Ralliuutisia, vol 2

MVRX

Well-known member
Liittynyt
28.10.2017
Viestit
1312
Sijainti
Manselainen syrjäisellä etelärannikolla
Se on tietysti vähän rajanvetokysymyskin, että mikä lasketaan sopimukseksi jonkun tietyn merkin kanssa. Esim. Puhakkahan ajoi 1996 Suomessa maahantuojan Mitsu-tiimissä ja Englannissa Volkkarilla. Vielä isomman profiilin jutuista tulee äkkiseltään mieleen Henkka Toivonen 1984 (Lancia/Porsche). Se ehkä parhaiten vertautuisi tähän Lapin keissiin. Ja Vatasellahan oli myös sopimukset kahden eri merkin kanssa, mutta eri lajeihin, kun ajoi Mitsulla MM-sarjaa ja Pösöllä aavikkoralleja.
Ei ihan lähivuosina. Hienoa että onnistuu, kertoo myös arvistuksesta jotain.
 

Rush68

Well-known member
Liittynyt
11.1.2023
Viestit
119
Nyt jopa Mikkelsen alkais tuntua järkivalinnalta Paddoniin verrattuna joka kuitenkin on ollu pois kuvioista jo ikuisuuden. Suniselle jäi luu käteen, kyllä hän olisi tossa lineupissa täyttänyt oman tonttinsa...
Paddon on kuitenkin ajanut EM sarjaa, jossa on paljon assukisoja. Paddon voi olla mukana myös siksi, että kehittää WRC2 Hyundailta. Paddonin Hyundai oli 10 kertaa tehtaan vastaavaa parempi peli jolla ajettiin myös voittoja.
 
  • Like
Reaktiot: jjx

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1423
Ei tietenkään ihan sama asia, mutta myös Grönholm ajoi ensimmäisenä Peugeot -kautenaan kauden alussa yhden kisan Seatilla ja yhden Mitsulla vaikka soppari olikin jo pösön kanssa tehtynä.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1712
Sijainti
Porvoo
En nyt tiiä kuinka esim. Sesks vertaantuu, mutta ajanut Puma Rally1 ja samalla Fabia Rally2 ja Yaris Rally2 tässä viimeiset kaksi vuotta.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5989
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ei tietenkään ihan sama asia, mutta myös Grönholm ajoi ensimmäisenä Peugeot -kautenaan kauden alussa yhden kisan Seatilla ja yhden Mitsulla vaikka soppari olikin jo pösön kanssa tehtynä.
Näitä on ollut jonkin verrankin, että on "lainattu" kuskia yhteen tai useampaan kisaan. Esim. Blomqvist Pösöllä ja Grundel Lancialla 1986, Mikkola Opelilla 1988 tai Sordo Fordilla 2012. Myös Alen oli sopimuksellisesti kiinni Toyotalle ajaessaan Subarulla Portugalissa 1993.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
4051
Sijainti
JKL
Lappihan on käsittääkseni ostanut sen Skodan itselleen omaksi ja sen ohella sitten testaa tallin piikkiin. Eli ei voi mielestäni puhua ihan kahdesta eri tallisopimuksesta. Yoki Helkama-auton kanssa markkinointisopimus Suomessa mutta sekin kuitenkin paikalliselle matkkinalle suunnattu... Eli saa kai sitä omalla autolla ajella, vaikka diili olisikin toisen valmistajan kanssa...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5989
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Lappihan on käsittääkseni ostanut sen Skodan itselleen omaksi ja sen ohella sitten testaa tallin piikkiin. Eli ei voi mielestäni puhua ihan kahdesta eri tallisopimuksesta. Yoki Helkama-auton kanssa markkinointisopimus Suomessa mutta sekin kuitenkin paikalliselle matkkinalle suunnattu... Eli saa kai sitä omalla autolla ajella, vaikka diili olisikin toisen valmistajan kanssa...
Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ei toki voi täydellä varmuudella ottaa sopimusteknisesti kantaa, mutta Lappi on maininnut hänellä olevan Skodan tehtaan kanssa testi- ja kehityssopimus.
 

Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
606
Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ei toki voi täydellä varmuudella ottaa sopimusteknisesti kantaa, mutta Lappi on maininnut hänellä olevan Skodan tehtaan kanssa testi- ja kehityssopimus.
Painotan ettei ole mikään tieto, mutta oletan että kyseinen sopimus lakkaa olemasta Hynyn takia.
 
  • Like
Reaktiot: DC

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5989
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Painotan ettei ole mikään tieto, mutta oletan että kyseinen sopimus lakkaa olemasta Hynyn takia.
Ei olisi mikään ihme, että Skoda-sopimuksessa on pykälä, joka vapauttaa testi- ja kehitysvelvollisuuksista (miten ikinä se sopimukseen onkaan kirjattu), mikäli kuljettaja saa sopimuksen MM-ralleista Rally1-autolla.
 

Bensa Lenkkari

Well-known member
Liittynyt
20.1.2022
Viestit
135
Pienet veikkaukset, kuka ajaa missäkin kisassa perusteluineen:

Monte-Carlo
Paddon
Ilmeisesti vahvistettu. Toki ihmeellinen valinta, itse oisin laittanut Sordon ennemmin ja Lapin sen jälkeen, Paddon vaan vielä huonompi valinta tänne kuin Mikkelsen.

Ruotsi
Lappi
Ilmeisesti vahvistettu, ilmeinen valinta.

Kenia
Paddon
Ei vaadi absoluuttista vauhtia. Sordo olisi myös sopinut tänne. Lappi ei ole viihtynyt täällä.

Kroatia
Lappi
Sordo olisi myös hyvä valinta, mutta ehkä Lappi nopeampi jos pysyy tiellä.

Espanja
Sordo
Ilmeisesti vahvistettu. Ei ihme. kotikisa

Portugali
Sordo
Aiemmat tulokset. Varma valinta.

Japani
Sordo
Ei kenelläkään mennyt hyvin, mutta Sordo ehkä paras vaihtoehto

Kreikka
Sordo
Sordon kisoja, vaatii malttia ja järkeä, Sordolla maltti riittää.

Viro
Lappi
Top 3 mahdollisuus, ei muista siihen

Jyskälä
Lappi
Top 3 mahdollisuus, ei muista siihen.

Paragua
Paddon
Muillekin vaihteleville kuskeille about vieras kisa, top 5 mahdollista

Chile
Lappi
Lapille lomareissu ja mahdollisuus ajaa top 3

Italia
Sordo
Uusi kisa, vanha kettu, voi yllättää. Toki Lappikin olisi ollut hyvä vaihtoehto

Saudi-Arabia
Paddon
Enemmän lottoa, vähemmän kokenut kuski voi pärjätä, jos renkaat kestää.
 

BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
402
Hieman ihmettelen jos Esuppi sjais enemmän kuin kolme kisaa. SM-sarja on kuitenkin se ykkösjuttu josta haetaan mestaruutta ja toisaalta perhekin rajoittaa intoa lähteä mihinkään kaukokisoihin.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2718
Tässä taannoin pohdin, mihin Hyundai tarvitsee vielä Lappia ja toisinpäin. No, oli se tarve sitten olemassa, seison korjattuna.

Toki EP on ennenkin Tänakin jäljiltä saanut Hyundain säädettyä iskuun ja paremmin Neuvillelle sopivaksi. Tällä oli varmasti iso vaikutus. Ja onhan EP selkeästi hyvä valinta kisoihin kuten Ruotsi, Viro ja Suomi. Enemmän tuolloin pohdin myös sitä, vieläkö miehellä riittää halua ja uskallusta lähteä näille sarjan kovimmille vauhtibaanoille ykkösautolla. No näköjään halua löytyy, ja hyvä niin - myös meille suomalaisille rallifaneille!
 
Ylös