Azerbaidzhanin GP Bakun radalla kaudella 2021. 4-6.6.2021. Katuratojen Autobahn.

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2485
Eipä näistä nykyformuloissa tiedä. Tietokoneet raksuttaa ja (etenkin) kärjessä ajetaan juuri sitä vauhtia kun tarpeelliseksi nähdään, eikä turhaan lähdetä repimään. Juuri sitä kuvan kontrollointia.

Eipä kyllä toisaalta sillä että tuommoisiin kuskin sanomisiinkaan sen kummemmin voisi luottaa. Vaikka olisi limitillä ja vähän yli siellä joutunut vetämään, niin miksipä sellaista ääneen sanoa kun samalla vaivalla voi lyödä vähän kilpakumppaneille painetta sanomalla että kunhan köröttelin vasemmalla kädellä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3866
Tuskin tossa oli päästä kyse jos käsi osunut väärän paikkaan. Virhe kuitenkin.
Muistuu myös toinen kerta kun käsi lipsahti väärään paikkaan Brasiliassa 2007 ja lipsahdus maksoi mestaruuden. Silloin taisi nollata vaihteiston tai vastaavaa ja piti resetoida jotain.
 
BlackArrow

Well-known member
Liittynyt
18.7.2020
Viestit
736

Onboardit löytyy kyllä youtubesta ihan tekninen vika silloin.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3866
Onboardit löytyy kyllä youtubesta ihan tekninen vika silloin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamilton-painoi-vaaraa-nappia/3976452#gs.2sjmkp
- Sormeni lipsahti ratista ja epäonnekseni painoin nappia, jota käytetään lähdössä, Hamilton kertoi montrealilaislehdelle muutama tunti kisan jälkeen.

- Ajokki meni vapaalle ja minun täytyi alustaa järjestelmä uudelleen, eli ladata vaihteiston hallintaohjelma, Hamilton selitti.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8372
Sijainti
Vantaa
Hamilton ei koskaan antanut tuota lausuntoa ja tämä kyseinen lehti joutui korjaamaan asian.

https://www.racefans.net/2007/10/25/hamilton-did-not-admit-causing-car-failure-in-brazil/
McLarenilla tuntui olevan näitä pieniä häikkiä jo Häkkisenkin aikaan, jotka talli otti mukisematta niskoilleen. Itselle on jäänyt McLarenista sellainen kuva, että suojelee tähtikuskejaan. Räikkönen ei niihin tainnut kuulua ja sai auton ongelmiakin omiin niskoihin. Pitäisi nähdä se ohjaamokuva tosiaan.
 
BlackArrow

Well-known member
Liittynyt
18.7.2020
Viestit
736
McLarenilla tuntui olevan näitä pieniä häikkiä jo Häkkisenkin aikaan, jotka talli otti mukisematta niskoilleen. Itselle on jäänyt McLarenista sellainen kuva, että suojelee tähtikuskejaan. Räikkönen ei niihin tainnut kuulua ja sai auton ongelmiakin omiin niskoihin. Pitäisi nähdä se ohjaamokuva tosiaan.
Tässä kuitenkin puhtaasti tämä toimittaja julkaisi väärä tietoa.

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2989
Niin älyttömän hidas Vale oli jopa suorilla, että
McLarenilla tuntui olevan näitä pieniä häikkiä jo Häkkisenkin aikaan, jotka talli otti mukisematta niskoilleen. Itselle on jäänyt McLarenista sellainen kuva, että suojelee tähtikuskejaan. Räikkönen ei niihin tainnut kuulua ja sai auton ongelmiakin omiin niskoihin. Pitäisi nähdä se ohjaamokuva tosiaan.
Pääsääntöisestihän silloin,myös mediassa, puhuttiin, että miten talli on saanut auton kuskille hyvään/huonoon iskuun. Poislukien Alonso, joka suunnilleen itse piirtänytkin aina autonsa 😁
Mutta nykyään kaikki menee jotakuinkin aina kuskin kontolle.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5141
Näköjään, silloin aikoinaan jäi mieleen kun puhuttiin kokemattoman Hamiltonin sohlanneen mestaruuden.
Minullekin oli jäänyt se käsitys, että Hamiltonin oma sormivirhe oli tuon mestaruuden menetyksen takana. Muistan jopa nähneeni gif-animaation siitä, miten Hamiltonin sormi päätyy epämääräiselle napille ongelmien alkaessa. No nyt tuo videoklippi äänien kanssa osoittaa sen, että ongelmat alkoivat jo mutkaan jarruttaessa, eli se Hamiltonin sormijuttu olikin reaktio vian ilmaantumiseen eikä vian lähde. Näitä kusetusgiffejä on nähty aiemminkin (myöhemminkin) kyllä.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752

Samaa myös itse muistelen eri medioiden uutisoineen tuolloin. Voihan toki tuon aikainen vakoilu soppa myös tuohon uutisointiin vaikuttaa.
 
speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1288
Valtterihan valitti, että auto ei kulkenut suorillakaan mihinkään. Tuossa raportissa ei viitata siihen mitenkään.
En nyt ihan sitä niele, että, jos kaarrenopeudet ovat pinempiä, koska rengaslämmöt ei ole optimaalisia, niin sitten suorillakaan ei kulje mihinkään.
Vanha totuushan on, että alkunopeus suoralle määrittää suoran loppunopeuden ei kyllä täysin F1:ssä (paljon downforcea) päde.
 
Ainakin jossain kohtaa sen näki aivan selvästi ruudunkin kautta. Mäkki ajoi karkuun suoralla, vaikka Valella oli imuapu ja drs auki. Se erottui aika selvästi muiden vastaavasta
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4198

Mäkki oli Bakussa matalan-downforce setupilla ja ei toi DRS auta kun Mäkki pakeni suoran alussa horisonttiin. DRS:hän pystyit avamaan vasta hieman ennen varikkosuoran sisääntuloa. Pääsuoralla ajettiin pidempi matka siipi kiinni kuin auki.

Se mikä ihmetyttää on Valtterin ratkaisu ottaa korkean downforcen siipi aika-ajoihin koska sekään ei tuonut puuttuvaa vauhtia 3. harjoituksissa. Varsinkin kun näistä seikoista johtuen sija aika-ajossa oli 100% varmuudella ruudukon keskivaiheilla. Painotus olisi pitänyt olla 110% suoranopeuteen ja vain suoranopeuteen...jotta ohittaminen kisan aikana olisi ylipäätänsä mahdollista. Karkea taktinen moka jonka luulisi jo kokemukseen perustuen olevan vältettävissä.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2989
Mäkki ollut melkein 15 kmh nopeampi pääsuoran mittauspisteessä. Hami toiseksi nopein, mutta 10kmh hitaampana. Vale 12. nopein aika.
Onhan noissa aika isojakin eroja.

Voisiko tosiaan olla niin, että mesellä on noita siipiä rajoitetusti. Eikö tää ollut jo toinen kisa, jossa ajelevat eri siivillä? Valekin puhisi kisan jälkeen, että ero ei johtunut kuskista.

baku-speed-trap.v1-1~2.jpg
 
Näytä liitetiedosto 717
Sainz ajaa Ferraria, ei Mäkkiä. Ja noi Finnish line nopeudet on DRS-auki nopeuksia.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8372
Sijainti
Vantaa
Mäkki oli Bakussa matalan-downforce setupilla ja ei toi DRS auta kun Mäkki pakeni suoran alussa horisonttiin. DRS:hän pystyit avamaan vasta hieman ennen varikkosuoran sisääntuloa. Pääsuoralla ajettiin pidempi matka siipi kiinni kuin auki.

Se mikä ihmetyttää on Valtterin ratkaisu ottaa korkean downforcen siipi aika-ajoihin koska sekään ei tuonut puuttuvaa vauhtia 3. harjoituksissa. Varsinkin kun näistä seikoista johtuen sija aika-ajossa oli 100% varmuudella ruudukon keskivaiheilla. Painotus olisi pitänyt olla 110% suoranopeuteen ja vain suoranopeuteen...jotta ohittaminen kisan aikana olisi ylipäätänsä mahdollista. Karkea taktinen moka jonka luulisi jo kokemukseen perustuen olevan vältettävissä.
Portugalissa ja Bakussa oli sama juttu, että Bottaksella enemmän siipeä. Jotenkin itsellä on sellainen tunne, että kuskilla ei ole tekemistä tuon kanssa. Kaikki ihmetteli ennen kisaa Bottaksen valintaa jo kotisohvilta eikä nopeutta ollut isolla siivellä harkoissa, niin miksi Bottaksen valinta kohdistuisi ison downforcen siipipaketiin. Sattuu kuulostamaan erityisen oudolta kokeneelta kuskilta. Ja suoranopeus ero oli aivan järkyttävä muihin nähden.
 
Ylös