Ihan oikeesti hei, miten voi olla että kukaan muu ei RedBullilla pärjää kun Verstappen? Onko niin, että Perez pysyi parhaiten perässä kuitenkin? Toihan on ihan hirveetä, että toinen kärkikahinoissa koko ajan ja toinen ei pääse edes pisteille. Miten jotkut on heti nopeita uuden auton kanssa? Russel sai kokeilla Mercedestä ja näytti sillon heti Valtterille miten ajetaan.
Paljon mokasi taas kerran talli tänään Tsunodan kisalta ihan alkua huolimatta kun siinä sentään kisaan lähdettiin välikelinrenkailla ja ei lopullisen kantakirjaidioottimaisesti kuivan kelin renkailla!
Sen jälkeen mokattiin sitten niin hirvittävällä tavalla, että ei paljon kohta enää selityksiä löydy tämän tallin jatkuvan pisteiden hukkaan heiton osalta.
Lähellä oli tänään Verstappeninkin keskeytys tänään huonoimmillaan ajatellen tuplaten peräjälkeen ensi kertaa siis Verstappenin mairean onnesta hyötymisen ja saavutukset tietäen viiteen vuoteen sitten Monzan ja Mugellon 2020!
Perezin osalta puhuen loppuaika oli äärettömän heikkoa ja välillä sitä ennenkin koko ajan heikentyen. Toisaalta kaikkea tätä vuotta vasten niin Tsunodan kuin tätä ennen Lawsonin tilannetta vasten olisi ihan oikeasti järkevällä tavalla pitänyt Red Bullin heittää Perez ulos, mutta vasta ehkä tietyn alkukauden lopullisen viimeisen tilaisuuden myötä annettavan ajan (Olkoon se ollut vaikka 5-6 kisaa mikäli näin olisi tehty.) niin sen jälkeen tai vähän vaikka vähemmän eli se 2-3 kisaa olisi pitänyt vielä antaa Perezille aikaa ajaa kisoja.
Perez olisi ollut hidas, mutta auto olisi ollut tuttu toisin kuin Lawsonille ja kesken kauden nostetulle Tsunodalle. Toki tämä Lawson-Tsunoda-sotku alkujaankin ihan täysin typerästi päättäen Lawsonin eduksi oli myös päänpuistelun arvoinen juttu. Lawsonin osalta ehkä enintään ulosheittoa olisi voitu lykätä Sakhirin kisan vielä antaen yrittää kun se rata olisi ollut hyvä Lawsonille testien perusteella, mutta yhtään sen pidemmälle ei sitten enää olisi kyllä hänenkään ulosheittoa pitänyt lykätä.
Sittemmin on tuurihyötyjänä ollut muutamassa Racing Bullin kilpailutaktisessa ihmekisassa ja siksi on pisteissä Tsunodan edellä.
Toisaalta tuossa tallissa eli Red Bullilla kaikki palikat tuntuu olevan sekaisin tällä hetkellä. Kilpailutaktisesti etenkin, mutta osin muutenkin.
Yhtä toisaalta ainakin joiltakin osin nyt on kaikkein synkimpiin mahdollisiin tilanteisiin nähden uusien osien myötä Tsunodalla suunta kokonaisviikonloppua ajatellen vähän parempi kiitos uusien osien. Päätösharjoituksissa oltiin viidensiä ja paljon ei jääty päätösosiosta ulos aika-ajoissa mitenkään erityisen häiritsevän paljon mitä nyt talli oli senkin mokata jo ykkösosioon kun taas pahuksen huonoon väliin laskettiin Tsunoda radalle eikä sallittu ajaa edes muita parempia välien parempaa yrityskierrosta!
Red Bull Ringin kirjaimellisessa katastrofissa ei mennyt osin edes näinkään hyvästi millään tapaa Verstappenin tuolloin tosiaan keskeytettyäkin.