Formula 1 - 2021 - 22 - Abu Dhabin GP 12.12

Konnis

Well-known member
Liittynyt
6.12.2021
Viestit
194
Yksi asia sentään josta Konniksen kanssa samaa mieltä, kerrankin Verstappen on oikeasti syytön tapahtuneeseen ja häneltä ei tuota mestaruutta kuulu riistää. Kaikesta muusta sitten taidetaan olla eri mieltä.
Mahtavaa. :D

Kyllä minä ymmärrän että säännön rikkominen on väärin.
Toisaalta myös ymmärrän miksi kilpailujohto teki niin kuin teki. Paine päästä kisaamaan oli niin valtaisa.

Se ehkä näin loppukaneettina.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Jono laitettiin kuntoon Hamiltonin ja Verstappenin osalta. Kierroksella ohitetut autot, jotka olisivat pitäneet vielä ohittaa turva-auto, ei ole mitään merkitystä Hamiltonin ja Verstappenin kilpaa ajamisen kannalta.
Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ihan jo siksi että Verstappenin ja kolmantena olleen Sainzin väliin jätettiin kierroksella ohitetut puskuriksi, jolloin Maxille ei jäänyt edes sitä teoreettista uhkaa että joku yrittäisikin hänestä itsestään ohi.

Nyt oikeastaan se että Masi suuressa viisaudessaan yritti olla vaikuttamatta mestaruustaistoon ja antaa ratketa ajamalla, meni juuri päin vastoin kilpailun manipuloimiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Eli sinun mukaan Masi tiesi rikkovansa tietoisesti sääntöä ja tiesi myös etukäteen sen, että Verstappen on maailmanmestari.
Michael Masi on kisaviikonlopun ylin päätäntävaltaa pitävä toimihenkilö. Hänen suoraan vastuualueeseensa kuuluu sääntöjen tunteminen. Jos Michael Masi ei tiennyt rikkovansa sääntöjä, niin hänet kuuluisi erottaa välittömästi. Jos Michael Masi ei tajunnut enemmän tai vähemmän laittomien päätöstensä seurausta, niin hänellä on niin huono pelisilmä, ettei hän sovellu toimimaan race directorina maailman suurimman moottoriurheiluluokan osakilpailuissa, ja hänet kuuluisi erottaa välittömästi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Nyt kyseessä on rikottu sääntö, jolla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä 1 vs 1 kilpaa ajamisen kannalta turva-auton jälkeen, vaan sen kanssa onko kaikki pituusjärjestyksessä jonossa kuin ala-asteen liikuntatunnilla konsanaan. Mutta joo kyllä, sääntöä rikottiin.
Kisaan starttaa 20 autoa, ei 2 autoa. Verstappen ja Hamilton eivät aja vain toisiaan vastaan vaan he ajavat kaikkia muitakin autoja vastaan. Tässä taas kerran harhainen Max-fani yrittää sulkea silmänsä ja valehdella tosiasioista, jotta saisi jotenkin yöllä unta silmäänsä.

Red Bull teki epätoivoisen päätöksen ottaa Verstappen varikolle vaikka he tiesivät, että siihen väliin jää monta kierroksella varvattavaa kaveria sotkemaan voittotaistoa. Mercedes jätti Hamiltonin radalle, koska he tiesivät, että vaikka Verstappen tulisi varikolle, niin siihen väliin tulee monta kierroksella varvattavaa autoa. Tämän jälkeen täysin ulkopuolinen henkilö kuitenkin päätti, että hän ei tykkää tästä, joten hän väärinkäytti toimivaltaansa kisa-asetelman vääristämiseksi.
 
4stroke

Well-known member
Liittynyt
17.1.2010
Viestit
587
Muuten, miten ihmeessä meni Alonson ohitus Tsunodasta läpi? Niin selvästi oikomalla ja radan ulkopuolelta kuin olla ja voi?
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Minunkin mielestäni Mersulla on hyvät perusteet valitukselle. Ja edelleen minun mielestäni heidän pitäisi myös mennä tämän asian kanssa loppuun asti. Mestaruuden kohtaloa se ei muuta, mutta Michael Masin epäpätevyys on osoitettava virallisiakin reittejä pitkin, muuten hän saattaa päästä kuin koira veräjästä. Veikkaanpa silti, että Mersu ilmoittaa jo tämän päivän aikana, että se ei aio jatkaa asian ajamista eteenpäin.
 
Perustele miksi mestarin pitäisi vaihtua.

Jos tämä oikeuteen asti menee niin ainut reilu vaihtoehto on kilpailun tuloksen mitätöinti.
Se ei poista Maxin mestaruutta.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3779
Bottaksen virhehän oli, että jätti väistön jälkeen oikaisematta mutkan. Päivän tuomarilinjahan oli että kyseisessä tapauksessa saa oikaista ja pitää sijoituksensa.

Muissa uutisissa hyvä pointti Verstappenilta Autosportilla muuten että ilman Perezin hidastelua Hamiltonilla olisi todennäköisesti ollut tarvittava aika renkaanvaihtoon turva-autoepisodin aikana. Se lieventää hieman tuomaroinnin vaikutusta lopputuloksen osalta.
Tsunodahan jätti Bottakselle norsun mentävän tilan ulkokurviin, joten jos olisi oikaissut niin olisi joutunut antamaan sijoituksen takaisin.
 
goat

New member
Liittynyt
12.12.2021
Viestit
1
Perustele miksi mestarin pitäisi vaihtua.

Jos tämä oikeuteen asti menee niin ainut reilu vaihtoehto on kilpailun tuloksen mitätöinti.
Se ei poista Maxin mestaruutta.
Luepas uudelleen tuo SJ:n viesti. Ei sanonut sanallakaan miksi pitäisikään mestarin vaihtua. o_O
 
  • Like
Reaktiot: SJ

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Perustele miksi mestarin pitäisi vaihtua.

Jos tämä oikeuteen asti menee niin ainut reilu vaihtoehto on kilpailun tuloksen mitätöinti.
Se ei poista Maxin mestaruutta.
Miksi se on ainut rehti vaihtoehto? Kisaa ehdittiin kuitenkin ajamaan yhtä kierrosta lukuunottamatta ihan onnistuneesti sääntöjen mukaan, joten miksi viimeisen kierroksen mitätöiminen olisi yhtään sen epäreilumpi ratkaisu, vain koska mestari vaihtuisi..?
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4565
Eipä jaksa tästä asiasta vääntää. Ei tulokset tule muuttumaan miksikään eikä Masi lähde Forumin itkujen takia yhtään mihinkään.
Soon poijjaat korkeemman käress.
Tänä vuonna näin ja ens vuonna jotain muuta.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Jos tämä oikeuteen asti menee niin ainut reilu vaihtoehto on kilpailun tuloksen mitätöinti.
Se ei poista Maxin mestaruutta.
Hourailet taas ihan omiasi. Kisoja ei mitätöidä koskaan. Jos vihreää valoa on näytetty, niin silloin tulokset tullaan aina kirjaamaan ylös. Näinhän kävi Belgiassakin. Etkä vieläkään suostunut ymmärtämään, että siellä ajettiin kilpaa 20 (19) auton voimin. Kyse ei ole vain siitä, että mestaruus pitää ratkaista jotenkin, vaan jokaisella kisaan osallistuneella ja maaliin ajaneella kuljettajalla on omat tilastomerkintänsä, joita ei voida ottaa pois yhden toimitsijan tekemän väärän päätöksen vuoksi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Luepas uudelleen tuo SJ:n viesti. Ei sanonut sanallakaan miksi pitäisikään mestarin vaihtua. o_O
Vuohi teki näyttävän ja ansiokkaan sisääntulon foorumille. Tervetuloa. Palkinnoksi saat ensimmäisen tykkäyspisteesi.
 
Konnis

Well-known member
Liittynyt
6.12.2021
Viestit
194
Kisaan starttaa 20 autoa, ei 2 autoa. Verstappen ja Hamilton eivät aja vain toisiaan vastaan vaan he ajavat kaikkia muitakin autoja vastaan. Tässä taas kerran harhainen Max-fani yrittää sulkea silmänsä ja valehdella tosiasioista, jotta saisi jotenkin yöllä unta silmäänsä.

Red Bull teki epätoivoisen päätöksen ottaa Verstappen varikolle vaikka he tiesivät, että siihen väliin jää monta kierroksella varvattavaa kaveria sotkemaan voittotaistoa. Mercedes jätti Hamiltonin radalle, koska he tiesivät, että vaikka Verstappen tulisi varikolle, niin siihen väliin tulee monta kierroksella varvattavaa autoa. Tämän jälkeen täysin ulkopuolinen henkilö kuitenkin päätti, että hän ei tykkää tästä, joten hän väärinkäytti toimivaltaansa kisa-asetelman vääristämiseksi.
Kyllä minä tiedän tosiasian, sääntöä rikottiin. Olen tämän todennut moneen kertaan.
Mutta olen myös todennut, että ymmärrän miksi sääntöä rikottiin.

Sen sijaan Hamilton fani ei tätä toista puolta edes halua ymmärtää. Eli kukahan tässä se harhainen nyt on.

Kisaan starttaa 20 autoa, eikä 2 autoa. Olet oikeassa. Mutta maailmanmestaruus ajetaan kahden kuljettajan välillä ja tätä Masi halusi.
Hän ei halunnut kierroksella ohitettavien sotkea näiden kahden välistä taistoa ajamalla. Mutta Hamilton fanihan sitä ei halua ymmärtää, koska mestaruus olisi pelastunut sillä, että mennään pituusjärjestykseen jonoon ja ajetaan tyhjäkäynnillä maaliin.

Vaikka Mersu veisi asian oikeuteen, niin tuloksena olisi kilpailun tuloksen hylkäys, koska ketään kuskia/tallia ei voida tilanteesta yksipuolisesti rangaista.
Joten minä nukun yöni oikein hyvin, kun tiedän että Max on ansaitusti maailmanmestari.

Nyt harhainen Hamilton fani taas on katsonut jotain aivan muuta kilpailua. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä miten Maxin sisään ottaminen on epätoivoista tuossa tilanteessa?
Taktisesti täysin oikea liike, koska mahdollisuus sille, että kilpailua ajetaan oli olemassa. Kierroksella varvattavat autothan ajatetaan omille paikoilleen kyllä ajallaan, mutta nyt ne ajatettiin puoliksi.

Hamilton mokasi mahdollisuutensa softien hakemiseen Perezin takana menetettyyn aikaan. Se on todellinen syy siihen miksi hän ajoi kovilla renkailla lopussa. Tämä asia nyt vaan lakaistaan Masin alle myös. Eihän kukaan tiennyt kisan puolivälissä mitä lopussa tulee tapahtumaan. Hamiltonilla olisi alakynnessä renkaiden osalta Verstappenia vastaan, tulisi se turva-auto missä vaiheessa tahansa. Sen takia Toto itki myös radioon, että ei turva-autoa.
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
837

Kyllä voi ihminen olla pihalla Max-lasit päässä.

Ei näitä voida ratkaista sen mukaan miltä Masista tuntuu, vaan sen mukaan mitä säännöt sanovat. Vituiksi meni, ja tällä lajilla ei ole enää mitään tekemistä urheilun kanssa. Vuoden 2021 mestaruus tulee aina olemaan kabinettimestaruus. Valitettavasti, koska Max olisi sen ansainnut myös ajamalla. Nyt niin ei käynyt.
 
Konnis

Well-known member
Liittynyt
6.12.2021
Viestit
194
Hourailet taas ihan omiasi. Kisoja ei mitätöidä koskaan. Jos vihreää valoa on näytetty, niin silloin tulokset tullaan aina kirjaamaan ylös. Näinhän kävi Belgiassakin. Etkä vieläkään suostunut ymmärtämään, että siellä ajettiin kilpaa 20 (19) auton voimin. Kyse ei ole vain siitä, että mestaruus pitää ratkaista jotenkin, vaan jokaisella kisaan osallistuneella ja maaliin ajaneella kuljettajalla on omat tilastomerkintänsä, joita ei voida ottaa pois yhden toimitsijan tekemän väärän päätöksen vuoksi.
Mitä sinä hourailet?

Missä vaiheessa minä olen todennut, että ei ole ajettu kilpaa? Minähän olen todennut juuri päinvastoin, siellä ajettiin kilpaa ja hyvä niin.
Mutta sitähän juuri Hamilton fanit eivät halunneet?

Olen aikalailla tahallini provosoinut koko ajan Hamilton faneja kaikilla kommenteilla.
Miksi? Siksi, että alunperin Maxia tungettiin maan syvimpään maanrakoon ja hänelle ei olisi suotu maailmanmestaruutta.
 
Konnis

Well-known member
Liittynyt
6.12.2021
Viestit
194
Luepas uudelleen tuo SJ:n viesti. Ei sanonut sanallakaan miksi pitäisikään mestarin vaihtua. o_O
Sori. Oli linkannut uutisen, jossa uskotaan mestarin vaihtuvan.
Oletin hänen olevan samaa mieltä. :)

Ymmärsin väärin.
 
Ylös