Onhan Tsunoda ollut huono. Nyt on kyllä vahvat fanilasit päässä jos muuta sanoo. Auto on ollut vaikea, mutta nopea se silti on. Mielenkiintoista dumata Lawson huonoksi (mitä olikin) ja sitten ummistaa Yukin ongelmat samalla kalustolla.
Ehkä jos vain pelkän pelkkiä pisteitä katsoo ja jättää aivan kaikki tai lähes aivan kaikki muut vaikuttavat seikat huomioimatta kisoista niin sitten voisi huudella näin pelkkien tulosten perusteella.
Lawson kun ei järin suuria esittänyt silloin viime vuonna vaan niin vain toimi lobbaus paremmin jostain uskomattomasta typeristä syistä viime vuonna.
Itse en ole ummistanut vaan minä niitä olen koettanut sanoa ja taustoittaa aika paljonkin näihin eri kisoihin mitä toistaiseksi on ehtinyt Tsunoda ajaa Red Bullilla tai tätä ennen Racing Bullilla. Myös viime vuonna, toissa vuonna kuten etenkin kolme vuotta sitten milloin Tsunodalla ihan oikeastikin oli aika milloin hänellä meni vallan oikeastikin onnettoman huonosti.
Ehkä jos sitten olisi jäänyt sille tasolle mitä oli kolme vuotta sitten niin varmaan itsekin huutelisin tai olisin hänet halunnut jo laittaa F1:stä jopa pihalle. Vaan on kehittynyt niistä päivistä. Ainoa keskeytyskin mikä tällä kaudella tuli niin on ollut vain Pierre Gaslyn suorittama kolarointi Jeddah-Cornichessa ja olisi voinut olla tänäänkin Monacossa taas saman fransmannin toimesta.
Lisäksi vaikka nyt Red Bullilla esimerkiksi varikkopysähdykset sentään ovat olleet nopeampia kuin mitä vertaa Racing Bull-ajan sirkusapinatason pelleilyyn niin välillä taktiset välit ovat silti useimmiten olleet perin huonoja ja itsepäisiä. Monacossa kaiken mikäli puhutaan nyt tuoreeltaan osin pilasi jo huono, tallin mokaama aika-ajon aikana radalle lähettämisen väli jo alkujaankin.
Lopuksi tietty juuri kun ei saanut sitä toista pakollista pysähdystä suorittaa haluamaansa väliin lähemmäksi Racing Bullin kuljettajia.
Seuraan ja olen aina seurannut kärkikuskien ohella myös niitä keskikastin ja häntäpäänkin kuljettajia aika tarkoin. Moni muu näistä 'oikeintietäjistä' ei oikein itse seuraa mitään muuta kuin joko suomalaiskuskeja tai sitten kärkikuskeja pelkästään ja vain hyvin harvoin jos milloinkaan niin keskikastin kuljettajia.
Sitten lähdetään aivan liian helposti mukaan kotimaisten tai ulkomaisten selostajien huuteluihin ja soppa on valmis.