Kierrosmäärä muutokset ensimmäisen ja toisen viikon välillä kertonevat toisten epäonnistuneen melkoisesti testiohjelmansa loppuunviemisessä?Paljokos tuli kierroksia talleittain?
Ja myös kuljettajille?
Kahden viikon aikana siis...
Ryöstönä F1technikaalista:Paljokos tuli kierroksia talleittain?
No tuskinpa tuollaisia johtopäätöksiä voi vetää. Toiset voi vetää kisasimuja jo ekalla viikolla ja toiset vasta toisella (esimerkiksi näin). Toisaalla kaikki voi tehdä kisasimut toisella viikolla jne.. ei ne samoja ohjelmia 1:1 aja toistamiseen. En ainakaan ymmärrä miksi ajaisivat, kun testipäiviä on niin vähän. Vertailu-datan sijaan opitaan tunteen autoa? Kun periaatteessa mitään valmista ei vielä ole. Protoja testeistä kauden loppuun asti.Kierrosmäärä muutokset ensimmäisen ja toisen viikon välillä kertonevat toisten epäonnistuneen melkoisesti testiohjelmansa loppuunviemisessä?
Eikö mersulla pitänyt olla etusiipi ongelmaa?Kokonaiskierrosmäärä kuitenkin antaa osviittaa luotettavuudesta ja mainitsemastasi testien onnistumisesta. Eroja tietty tulee, kun/jos keskitytään eri asioihin + tekniikkamurheet. Ferrarillakin oli ulosajoa ja teknistä ongelmaa ja sen vuoksi jäi ehkä mersun kierroksista.
Racing Point sai vähän kierroksia aikaan.Ryöstönä F1technikaalista:
Samaa ihmetelen varsinkin kun täysin uusi auto tulee vasta euroopan kisoihin, nykyinen on evoluutio viimekuaden autosta...Racing Point sai vähän kierroksia aikaan.
Saisiko linkkiä tähän uutisointiin? Olisi kiva lukea koko tarina :thumbup:Samaa ihmetelen varsinkin kun täysin uusi auto tulee vasta euroopan kisoihin, nykyinen on evoluutio viimekuaden autosta...
https://www.motorsport.com/f1/news/racing-point-big-early-upgrades/4337126/Saisiko linkkiä tähän uutisointiin? Olisi kiva lukea koko tarina :thumbup:
Testit saatiin päätökseen viimeviikolla. Formula 1 starttaa kisakauteen Australiassa vajaan kahden viikon päästä.Jokos kaikki testit ohi/ajettu?
https://www.formula1.com/en/latest/article.f1-pre-season-testing-everything-you-need-to-know.2OYSe4qew72lGjsO6saEm2.htmlIs there a limit on the number of tyres used?
There isn’t a limit for testing, but teams have 110 sets of tyres to see them through a whole season, including the winter tests, so they can’t go totally crazy.
Kyllä, itsekin törmäsin nyt ekaa kertaa. Tällainen juttuki löyty: https://www.racefans.net/2019/03/01/teams-say-tyres-are-limiting-how-much-they-can-test/Puhutaankohan tässä koko kauden kaikkien testien yhteisestä rengasrajoituksesta? Enpä ainakaan itse ole tuota 110 setin rajoitusta nähnyt aiemmin missään, enkä nopealla googletuksella löytänyt muita viittauksia.
https://www.formula1.com/en/latest/article.f1-pre-season-testing-everything-you-need-to-know.2OYSe4qew72lGjsO6saEm2.html
Siitähän juuri puhuttiin (kisoista kukaan mitään puhunut) ja tuo rajoitus vissiin linkkkaamani jutunkin mukaan rajoittaa testaamista ennestään. Muutamat testit ja pitää miettiä miten käyttää renkaita, ku "miljoona" asiaa testattavana rajoitetun ajan puitteissa. Selittää miksi tallit välillä ei aja ollenkaan. Ei voi autoa pitää kokoaikaa radalla, ku ei ole renkaita tarpeeksi.Kisavalintoihin kuluu kuitenkin jo 273 settiä (13*21), joten taitaa tuo 110 koskea vain testejä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kimi-raikkonen-hylkasi-muutokset-alfa-romeo-otti-pakkia-f1-kauden-kisapaivityksessaan/7314588#gs.i5MlEvA4Alfa Romeon uusi auto herätti heti testien avausviikon julkistustilaisuudessa kuhinaa mielenkiintoisilla aerodynaamisilla ratkaisuillaan. Kimi Räikkönen kertoi tuolloin heti ensimmäisen ajopäivän jälkeen olleensa tyytyväinen auton käyttäytymiseen radalla.
Toiselle testiviikolle tuotu päivityspaketti ei kuitenkaan Motorsport.comin mukaan miellyttänyt suomalaista. Sivusto kertoo, että tuulitunnelista radalle tuodut muutokset on laitettu toistaiseksi jäihin ja niihin palataan todennäköisesti vasta Bahrainin GP:n jälkeen jälkeisissä testeissä.
Räikkönen oli antanut tiimille palautetta huonontuneesta ajettavuudesta. Näin ollen ensi viikolla Melbournessa radalla on tarkoitus nähdä Alfa Romeo, joka on varustettu ensimmäisen testiviikon aerodynaamisilla osilla.