Aikamoinen kisa ja vettäkin tuli, mutta lopulta vastoin pelkoja melko mitättömiä määriä.
Oli kyllä monta pahaa kolaria lähellä tulla, mutta onneksi vältyttiin mitä nyt sitten oli kyllä paljon taas sääntötulkintoja noista eri ohituksista tai niiden linjoista.
Mielenkiintoista, että nyt ei tullut Verstappenille rangaistusta kun toisessa kisassa olisi kyllä tullut rangaistus kisan ajan tempuista.
Epäonniset taas... Antonellin ja Tsunodan voisi laskea niihin. Jälkimmäisen osalta tuli kyllä ylinopeusrangaistuskin, mutta tämäkin oli tulkinnanvarainen juttu.
Etenkin kun joillakin radoilla noissa rangaistuksissa tuntuu olevan varikkonopeus alkavan niistä aikaisimmista mahdollisimmista rataviivan poikkimerkinnästä ja vaihtoehtoisesti joillakin radoilla rike tapahtuu vain mikäli kerta kaikkiaan rikotaan vasta siinä viimeisen mahdollisen eli myöhäisimmän rataviivan poikkimerkinnän tai nopeusrajoituksen liikennemerkin kohdalla.
Ennen tätä kaikkea:
Miksi taas kerran se varikkomiehistö meni paniikkiin? Miksi ei kerta kaikkiaan voitu vielä odottaa sitä kierrosta tai enintään kahta-kolmea kierrosta lisää? Miksi taas kerran apinoitiin liikaa muita talleja ja sitten vielä kiirehdittiin luoden kuskillekin osin turhaa painetta jääden sitten lopulta taas sen kilpailevan pääryhmän taakse kun parempaan oli asiaa kisapäivänä?
Olisi ollut helkkarin paljon parempi ajaa edes niillä paremmilla sijoilla edes sen ollessa vaikka PR-veto mikäli ei muuta, tehdä kiireetön pysähdys ja saada muu parempi väli puhumattakaan siitä, että tosiaan Bearmanille tosiaan tuli teknisen vian keskeytys kuin tuli! Eli virtuaalisen turva-auton aikana olisi ollut sitten vielä parempi paikka pysähtyä kuin oli.
Paha sanoa ja taas kerran ainakin muu parempi pisteajo jopa ehkä sijoja 5-6 tarkoittaen meni tähän ja oli tosiaan mennä se viimeinenkin piste hukkaan. Onneksi tällä kertaa ei mennyt, mutta taas kerran ja etenkin kun Verstappen sai hyötyä kisan aikana rangaistuksetta ja olla kuten on niin tuota kautta tulee huonoa mainetta sitten mutkan kautta. Tai voi tulla tätä menoa.
Toki voisi tilanne olla huonompikin. Kuten Lawsonilla on näinä päivinä mitä nyt Lawsonilla oli myös osin tekninen vika autovaurion takia. Lieneekö jäähdytysvedet tai vaihtoehtoisesti auton öljyt loppuneet kesken ajon toki kun myös reikä oli autossa? Ihme kun ei pahemmin yritetty korjata sitäkin vaikka lisää kisan aikana, mutta eipä yllätä. Onneksi ottivat sitten ennen pitkää pois kisasta.
Onhan nämä koettelevia juttuja. Voisi vain ne aika-ajot mennä paremmin ja nyt oikeastaan menikin, mutta tuolloin sitten huono ajoitus pilasi kaiken.
Muilla tapaa paha sanoa Tsunodasta vaikkakin ennen pysähdystään sitten paniikkiväliin niin oli hieman vaisumpi se vauhti sillä seoskovuudella kuin millä ajoi. Pysähdyksen jälkeen osin meni paremmin tietysti sitten ennen kisaa pilannutta rangaistusta osin.
Hienoa taistoa muuten usean eri kuljettajan kesken tässä kilpailussa. Mestaruustaistelustakin voi tulla mielenkiintoinen tätä menoa. Imolaan onkin sitten jonkin verran aikaa ja sen jälkeen ellen väärin ole laskenut niin on Monaco ja Barcelona putkeen viikon välein.