Ferrari 2024: "Box box. 4 tires? Question."

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Vetteliä kun alkaa vertaamaan muihin kaikkien aikojen suurnimiin, niin tulee väistämättä eteen se fakta, että Vettel ei ole ikinä voittanut oikeasti kovan luokan tallikaveria. Bourdais, Webber, Räikkönen. Ei ole kovinkaan kummoinen lista nelinkertaiselle maailmanmestarille. Eikä se siitä sen paremmaksi muutu jos Stroll siihen lisätään, vaikkei sekään todellakaan varmaa ole. Heti kun on tullut kovempaa vastusta, eli Leclerc ja Ricciardo, niin pataanhan sieltä on tullut. Molemmilla kerroilla suhteellisen karuin lukemin. Etenkin kun ottaa huomioon, että molemmat olivat keltanokkia kärkitalleissa, kun tulivat Vettelin tallikaveriksi.

Jossitteluahan tämä on, mutta en usko hetkeäkään, etteikö Hamilton olisi voittanut mestaruutta Vettelin nokan edestä vuonna 2018, vaikka tallit olisi vaihdettu päikseen.
 
odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924

Niin no ei Schuminkaan tallikavereina mitään mestarismiehiä ollut ja ei se nyt varmaan vaikuta yhtään mihinkään kun puhutaan historian kovimmista kuskeista. Tietysti toisen uran Rosberg oli kovin vastus, mutta ei Schumikaan enää parhaiden päivien tasolla ollut. Vettel on kuitenkin nelinkertainen maailmanmestari ja sitä faktaa tullaan muistelemaan varmasti vuosien päästä enemmän.
 
henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2208
Minusta tuo Leclercille häviäminen on ainoa Vettelin arvoa heikentävä suoritus. 2014 oli kuitenkin auton osalta ihan floppivuosi. Voittoputken jälkeen piti hakea motivaatiota saadaanko auto edes radalle harjoituksissa. Myös ensimmäinen lapsi syntyi, joten ajatukset oli vähän muualla.

Ei myöskään Schumacher voittanut mitään kovan luokan tallikavereita. Mersulla jäähdytellessä tuli kunnolla selkään nuorelta Rosbergilta.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Vetteliä kun alkaa vertaamaan muihin kaikkien aikojen suurnimiin, niin tulee väistämättä eteen se fakta, että Vettel ei ole ikinä voittanut oikeasti kovan luokan tallikaveria. Bourdais, Webber, Räikkönen. Ei ole kovinkaan kummoinen lista nelinkertaiselle maailmanmestarille. Eikä se siitä sen paremmaksi muutu jos Stroll siihen lisätään, vaikkei sekään todellakaan varmaa ole. Heti kun on tullut kovempaa vastusta, eli Leclerc ja Ricciardo, niin pataanhan sieltä on tullut. Molemmilla kerroilla suhteellisen karuin lukemin. Etenkin kun ottaa huomioon, että molemmat olivat keltanokkia kärkitalleissa, kun tulivat Vettelin tallikaveriksi.

Jossitteluahan tämä on, mutta en usko hetkeäkään, etteikö Hamilton olisi voittanut mestaruutta Vettelin nokan edestä vuonna 2018, vaikka tallit olisi vaihdettu päikseen.
Todellakin jossittelua ja haihattelua. Huipulla erot ovat niin pieniä, että kaikkien asioiden täytyy natsata kohdalleen prikulleen, radalla kuin myös sen ulkopuolellakin. Toiset ihmiset ovat herkempiä ulkopuolisten asioiden häiritsevälle vaikutukselle kuin toiset. Pienetkin epäkohdat vaikuttavat suorituksiin paineen alla. Mehän emme tiedä taustoja kulissien takana.

Tunnut usein vähättelevän Räikköstä, aivan suotta. Tuskin olisi Vettelkään silloin pärjännyt, kun Kimi oli parhaimmillaan. Fysiikan rajallisuus on tullut Kimillä jo ajat sitten vastaan.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
On aika dramaattista miten Vettel romahti täysin vuonna 2014, kun oli voittanut edelliskaudella mestaruun ylivoimaiseen tyyliin, ja voitti jopa 13 kisaa millä hän sivusi Schumin ennätystä.
Mutta kyllä Vettelin ura on mennyt huipulta alas viimeiset 7 vuotta, ja viimeiset kaksi kautta on kiteyttänyt sen parhaiten.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Tosin täytyy muistaa Vettelillä oli vuonna 2014, paljon epäonnea sinä vuonna luotettavuuden kanssa ja taktiikoiden kanssa ja vaikka Ricciardo olikin nopeampi niin olisi Vettel voinut haastaa Ricciardon jos olisi ollut ehjä kausi.

ja Leclerckin kanssa autot eivät olleet kausien 2017-2018 tasolla ja epäonnea on ollut paljon. Mutta Leclerc oli etenkin viime vuonna selvästi nopeampi kuski, tosin Vettelin puolustuksi voi sanoa ettei auto ollut kovin kilpailukykyinen eikä saanut tallilta tukea kuten Leclerc.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
2014 oli kuitenkin auton osalta ihan floppivuosi. Voittoputken jälkeen piti hakea motivaatiota saadaanko auto edes radalle harjoituksissa.

Vettelin puolustuksi voi sanoa ettei auto ollut kovin kilpailukykyinen eikä saanut tallilta tukea kuten Leclerc.
Nämä on kyllä todella outoja puolustuksia. Vähän toisenlaista esimerkkiä voi hakea vaikka jostain Alonsosta, joka on jatkuvasti hilannut ties mitkä gp2-moottoroidut rottelot hyville sijoille ja hakannut tallikaverit maan rakoon, vaikka varmasti on motivaatiotkin välillä ollut hukassa kun ei voitto- tai välttämättä edes pistetaisteluihin ole ollut asiaa.

Siinä missä Seb on spinnaillut jossain varjojen mailla. Oma luotto on aika vähissä että tulisi pärjäämään kovin mairittelevasti edes Strollia vastaan viime kausien näyttöjen perusteella.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780

Nimenomaan tuo spinnailu ja virheiden määrä viime vuosina, noihin vika löytyy korvien välistä eikä autosta.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Sebihän on myös kuuluisa siitä, että auton tarvitsee olla just, eikä melkein, oikeanlainen hänen ajotapaansa, että saa siitä parhaan irti.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Nämä on kyllä todella outoja puolustuksia. Vähän toisenlaista esimerkkiä voi hakea vaikka jostain Alonsosta, joka on jatkuvasti hilannut ties mitkä gp2-moottoroidut rottelot hyville sijoille ja hakannut tallikaverit maan rakoon, vaikka varmasti on motivaatiotkin välillä ollut hukassa kun ei voitto- tai välttämättä edes pistetaisteluihin ole ollut asiaa.

Siinä missä Seb on spinnaillut jossain varjojen mailla. Oma luotto on aika vähissä että tulisi pärjäämään kovin mairittelevasti edes Strollia vastaan viime kausien näyttöjen perusteella.
Mitäs outoa niissä on? Vettel on eri ihminen kuin Alonso. Kyllä voi ihan oikeasti sanoa, että vika on Vettelillä korvien välissä, mutta niinhän se on meillä kaikilla. Sitten vasta pitää olla huolissaan, jos vika on haarojen välissä.

Rosbergin menetti motivaation yhden mestaruuden jälkeen. Miksi Vettel ei saisi menettää motivaatiota neljän mestaruuden jälkeen, varsinkin kun auto osoittautui heti kättelyssä sellaiseksi millä ei kärjessä ajeta?
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
No ei sellaisenaan Rosberg kyllä Nicosta puhuttaessa tässä tapauksessa motivaatiota menettänyt vaan lopettaminen oli kyllä isä-Keken tapaan melko tarkkaan suunniteltu etukäteen.

Osin asiaan vaikutti myös Jules Bianchin menehtyminen ja oma Alaia-tyttären syntymäkin.

Ja ei ura olisi muutenkaan enintään kaiketi jatkunut kuin vain sen mestaruuden puolustuskauden verran mikäli sitäkään kuten ei jatkunut.

Välillä tuolla Mersu-puolella tai muissakin toikeissa ajoittain Nicoa on kieltämättä vähän sanottu peluriksi tai sinne suuntaan on vihjailtu vaikka kylläkin enemmän se pelurin maine oli Lewiksen tai Toto Wolffin käsialaa puhumattakaan Toton omista pomoista siinä tallissa.

Täytyy kyllä sanoa, että on ainakin Lewiksen Span 2014 jälkeinen tai välillä tätä edeltänytkin propaganda itkuvirsineen Nicosta niin kovinkin isona pelurina tai pahiksena tallikaveriaikoina uponnut hyvin lajin seuraajien päähän ainakin nuoremmmalle polvelle ja osin tälläkin foorumilla valitettavasti.

Muutenkin omituisen paljon ajoittain on korostettu Nicon hyötymistä muka onnesta mestaruuskaudellaan ja samalla on unohdettu Hamiltonin oma tuurihaukan luonne vuosina 2014-2016, Hamiltonin oma ja tallikaverinsa kolarointi Barcelonassa mestaruuden maksaen britille kuin kokonaan.

Ferrarista itsessään puhuen Binottolla ei järin vahvasti ole kyllä tallipäällikkyys mennyt ja vaikuttaa olevan vähän sama juttu aikanaan kuin Domenicalilla.

Eli toisin sanoen on kyllä omalla alallaan pätevä mies tai vaikka ehkä olisi varatallipäällikkönä, mutta ei vain juuri itse se tallipäällikkyys tunnu luonnistuvan.

Carlos Sainzeista nuoremmallakin ei ollut mikään liian hyvänlaatuinen kauden aloitus, mutta toisaalta ei Leclerckään mikään maailmanmullistaja ollut.

Sitäkin taustaa vasten voi näyttää vaikealta Ferrarille, mutta kausi on vielä aika aluillaan ja pitkä.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Niin no ei Schuminkaan tallikavereina mitään mestarismiehiä ollut ja ei se nyt varmaan vaikuta yhtään mihinkään kun puhutaan historian kovimmista kuskeista. Tietysti toisen uran Rosberg oli kovin vastus, mutta ei Schumikaan enää parhaiden päivien tasolla ollut. Vettel on kuitenkin nelinkertainen maailmanmestari ja sitä faktaa tullaan muistelemaan varmasti vuosien päästä enemmän.
No jaa no oli tosin Schumin ihan uran alkuun muuan Nelson Piquet kolminkertaisena maailmanmestarina tallikaveri.

Paljon kyllä tosin Schumia uran aikana ja nimenomaan ensimmäisen uran aikana 'suojeltiin' liian kovan luokan tallikavereilta tallimääräyksin tai erillisin sopimuksin, että joitakin kuskeja ei saanut tulla talliin samaan aikaan Schumin siellä ajaessa.
 
odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924
No jaa no oli tosin Schumin ihan uran alkuun muuan Nelson Piquet kolminkertaisena maailmanmestarina tallikaveri.

Paljon kyllä tosin Schumia uran aikana ja nimenomaan ensimmäisen uran aikana 'suojeltiin' liian kovan luokan tallikavereilta tallimääräyksin tai erillisin sopimuksin, että joitakin kuskeja ei saanut tulla talliin samaan aikaan Schumin siellä ajaessa.
Ja oli mm. aika-ajoissa nopeampi kaikissa muissa, paitsi kerran, joten ihan hyvin rookiena Schumi pysyi Piquetn vauhissa mukana.

Tämä boldattu kommentti onkin sitten jo sellainen, että vaatisi varmaan vähän faktaa pöytään. Turhaa yritystä himmentää sädekehää, ei se muuta millään tavalla sitä, miten kova Schumacher aikanaan oli. "Liian kovan luokan tallikaveri-ehdokkaita" ei tuohon aikaan kyllä ollut.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Tunnut usein vähättelevän Räikköstä, aivan suotta. Tuskin olisi Vettelkään silloin pärjännyt, kun Kimi oli parhaimmillaan. Fysiikan rajallisuus on tullut Kimillä jo ajat sitten vastaan
En toki vähättele Räikkösen suorituksiaan kun oli uransa huipulla. 2000-luvun parhaita kuskeja. Mutta jälkimmäisen Ferrari-stintin Kimiä en rankkaa enää kovinkaan korkealle. Se ei toki ota mitään pois Kimin aiemmista suorituksista.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ja oli mm. aika-ajoissa nopeampi kaikissa muissa, paitsi kerran, joten ihan hyvin rookiena Schumi pysyi Piquetn vauhissa mukana.

Tämä boldattu kommentti onkin sitten jo sellainen, että vaatisi varmaan vähän faktaa pöytään. Turhaa yritystä himmentää sädekehää, ei se muuta millään tavalla sitä, miten kova Schumacher aikanaan oli. "Liian kovan luokan tallikaveri-ehdokkaita" ei tuohon aikaan kyllä ollut.
No jaa no erääseen aikaan muun muassa haluttiin ja keskusteltiin puolin tai toisin muun Mika Häkkisen, Jacques Villeneuven tai Heinz-Harald Frentzenin siirtymisestä Schumin tallikaveriksi Ferrarille tai McLarenille ja välillä tietenkin niin, että Schumi itse siirtyisi noista toiseen talliin heidän parikseen.

Ja olihan Benetton-aikoinakin välillä huhuja esimerkiksi Ayrton Sennan tai Nigel Mansellin tulosta talliin, mutta koskaan ne siirrot eivät toteutuneet.

Osin nuo siirrot jäivät toteutumatta kun vähän kaikilla noilla ehdokkailla nuo heidän omien talliensa omat asemat olivat jo riittävän vahvat, pelko tallimääräyksien alle jäämisestä tai sitten manageripuolella estettiin menot niihin talleihin.

Ja Villeneuve oli tietysti omalta osaltaan sopimusasioissa persoona.

Eihän Schumikaan aiemmin lopulta Mercedes-lobbauksen nimistä huolimatta siirtynyt McLarenille, mutta tuolloin tosin McLarenilla oli alamäkikin.

Benetton-puolella sitten Flavion temput tiedettiin kuten myös 'Kusettaja' Marco Piccininillä Ferrarilla ja myös ihan Bernielläkin Nelson Piquetin paaponnan kulta-aikaan Brabhamilla Peter Warrista Lotuksella nyt puhumattakaan Sennan kultapojupäivinä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103

"Keskustellaan" tälläkin foorumilla vaikka millaista paskaa mutta lähteiden puuttuessa ne eivät ole muuta kuin sitä itseään. En usko Sennan koskaan olleen kiinnostuneen Benettonista. Se oli verrattain nuori talli ilman aiempaa menestystä ja historiaa.

Sen sijaan se on fakta, että Williams ja Ferrari olivat vuoroin hänen perässään ja vuoroin Senna oli matkalla jompaan kumpaan talliin. Muistaakseni hänen piti ensin siirtyä Ferrarille Prostin tallikaveriksi kaudeksi 1991, mutta tallin sisäinen politiikka vesitti tuon skenaarion. Tämän jälkeen hänelle tarjottiin sopimusta Williamsille seuraavaksi kaudeksi (1992), mutta Senna jäi McLarenille omasta tahdostaan. No se olikin sitten iso virhe ja maksoi Sennalle aika paljon.

Seuraavaksi Senna yritti kammeta itseään Ferrarille kaudeksi 1994, kun vaikutti vielä siltä, että Williamsilla Prost kykenisi jälleen kerran estämään miestä siirtymästä Prostin pariksi samaan talliin. Ferrarin tallipäällikkö kuitenkin vastasi kunnioittavansa aiemmin tehtyjä sopimuksia. No siitä ei mennyt kauaa, kun Frank Williams kiinnitti Sennan Williamsille, efektiviisesti savustaen Prostin samalla ulos. Kauden 1994 alettua Senna oli kuitenkin jo parin kisan jälkeen niin leipääntynyt vikuroivaan autoonsa, että oli uudestaan Ferrarin ovella neuvottelemassa kaudesta 1995...
 
Eli kuten tuossa aikaisemmin käyttäjä SJ sanoikin, tämä on täyttä mutuilua ja ainoat oikeat faktat on luettavissa paperilta. Jätän tämän omalta osaltani tähän.
 
Ei se kyllä tietenkään ihan täyttä sellaista mutuilua ole ollut.

Ainakaan Sennan osalta mitä tuli Benettoniin kun aikanaan niistä asioista aika vakavasti sellaisenaan myös keskusteltiin tai niitä ainakin pidettiin julkisuudessa yllä.

Tosin Senna kyllä aika tarkkaan oli seurannut sen mitä Piquetille oli käynyt ja kun myös vuoden 1992 aikana oli Schumin kanssa tullut kauden aikana yhteenottojakin.

Mitä nyt tietenkin Senna ajoi sillä hetkellä McLarenia.

Olihan Sennalla aikanaan Indycar-siirtokin aika lähellä ennen kuin miestä ei vain sellaisenaan tosiaan lopulta sitten kiinnostanut sinne mennäkään.

Sitäkin olisi voinut luulla mutuiluksi aina siihen asti kunnes mies tosiaan kävi ajamassa kuuluisan Indycar-testinsäkin.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
"Keskustellaan" tälläkin foorumilla vaikka millaista paskaa mutta lähteiden puuttuessa ne eivät ole muuta kuin sitä itseään. En usko Sennan koskaan olleen kiinnostuneen Benettonista. Se oli verrattain nuori talli ilman aiempaa menestystä ja historiaa.

Sen sijaan se on fakta, että Williams ja Ferrari olivat vuoroin hänen perässään ja vuoroin Senna oli matkalla jompaan kumpaan talliin. Muistaakseni hänen piti ensin siirtyä Ferrarille Prostin tallikaveriksi kaudeksi 1991, mutta tallin sisäinen politiikka vesitti tuon skenaarion. Tämän jälkeen hänelle tarjottiin sopimusta Williamsille seuraavaksi kaudeksi (1992), mutta Senna jäi McLarenille omasta tahdostaan. No se olikin sitten iso virhe ja maksoi Sennalle aika paljon.

Seuraavaksi Senna yritti kammeta itseään Ferrarille kaudeksi 1994, kun vaikutti vielä siltä, että Williamsilla Prost kykenisi jälleen kerran estämään miestä siirtymästä Prostin pariksi samaan talliin. Ferrarin tallipäällikkö kuitenkin vastasi kunnioittavansa aiemmin tehtyjä sopimuksia. No siitä ei mennyt kauaa, kun Frank Williams kiinnitti Sennan Williamsille, efektiviisesti savustaen Prostin samalla ulos. Kauden 1994 alettua Senna oli kuitenkin jo parin kisan jälkeen niin leipääntynyt vikuroivaan autoonsa, että oli uudestaan Ferrarin ovella neuvottelemassa kaudesta 1995...
Benetton ei kyllä ihan ilman menestystä ollut kun useampi voitto oli jo ollut ennen tuota vuoden 1991 tilannettakin tai myöhempää Benetton-keskustelua sen jälkeen.

Eihan Senna nyt ehkä ihan mitenkään aivan liian kiinnostunut ollut sinne menemään välttämättä nyt ennenkään Schumin tuloa, mutta ongelmia sitten tai haluttomuutta tuli enemmän vuoden 1991 jälkeen.

Etenkin kun vuonna 1992 jo odetukselle sanomani mukaan oli ollut jo yhteenottoja Sennan ja Schumin kesken.

Myös vuodeksi 1992 ja 1993 Senna tietyin ehdoin oli menemään Ferrarille, mutta tuolloin tietysti Ferrarilla oli lohikäärmetason tallipäällikkö ja ei oikein edes Niki Laudan takuut myös Lombardin kuriin laittamisesta oikein saaneet Sennaa vakuuttuneeksi sinne menosta eikä ihme kun ensin Alain Prost oli potkittu viimein pihalle pitkän sisäisen kamppailun päätteeksi ja kun muun muassa Ivan Capelli oli lievästi sanoen käytännössä kiusattu rähjäämällä Signor Lombardin toimesta tallista pois kesken kauden 1992.

Todtin aikaan tilanne olikin jo toinen kuten ilman nimen mainintaa jo kerroitkin.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Benetton ei kyllä ihan ilman menestystä ollut kun useampi voitto oli jo ollut ennen tuota vuoden 1991 tilannettakin tai myöhempää Benetton-keskustelua sen jälkeen.
Benetton oli vahvaa keskikastia mutta ei se mikään voittaja koskaan ollut. Ennen Schumin mestaruuksia autolla ei koskaan voitettu useampaa kuin yhtä kilpailua kokonaisen kilpakauden aikana – paitsi kaudella 1990, juurikin Sennan omalla avustuksella, kun hän Japanissa kolasi Prostin ja itsensä pihalle, pedaten Piquet'lle kauden toisen voittonsa.
 
Ylös