Formula 1 - 2025 - 6 - Miamin GP (Yhdysvallat)

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5956
Tuota turhaa grafiikkaa on tullut ruutuun jo vuodesta 2018 saakka, jolloin jenkkiomistajien aikakausi alkoi. Samanlaista grafiikkaturhuuksia näkee lähes jokaisessa urheilulähetyksessä nykyään. Esim. maaliodottama ja juostut kilometrit futisottelussa, laukausnopeus ja ottelun voiton todennäköisyys jääkiekossa.
Grafiikat on tuttuja, mutta intensiteetti alkoi ärsyttää. Ensin työnnettiin grafiikkaa vasempaan laitaan, sitten keskelle alas, sitten oikeaan alakulmaan, sitten keskelle ylös. Koko ajan jotain paskaa jossain kulmassa ja silmät hakeutuvat luonnostaankin niihin. Ainoa tapa välttää tuon paskan katsomista on aivot narikassa tuijottaa keskelle ruutua.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6374
Pääkisojen voitot nyt jo 4-1 Piastrille McLarenien kesken. Landolla saattaa hiljalleen pipo alkaa kiristämään...
Mitä Piastrin voittoihin tulee, tämä tuli aika helpolla. Norris olisi varmaankin voittanut, mikäli Verstappen ei olisi ottanut huonoa starttia. Mutta eipä näitä enää parin päivän päästä muista kukaan ja Norris on näyttänyt, että hänen pään sisälle on helppo päästä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5956
Koska muuten on Verstappen viimeksi painostettu ajovirheeseen? Joitakin rankkuja hän on toki saanut aggressiivisesta puolustamisesta ja oikomisesta, mutta nyt Piastri painosti hänet klassiseen jarruvirheeseen. Verstappen tietenkin itki radiossa ja syytti jarruja, kun olisi voinut yhtä hyvin syyttää kenkiään.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
10132
Sijainti
Helsinki
Grafiikat on tuttuja, mutta intensiteetti alkoi ärsyttää. Ensin työnnettiin grafiikkaa vasempaan laitaan, sitten keskelle alas, sitten oikeaan alakulmaan, sitten keskelle ylös. Koko ajan jotain paskaa jossain kulmassa ja silmät hakeutuvat luonnostaankin niihin. Ainoa tapa välttää tuon paskan katsomista on aivot narikassa tuijottaa keskelle ruutua.
Itse keskityn kisan katsomiseen ja selostuksen kuuntelemiseen, enkä kiinnitä grafiikoihin huomioita.
 
Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1145
Piastri osaa ajaa hyvin Maxia vastaan. Hamilton, Lando ja monet muut ajautuvat tilanteeseen joissa Max omalla taktiikallaan pääsee painamaan ulos radalta tms. ja sen jälkeen alkaa itkeminen radioon. Hyvä esimerkki oli ensimmäisen mutkan jarrutus. Piastri olisi voinut pitää ulkolinjan kun oli selkeästi edellä ja yrittää ajaa mutkan läpi ulkoreunasta Maxin edellä. Olisi ollut päivän selvää, että Max syöksyy apexiin ollen apexissa edellä ja menee ulkomutkassa aivan ratarajoille painaen Piastrin ulos. Piastri oli fiksu hieman sulkien Maxin jarrupaikkaa ja teki switchbackin sisälle. Max valui mutkan pitkäksi kun yritti ennättää apexiin ensin ja ajattaa Piastrin ulos vaan eipä toiminut taktiikka tällä kertaa.

Maxia vastaan on ajettava näin eli hän ajaa harmaalla alueella, mutta ohi pääsee jos onnistuu vastaavalla tavalla Maxin menemään ns. omaan lankaan. Toki mutkat ovat erilaisia ja vastaava ei onnistu loivemmissa mutkissa.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5956
Piastri osaa ajaa hyvin Maxia vastaan. Hamilton, Lando ja monet muut ajautuvat tilanteeseen joissa Max omalla taktiikallaan pääsee painamaan ulos radalta tms. ja sen jälkeen alkaa itkeminen radioon. Hyvä esimerkki oli ensimmäisen mutkan jarrutus. Piastri olisi voinut pitää ulkolinjan kun oli selkeästi edellä ja yrittää ajaa mutkan läpi ulkoreunasta Maxin edellä. Olisi ollut päivän selvää, että Max syöksyy apexiin ollen apexissa edellä ja menee ulkomutkassa aivan ratarajoille painaen Piastrin ulos. Piastri oli fiksu hieman sulkien Maxin jarrupaikkaa ja teki switchbackin sisälle.
Minä kyllä sain aluksi flashbackeja Bottasin touhuista, kun mies oli aina puskemassa ulkokautta ohi ja se ei ikinä toiminut. Piastri osasi nyt jallittaa pistämällä jarrutuksessa aivan äärirajoille.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4457
Piastri osaa ajaa hyvin Maxia vastaan. Hamilton, Lando ja monet muut ajautuvat tilanteeseen joissa Max omalla taktiikallaan pääsee painamaan ulos radalta tms. ja sen jälkeen alkaa itkeminen radioon. Hyvä esimerkki oli ensimmäisen mutkan jarrutus. Piastri olisi voinut pitää ulkolinjan kun oli selkeästi edellä ja yrittää ajaa mutkan läpi ulkoreunasta Maxin edellä. Olisi ollut päivän selvää, että Max syöksyy apexiin ollen apexissa edellä ja menee ulkomutkassa aivan ratarajoille painaen Piastrin ulos. Piastri oli fiksu hieman sulkien Maxin jarrupaikkaa ja teki switchbackin sisälle. Max valui mutkan pitkäksi kun yritti ennättää apexiin ensin ja ajattaa Piastrin ulos vaan eipä toiminut taktiikka tällä kertaa.

Maxia vastaan on ajettava näin eli hän ajaa harmaalla alueella, mutta ohi pääsee jos onnistuu vastaavalla tavalla Maxin menemään ns. omaan lankaan. Toki mutkat ovat erilaisia ja vastaava ei onnistu loivemmissa mutkissa.

Jep, kyllä Max taitaa tämän harmaalle alueelle menemisen ja valittamisen kun peliä pelataan samoilla säännöillä kun hän itse.

Alkaa ärsyttämään että sääntöjä ei kunnioiteta (jätetä tilaa toisella) ja sitten jokaisen "ulosajaneen" kuskin vakio kommentit "he push me out" heti perään ihan "automaatioilla" jotta tuomarit alkavat tutkimaan asiaa.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4697
Max on kyllä huima puolustamaan sijoitustaan laillisin keinoin, kuten nyt nähtiin. Hienoa työtä oli ja mahtava seurata sitä taistelua, jota käytiin varsinkin Piastrin kanssa.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4255
Vaikuttaisi tällä hetkellä, että Norris on useammin Mclarenin kuskeista se (marginaalisen verran) nopeampi kuski. Mutta taitanee sitten muilla osa-alueilla hävitä tallikaverilleen. Piastri on selkeästi kovempi/fiksumpi/härskimpi kaksintaistelija millä hän on kääntänyt itselleen useampia kisoja.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4697
Antonellilla taas huonoa tuuria ajoitusten suhteen.
Tuli kisan aikana mieleen, että jos olisi ajanut podiumille, niin mitä shampanjan kanssa olisi tapahtunut? Alkon tarjoiluikä tuolla 21, niin olisiko tälle lyöty trippi kouraan ja varakuski olisi tullut paikalle ryystämään pullon?
 
-Teme-

Vormulaattori
Liittynyt
12.10.2002
Viestit
3629
Sijainti
F1-fanikatsomo
Kisan ohjaus oli kuvottavan huonoa. Ruudulle työnnettiin nonstop kaikenlaista merkityksetöntä roskaa. Pahimmillaan tulvaa kesti useita minuutteja putkeen. Mutkanumerolaskuri? Mitä vittua!? "Pienin marginaali seinään – cm." Mitä vitun vittua!??

Kaukana ovat ne ajat, kun katsoja sai rauhassa keskittyä kisaan. Lisäksi selostajien halveksunta ärsyttää. Suurin osa turhista grafiikoista on turhia sen vuoksi, että on selostajan asia kertoa vaikka siitä, mitä asioita tuomaristo on ottanut käsittelyyn. Rangaistuksista voi laittaa grafiikkaa ruudulle, mutta yhdestä intsidentistä tulee nyt 3–4 popuppia ruudulle.

Toivottavasti tämä oli aivokuolleille amerikkalaisille tehty spesiaali ja meno rauhoittuu taas sieltä paskakolosta pois päästyä.
Aika-ajossa niitä oli, mutta kisassa lähinnä ”nimikyltit” ja rankkujen ilmoituksista tuli pop-up yläreunaan.
itse katson F1TV lähetystä jossa lienee osittain eri striimi kuin globaalissa TV lähetyksessä
Tai sitten en vain huomannut kun seuraamisessa mukana pari eri livetiming näkymää (ratapositiot ja segmentit)
Sen toivoisi että vasemmasta reunasta saisi pois sen palkin jossa järjestys ja aikaero kun livetimingissä ne kuitenni on ja vielä tarkemmin
 
Oli niitä läpi kisan, mutta minusta roskaa alettiin tunkea ruutuun järkyttävä määrä heti kun taistelut laantuivat ja sijoitukset vakiintuivat. Viimeinen puoli tuntia oli aivan uskomatonta "välkkymistä", kun ruudulla oli melkein koko ajan joku popuppi jossain.

Kiinteän sijoitusten listauksen haluaisin itsekin pois. Ei näitä tarvitse kukaan. Ne joita kiinnostaa, niin sitten maksavat sen livetimingin tai seuraavat jonkin urheilumedian kautta. Minä olen lopettanut kaiken livetimingin ja turhan räpläämisen. Haluan vain katsoa reisinkiä.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
10132
Sijainti
Helsinki
Oli niitä läpi kisan, mutta minusta roskaa alettiin tunkea ruutuun järkyttävä määrä heti kun taistelut laantuivat ja sijoitukset vakiintuivat. Viimeinen puoli tuntia oli aivan uskomatonta "välkkymistä", kun ruudulla oli melkein koko ajan joku popuppi jossain.

Kiinteän sijoitusten listauksen haluaisin itsekin pois. Ei näitä tarvitse kukaan. Ne joita kiinnostaa, niin sitten maksavat sen livetimingin tai seuraavat jonkin urheilumedian kautta. Minä olen lopettanut kaiken livetimingin ja turhan räpläämisen. Haluan vain katsoa reisinkiä.
Ymmärrän ärtymyksesi tuollaista pientä asiaa kohtaan, mutta älä anna sen haitata katselukokemusta.

Jenkit toi ensimmäisenä pysyvää grafiikkaa lähetyksiin 90-luvun puolivälissä, jo tuolloin kanavapomot sanoivat, että sillä pilataan katsojan nautinto. Katso sitä ruutua, älä numeroita.
 
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5809
Mclarenin pomot ja Norris purnaavat kun väitetään heillä olevan paras auto, samalla kun Red Bull kuulemma bluffaa itsensä underdogeiksi. Mclarenit yli 37sek erolla kaksoisvoittoon. Hieman jo noloa Mclarenin kuskeilta miten ovat ylipäätänsä lipsauttaneet pari paalua ja yhden voiton Verstappenille, joka repii kalustosta kaiken irti kun taas tallikaveri ei pääse keskipakasta eteenpäin. Verstappen näytti myös oppikirjaesimerkkiä miten hanskalla pidetään selkeästi parempi auto takanaan melkein 20 kierrosta.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1993
Sijainti
Vyborg
Mclarenin pomot ja Norris purnaavat kun väitetään heillä olevan paras auto, samalla kun Red Bull kuulemma bluffaa itsensä underdogeiksi. Mclarenit yli 37sek erolla kaksoisvoittoon. Hieman jo noloa Mclarenin kuskeilta miten ovat ylipäätänsä lipsauttaneet pari paalua ja yhden voiton Verstappenille, joka repii kalustosta kaiken irti kun taas tallikaveri ei pääse keskipakasta eteenpäin. Verstappen näytti myös oppikirjaesimerkkiä miten hanskalla pidetään selkeästi parempi auto takanaan melkein 20 kierrosta.
Jos Max olisi ajanut tämän vuoden Mclaren kilpuria niin olisi Verstappen dominoinut sillä autolla helposti.
Mclarenin ero muihin eilen Miamissa oli järkyttävän suurta Russell jäi yli 30 sekunttia ja olisi ero ollut suurempi jos Piastri olisi ohittanut Maxin aikasemmin.
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5053
Sijainti
Vantaa
Vaikuttaa toi McLaren olevan todella vaikea ajettava, mutta kuskit hanskalla paikkaa erinomaisesti. Nytkin vaikeuksien kautta voittoon ehkä neljänneksi nopeimmalla autolla. Eipä ole vissiin koskaan neljänneksi nopeimman tallin tallin kuskit olleet kuuden kisan jälkeen kaksoisjohdossa. On se vaan niin vaikeaa ja muilla helppoa.
 
Ylös