VENÄJÄN nykyhallinnon aikana on tullut tavaksi, että epäsuosioon joutuneiden omaisuus jaetaan suosionsa säilyttäneiden kesken. Jos jotain suosionsa säilyttänyttä kohtaa vastoinkäyminen, se korvataan hänelle.
Yksi vaikeuksiin joutuneista, mutta Kremlin suosion säilyttäneestä, on oligarkki Oleg Deripaska. Kun Yhdysvallat hiljan lisäsi hänet pakotelistalleen, hänen omaisuudestaan suli lehtitietojen mukaan pois muutamassa vuorokaudessa miljardi euroa.
Näin suurta summaa ei korvata noin vain. Siksi katseet ovat nyt kääntyneet lihavaan saaliiseen, joka kaiken lisäksi on ulkomaalaisten omistama – suomalaiseen energiayhtiö Fortumiin.
HUHTIKUUN 11. päivänä Venäjän hallituksen virallinen lehti Rossijskaja gazeta julkaisi Mihail Deljaginin kirjoittaman, Fortumin Venäjän omistuksia ja toimintaa koskevan pitkän artikkelin otsikolla ”Vieras josta tuli isäntä”.
Kirjoittaja on yksi Venäjän tunnetuimmista ekonomisteista ja presidentti Vladimir Putinin kovan linjan talousneuvonantaja. Hän on valtiojohtoisen eristäytymispolitiikan kiivas puolustaja, jonka tekstissä inho Anatoli Tšubaisin ja Aleksei Kudrinin kaltaisia uudistajia kohtaan paistaa läpi selvästi, vaikkei Deljagin heitä nimeltä mainitsekaan.
Huolellisesti valmisteltu kirjoitus julkaistiin heti sen jälkeen, kun Suomen hallitus oli myöntänyt NordStream 2:n tarvitsemat luvat käyttää Itämerellä Suomen talousaluetta. Venäjä oli saanut kaiken tavoittelemansa, eikä vaaraa sille tärkeiden jättihankkeiden vaarantumisesta enää ollut.
Se viitekehys, jossa Fortumin toimintaa arvioidaan on pahaenteinen: ”Länsi on aloittanut Venäjän tuhoamiseen tähtäävän kylmän sodan, joten turvallisuuden takaamisesta on tullut paitsi ajankohtainen myös mitä tärkein kysymys. Tämä koskee myös energia-alaa”.
KIRJOITTAJA muistuttaa, että Venäjällä laajaa toimintaa harjoittavien ja suuria voittoja takovien ulkomaisten yritysten keskeiset edut ovat sidoksissa läntisiin talouden ja politiikan keskuksiin. Ne alistuvat vastalauseitta lännen määräämiin haitallisiin ja summittaisiin pakotteisiin ja voivat hetkellä millä hyvänsä alkaa toimia Venäjää vastaan omien kaupallisten etujensa vastaisesti, jos niin käsketään, kirjoittaja toteaa.
Hyvänä esimerkkinä kirjoittaja pitää Fortumia ja sen hiljan tekemää kauppaa, jolla se hankki 47,1 prosenttia saksalaisen Uniperin osakkeista. Kaupan myötä Venäjän lämpö- ja sähkömarkkinoille syntyi ”supermonsteri, joka hallitsee kokonaisten alueiden kannalta elintärkeätä tuotantoa”.
LUETELTUAAN kaikki Fortumin Venäjällä omistamat tuotantolaitokset, kirjoittaja sivalsi: ”Olennaista on, että tiettyjen henkilöiden tiettynä aikana toteuttama yksityistäminen on johtanut näiden omistusten siirtymiseen valtion hallintaan, joskaan se valtio ei ole Venäjä vaan Suomi. Kuuluuhan enemmistö Fortumin osakkeista Suomen hallitukselle. Tuo hallitus puhuu maan neutraaliudesta huolimatta johdonmukaisesti Nato-optiosta”.
Varmin todiste Fortumin vaarallisuudesta löytyy sen johdosta: ”Fortumin tärkeydestä Suomen valtiojohdolle ja sen mahdollisesta toimintalinjasta kertoo se, että median mukaan Fortumin hallituksen puheenjohtaja ei ole talous- tai edes pääministeri vaan puolustusministeri. Fortumin hallitukseen kuuluu myös Suomen poliittisen poliisin edustaja”.
Kaikki tämä on roskaa, mutta sitähän eivät venäläiset tiedä.
FORTUMIN Venäjän toimintojen johtajaa Aleksandr Tšuvajevia kirjoittaja lyö kuin vierasta sikaa: ”Hänen tulonsa jälkeen Fortumin venäläisessä tytäryhtiössä on nähty lukuisia skandaaleja, jotka ovat liittyneet kulutus- ja liittymämaksujen hurjiin korotuksiin, kaupunkien painostamiseen epäedullisiin ehtoihin ja erilaisiin väärinkäytöksiin”.
Kun Fortumin omistamat laitokset jo ennen tämän uuden kylmän sodan alkua yrittivät jättää lämmöttä FSB:n Tšeljabinskin toimipisteen, ”suomalaisesta valtionyhtiöstä on tullut todellinen uhka paitsi energia- myös Venäjän muulle turvallisuudelle”, Deljagin päättää kirjoituksensa.
Fortumin osakkuudesta Rosatomin Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa ei kirjoituksessa mainita sanaakaan.
NE YHDEKSÄN venäläistä uutis- ja ajankohtaisohjelmaa, jotka viimeisen neljän vuoden ajan ovat syytäneet myrkkyä ja halveksintaa Venäjän länsinaapurien suuntaan, ovat viimeiset kaksi viikkoa valmistelleet venäläisiä sotaan. Siitä puhutaan toistuvasti ja asetelma on aina sama: Yhdysvallat liittolaisineen aloittaa Syyriassa sodan, jonka Venäjä voittaa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa,