CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15072
Hyvä huomio muuten tuo Abu Dhabi 2015.Mitä kisan keskeytykseen tulee, niin sehän laitettiin poikki vain sekunteja onnettomuuden jälkeen. Siinä vaiheessa oltiin toisella kierroksella, mutta koska nykysäännöillä ajanottosysteemit eivät pysähdy, niin kierros saatiin täyteen siinä vaiheessa, kun autot tulivat varikolle. Näin ollen lopullisella keskeytyshetkellä kierroksia oli takana kaksi, mikä oikeuttaisi puoliin pisteisiin, mutta varsinaisen keskeytyshetken yksi kierros ei siihen oikeuta.
GP2-sarjassa kisa mitätöitiin myös Abu Dhabissa 2015. Starttikolari vaurioitti Tecpro-kaiteita sen verran, että korjaustöiden jälkeen ei olisi ollut aikaa kisata tarpeeksi ennen kuin F1-kisa alkaa.
Jostain käsittämättömästä syystä unohtui mainita aiemmin tuokin vaikka noin uudempana aikana ajettu kisa olikin.
PS. Otettiinko tulokset siis jostain syystä vieläkin kierrokselta 1? 2 kierroksen säännössä tosiaan on oikein viime kädessä kiinni tuomaristosta, että julistetaanko tuloksettomaksi kisa vai annetaanko puolikkaat pisteet kun se on viimeinen raja kisan tuloksettomaksi julistamiselle tai sitten pienin mahdollinen raja puolikkaille pisteille.
Viimeksi muokattu: