuille ja tahallaan vieraannuttaa lapset isästään. En tajua saatana mikä siinä on jujuna. Tai siis kosto tietenkin, mutta kenelle? Luojan kiitos näin ei ole omalla kohdalla.

Rakastaa ja anteeksi, ne kaksi sanaa olen yrittänyt opettaa omilleni. Virheitä tekee kaikki, ja niistä voi vain oppia. Rakkautta ei kyllä voi oikein opettaa, se tulee ansaita. Parhaani yritän lasten kanssa.

 

[Fagerholm]

Mitäpä tuota omasta isästä sanoisi?
Parempaa isää en pysty keksimään.
Tuki ja turva. Lapsena, nuorena ja tietyllä tapaa yhä vieläkin.
Parhaiten ovat mielessä lapsena yhdessä tehdyt asiat. Kaarnaveneen uitot ja hiihtoreissut.
Hienosti faija hoiti omat lapset ja pari muidenkin joilta ei ole muuta saanut kuin vittuilua. Eikä kuulemma kiitosta ole edes vailla.

 

[Antsa Rieppo]

Isä oli alle 50 v, kun kuuli siskoni odottavan vauvaa. Isä oli mielestään niin nuori mies, että 'minua ei ainakaan sanota ukiksi'. Siitä se mieli muuttui ja kaikki lapsenlapset olivat ukille mieluisia.

Meidän isää on isoisänä kutsuttu fafaksi. Varmaan siksi, että veljeni ensimmäinen vaimo oli ruotsinkielinen. Mutta jäi sitten minunkin käyttöön. Fafahan nyt sitten äänettiin englantilaiseksi Feifei ja aina kysyttiin: Missä on Feifei?

 

[Antsa Rieppo]

Parhaansa kun tekee, se riittää.
Se nimittäin näkyy ja tulee huomatuksi.

Mikään ei ole hienompaa kuin se, että omat mukulat osoittaa rakastavansa sinua.
Sen voi saavuttaa välittämisellä ja parhaansa tekemällä. Se riittää.

Lasten kannustaminen ja tukeminen ei onneksi olekaan mikään tabu.

Ei ole tabu. Isäni vähätteli urheiluhommiani, koska itse oli niin suvereeni niin monessa lajissa. Itse olen pyrkinyt poikaani kannustamaan, kunhan ei voita minua.:frank: Tosiasiassa noissa fyysisissä tulee nokkaan, tai sitten pitää uida jo pitempi matka että pärjään.

Isäni kova verkkojenkorjaaja. Talvi-illat korjasi verkkojaan ja kavereittensa kanssa. Kyllähän tuo itse tekikin kampelaverkkoja, joissa oli vähän isompi silmä. Faijan hyviä puolia oli pitkäjännitteisyys.

 

[Albert Oil]

etenkin käsistään paljon kätevämpi tapaus.

Komp. Osasi fiksata autot ja kaikki. Kerran rakensi ikiliikkuja-tuulimyllyn, jonka salaisuus ei mulle koskaan selvinnyt.

 

[Sörsselsön]

Ei ny mikään täydellisin tai virheettömin, ehkä vähän semmoinen "vanhan liiton" perus suomalainen pessimisti jurottaja, joka on hiljaa ja juo alkoholia.

Mutta kun on nähnyt paljon pahemmankin sorttisen "isähahmon" niin silti kyseessä on isäntä joka välittää ja auttaa parhaansa mukaan.

Ei tässä oikeen keksi mitään positiivisempaa sanottavaa, eikä negatiivisempaa.

 

[Olga]

Meidän isä oli mahoton polttamaan tupakkaa. Sillä oli tupakka kädessä melkein aina. Parhaita taidonnäytteitä siltä alalta oli, kun laitetiin pirttiin tapetteja, niin siinä vuotaa seinälle asetellessakin tupakka oli suussa tai kädessä. Eipä ole juuri sellaista kuvaa, jossa tupakka ei jossain roolissa olisi. Silloin tupakanpoltto sisällä oli tavallista ja äiti sai olla melkoinen savusukeltaja, kun evästä pöytään kantoi.

Isä oli viimeiset vuodet terkkarin vuodeosastolla ja välillä käytävään kaikui reipas tilaus "TUPAKKAAAA..." Joskus myös "HERBAAAA..." Kumpaakin hänelle sinne huolehdin. Tupakkapaikalla sain välillä toppuutella, kun isä kommentoi ohikulkijoita. Kerrankin sanoin kaiken varalta, että nyt et sano mitään, puhutaan kohta. No isähän siihen, että 'joo joo, olipahan melekonen jutkula', kun portaita lähti menemään vähän pulskempi ihminen.

 

[Örfil]

Enpä tiedä mitä sanovat tai ovat sanomatta, mutta epäonnisista lähtökohdista on helppo epäonnistua kun jää jumiin katkeruuteen.
Poikkeuksia onneksi on.

Tätä onkin hyvä lainata ja liittyen juurikin omaan faijaan. Isättömänä ja käytännössä aikuiseksi ilman äitinsä seuraa kasvaneena on hanskannut elämänsä hyvin ja noussut aikanaan ns. "juoksupojasta johtajaksi" maailmanaikaan, jolloin semmoinen oli vielä mahdollista. Osin isähahmon puuttumisen elämästään vuoksi, on ukolla sitten ollut aikamoinen opettelu minun ja siskoni kanssa olla isä, mutta välit on pääsääntöisesti olleet hyvä koko aikuisiän. Nuoruudessa otettiin yhteen pari kertaa ihan fyysisestikin, mutta ne sovittiin onneksi silloin melko tuoreeltaan. Hankala tapaus olin itsekin nuorena, kaikenlaista ylimääräistä päänvaivaa tuli järkättyä, mutta kun hätä oli suurin, tiesin aina että faija on tukena. Myös silloin kun oli poliisit oven takana.

Parhaalta kaveriltani kuoli isä jo -90 luvulla ja olemme joskus todenneet että minun kohdallani määrä on korvannut laadun, sillä faija on elossa ja hyvässä kunnossa liki kasikymppiseksi. Periksiantamattomuuttaan arvostan, ei valita turhista ja 77 -vuotiaana suurin vitutuksen aiheensa on kun ei nouse penkiltä 100 kg, vaikka on sitä nyt toista vuotta hullun lailla salilla treenannut. Isältä on tullut liikkumisen into, kilpailuvietti ja persous kalialle. Kummallakin ikä on tehnyt onneksi tehtävänsä osassa luonteenpiirteitä, mutta tuohon kaliaan liittyen muutama hyvä Lapinreissu suksimäessä ollaan kaksin tehty, jotka kumpikin muistaa kyllä hamaan tappiin saakka. Joskus nuorempana manasin ukon alimpaan helvettiin, mutta onneksi ne ajat ovat jääneet taakse. Kaikista tapahtuneista huolimatta kokonaissaldo on reilusti plussan puolella. Anteeksianto ja armo niin itseä kuin toista kohtaan on varmaan ollut se, mitä kumpikin on oppinut tässä 55 yhteisen vuoden aikana.

 

[oldez]

Laittaisin tähän yhden kuvan mutta en löydä sitä netistä.

 

[Suomikonepistooli]

Meidän isä oli mahoton polttamaan tupakkaa

Tämä on jotenkin herttaista. Tupakointi on äärimmäisen typerää, mutta yhä sitä imetään.

 

[Lunssila]

Hyvä avaus Olga! Kävin tänään isää katsomassa. Pelasi tapansa mukaan totoa. Oli kuulemma huonoja lähtöjä Vermossa, aloittelijahevosia. Kai Vermossa tänään oli ravit? Isä pelaa netissä.

Oli.