Autotoikki v 2.0

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Tulipa tässä mieleen, että nykyisellä autolla on tullut ajeltua kohta kaksi ja puoli vuotta. Pikainen kestotestin arvio, kyseessä siis Mazda 3 sedan 2018 (2.0 SkyActiv G). Perus(valohoito)huoltojen lisäksi tehty vain lasinpyyhkijöiden takaisinkutsuremontti sekä jarrupalat ja levyt vaihdettu eteen ja taakse. 30 tuhatta ajettuna ostin ja 113 xxx on mittarissa tällä hetkellä. Kesärengastuksen osalta ensiasennus-ToyoTiresit vaihtuivat aivan hiljattain hiljaisempiin Michelineihin.

+ Kaksilitraisen, nykymoottoriksi matalavireisen 120 hp moottorin riittävä alakierrosvääntö, moottoritiellä 2500 rpm taulussa eikä jokaista ylämäkeä varten tarvitse etsiä pienempiä vaihteita
+ Selkeä ohjaamoergonomia ja hyvät tilat neljälle aikuiselle
+ Hinta-laatusuhde ja viimeistelylaatu, Mazda ja Honda ovat aina olleet sellaisia "vähän fiinimpiä" japanilaisia, mutta käytetyistä ei nyhdetä samanlaisia hintoja kuin Toyotasta. Lisäksi kokoonpano on oikeasti tapahtunut Japanissa, tosin kuin Toyotan, Hondan tai Nissanin

- Ajovalot ovat ainakin tähän aikaan vuodesta surkeat. Onko sitten joku tyyppihyväksyntäjuttu, kun amerikkalaisissa ja japanilaisissa on omassa kokemuspiirissä ollut aina huonommat valot kuin eurooppalaisissa
- Hyvästä viimeistelylaadusta huolimatta japanilaiselle autolle tyypillinen muovisuus/massatuotteen maku, esim. sisämateriaaleissa. Vrt. jollain Audilla tietääkseni on pelkille nahkapenkeille oma värikarttansa.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Itsellä siis alla vm 2008 1.4L 5 ovinen Toyota Auris. Niin perusauto kuin voi olla. Maksoi vuonna 2020 lokakuussa merkkiliikkeestä mittarilukemalla 120000km ostettuna 7000€. Miinuksena hankintavaiheessa oli molemmat renkaat joissa jäljellä keskimäärin 25-30%. Sen lisäksi huoltokirjassa oli puutteita. Autoa on huollettu vain 15000km välein, vaikka huoltoväli on 15000km/1v. Myöskin tuulilasi oli luokattomassa kunnossa. Muuten auto tuntuu luotettavalta ja teknisiltä ominaisuuksiltaan olevan kunnossa. Luulisi tällä yli 20 vuotiaaksi ajavan, tosin ruostekorjauksia saattaa olla edessä. Päällisin puolin maalipinta on hyvässä kunnossa. Moottoritiellä ajan laiskalla koneella vain satasta polttoainetta säästääkseni, ja koska kahdesta edellisestä autosta olen saanut kansipahvin rikki. Ajo-ominaisuuksia voisi moittia uraherkkyydestä. Kovassa vauhdissa saa olla tarkkana ohjauksen kanssa. Vakionopeudensäädintä autossa ei ole, mutta ilmastointi toki löytyy. Auton sisätilat tuntuvat hyviltä. Leveyttä, pituutta ja korkeutta riittää ainakin kuskin paikalla runsaasti.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4564
Auris on varsin iso sisätiloiltaan. Polttimoita polttelee varsin paljon, kuten ”japsiautot” yleisesti. Syynä vaeltava jännite.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Auris on varsin iso sisätiloiltaan. Polttimoita polttelee varsin paljon, kuten ”japsiautot” yleisesti. Syynä vaeltava jännite.
Enpä tiennyt tällaista. Mulla oli peräkkäin kaksi Civiciä ja molempiin joutui polttimoita vaihtelemaan, jälkimmäisessä (FN2 Type R) ne olivat kaiken lisäksi Bi-Xenonit, mitkä eivät olleet erityisen halpoja.

Vertailun vuoksi Chrysler Neoniin ei mennyt polttimon polttimoa, vaikka johdotukset olivat suurin piirtein saman näköisiä kuin omat kuudennen luokan teknisessä työssä tehdyt elektroniikkatyöt.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Lasinpyyhkijänsulat vaihdettu. Eteen perinteisen malliset halvimmat Valeo Firstit ja taaksekin Valeo (7+5+8€). Polttimoita ei ole vielä tarvinnut vaihtaa kuin yksi takaparkki.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Tuli vaihdettua Toyotaan öljyt ja suodatin. Mobil 1 New Life 0w-40. 4 litraa täytin, mobil1.fi sivuston mukaan jäi 2dl vajaaksi. No vielä löytyy litran varaöljypurkki, josta täyttää lisää. Ensi vuonna sitten vien määräaikaishuoltoon.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Silloin kun vielä itse jaksoin hakea öljyt tarvikeliikkeestä ja vaihdattaa Pärnäsellä, tuli suosittua Liqui Molyn kannuja, koska 5 litran pönikästä jää vielä lisäysöljyä. Tosin runsaasti öljyä kuluttavaa autoa ei koskaan ole ollut ja jos tikun pinta on min ja max -merkkien puolivälissä, lisäily on vähän hifistelyä.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Edellisellä 12tkm vaihtovälillä kului ehkä noin 3dl öljyä.

Edit: lisäsin nyt puuttuvat pari kolme desiä täyteen.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Jatkoin Toyotan huoltamista vaihtamalla vaihteistoöljyt. Ei sisälly huolto-ohjelmaan, paitsi ehkä kovissa olosuhteissa 60tkm välein. Mutta hyvähän ne joskus on vaihtaa, kun ajettu jo 132tkm. Mukavaa puuhastelua. YouTubesta löytyy videoita malliksi.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Mä olen kaikkiin autoihini, sekä manuaaleihin että automaatteihin aina vaihteistoöljyt vaihdattanut. Siellä on kuitenkin metalli metallia vasten, ja automaatissa se öljy ei vain voitele vaan välittää myös voimaa (lämpökuorma) joten vaihtaa kannattaa ajallaan.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Ehkä tikku tuntuu vähän vähemmän jäykältä uusilla öljyillä. Polttoaineenkulutuskin oli ekalla lenkillä alhainen. Vaikea oli valita öljyn merkkiä monista vaihtoehdoista. Otin lopulta Elf merkkistä, laatuna suositeltu 75w gl-4.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18204
Mä olen kaikkiin autoihini, sekä manuaaleihin että automaatteihin aina vaihteistoöljyt vaihdattanut. Siellä on kuitenkin metalli metallia vasten, ja automaatissa se öljy ei vain voitele vaan välittää myös voimaa (lämpökuorma) joten vaihtaa kannattaa ajallaan.
Volkswagen Golf vm. 2009 DSG-laatikolla. Vaihdatin keväällä vaihteistoöljyt, merkkiliikkeen huoltoukko sanoi ettei olis tarvinnut. Antoi vielä ihan pyytämättä alennusta ennakkoon sovitusta hinnasta.
 

BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
232
Paljonkos palstan Bugattin omistajat ovat budjetoineet aikaa ja rahaa olioiden vaihtoon?
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Paljonkos palstan Bugattin omistajat ovat budjetoineet aikaa ja rahaa olioiden vaihtoon?
Ei kai siinä aikaa mene sen enempi, muistaa vaan öljyä ostaa kolminkertaisen määrän. Menee vaikka kahville kun roppu on irti ja 25 litran kanisteri alle.

Kannentiivisteenkin vaihtaa tunnissa, siinä Motonetin parkkipaikalla räntäsateessa. 2 tonnin saksi on vähän hepponen Veyronille alle, mutta joku puhelinpylvään pätkä varmuudeksi tukivarren alle.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Kävin tänään auton kanssa katsastuksessa. Läpi meni, mutta rekisterikilven polttimon joutui vaihtamaan.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Katsastuksessa ei asiasta huomautettu, mutta pakoputki pörisi jo hieman, joten käytin Aurista pakoputkihuollossa. 300€ kustansi uusi väliputki ja takapönttö. Jospa nyt selviäisi marraskuun huoltoon asti ilman korjauksia.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Pakoputken käyttöikään voi vaikuttaa aika paljon kun käyttää esilämmitystä mahdollisuuksien mukaan ja välttää pätkäajoa. Varsinkin taaempi äänenvaimennin kerää helposti kondenssivettä jos ei ajojen aikana pääse kunnolla kuumaksi.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Kyllä yleensä on pakoputkia joutunut fiksaamaan jossain vaiheessa yli kymmenen vuoden jälkeen takapöntöstä ja/tai katalysaattorin jälkeisestä putkesta. Mitään purkkavirityksiä en enää viitsi tehdä.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kyllä yleensä on pakoputkia joutunut fiksaamaan jossain vaiheessa yli kymmenen vuoden jälkeen takapöntöstä ja/tai katalysaattorin jälkeisestä putkesta. Mitään purkkavirityksiä en enää viitsi tehdä.
Mulla museoiän ylittäneistä peleistä aina jossain vaiheessa pakoputki mureni. Esim. Mk1 Caprista tipahti taaemman äänenvaimentimen jälkeen alkava vetarien yli takapuskurin alle menevä osa tielle.

Periaatteessa pakoputkesta saisi kyllä ikuisen, kun tekisi asiallisista teräslaaduista, kuten HST:stä. Mutta siinä vaiheessa kustannukset kontra auton arvo kääntyisi helposti miinukselle. Prätkähommissa nuo paremmat teräslaadut on normaali, putkimetrejä kun on niin paljon vähemmän ja vaihtotyö helpompaa.
 
Ylös