Suunnittele oma ralli

R2

Member
Liittynyt
24.7.2024
Viestit
12
Laitetaan myös oma ehdotus jakoon.

Jyväskylän Kesä SM

Ralli starttaa perjantaina, kun hämärtyvässä kesäillassa ajetaan - uskokaa tai älkää - Rannankylän erikoiskoe. Muista poiketen ajosuunta on MM-rallistakin tuttu. Vaikka sijainti on yleisölle otollinen, mistään tynnyrinkierrosta ei ole nyt kyse, vaan kyseessä on n. 7 km vauhdikasta ja kovapintaista yksityistietä, jolla on useita ylityksiä.

Lauantain aamulenkin aloittaa Tikkakosken Kinkkurallista tuttu Jussilanmutka. Pätkä alkaa läheltä Vehniän koulua. Alkuosa on hyväpintaista maalaistietä, joka mutkittelee peltojen keskellä. Keskiosaa ei ole ralleissa ajettu onboard-kameroiden aikakaudella, eikä tietä ole myöskään streetviewssa. Ralliorganisaatio on kuitenkin sitoutunut tarvittaessa saattamaan tien SM-rallin veroiseen kuntoon! Viimeinen tie on kapeaa ja kääntyilevää metsäautotietä.

Lenkin toinen pätkä Uurainen alkaa kyläkisoista tutulta Lapintieltä, joka on kohtuullisen teknistä. Tämän jälkeen käydään tekemässä pikku lenkki asvalttitien toisella puolella. Ek:n loppuosa kaasutellaan todella vauhdikkaassa kangasmaastossa. Tätä osuutta ei Rallympasin mukaan ole aiemmin ajettu.

Lenkin päättää tuttu Mökkiperä, nyt pohjoisesta etelään ajettuna.

Huollon jälkeen suunnataan Kuohun pätkälle, joka noudattelee pitkälti viime syksyn 1000-lakes rallyn reittiä, nyt vain käännettyyn suuntaan.

Lenkin keskimmäinen pätkä on Vellipohja, joka alkaa Pöykyntieltä ja jatkuu 607-tien kautta Mansikkamäentielle. Maali on lähellä Korpiahoa, ennen asvalttitien alkua.

Rallin päättää Yijälä, joka alkaa Yijäläntieltä ja päättyy Saalahden erikoiskokeelta tutulle osuudelle.

Reittikartta
 
Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
650
Vähiin kävi variaatiot mitä en ole aiemmissa privaateissa reittisuunnitelmissani pyöritellyt, mutta sain keksittyä jotain uutta.

V. 2026 Jyväskylän SM-ralli starttaa komeasti Rautialan EK:llä ja Humalamäen hypyillä, joiden jälkeen koukataan hetkeksi Väli-Taipaleentielle ja pienen ketunlenkin kautta (toivottavasti on kesällä ajokunnossa) kohti Mökkiperän hyppysuoraa, johon ykkös-EK päättyy. Seuraavana vuorossa on Heikkilänperän EK, jonka halusin lopettaa Naulaperäntiehen, mutta jotta vältyttäisiin ruuhkilta niin katsoin, että Kiveläntielle lopetus on parempi. Ennen tätä osuutta läpi ajetaan Jänisahon nimellä tunnettu EK toiseen suuntaan. Viimeinen EK ennen Killerin huoltotaukoa on Kruununperä, jonka tiestöä en olekaan koskaan aiemmin hyödyntänyt reittisuunnittelussa. Pieni kysymysmerkki on, onko siirtymä EK:n maalista Killerille liian pitkä ja olisiko matkan varrelle kannattanut laittaa vielä yksi pätkä, mutta päätin nyt tehdä noin.

Huoltotauon jälkeen onkin sitten Keuruuntien eteläpuolen vuoro, kun kilpailijoita vastassa on vanha tuttu Urria! Alun Metsä-Piesalantien jälkeen käännytään risteyksestä kohti vanhaa kunnon hyppyriä ja Hirvosen paikkaa, jotka on ajettava varoen. Vauhtia on luvassa runsaasti! Seuraavaa pätkää jouduin vähän aikaa miettimään, kunnes keksin etten juurikaan ole tehnyt Ehikistä variaatioita. Vuoden 2003 versio oli jäänyt aiemmista rallymapsin selailuista mieleeni, joten päädyin mallintamaan sen kohtuullisen tarkasti ja kääntämään ajosuunnan. Mietin että kaikki pätkät ovat tähän mennessä olleet pituudeltaan päälle 10km, joten on aika jollekin lyhyemmällä erikoiskokeelle. Ja kun Jämsän ja 9-tien läheisyydessä ollaan, niin matkan varrella takaisin Jyväskyläänhän on vanha tuttu Saalahti, jonka keksin aloittaa Haukivuorentieltä käsin. Loppu onkin sitten mm-rallista tuttua tykitystä. Tällainen välipala ennen grande finalea 😀

Ralli päättyy samoihin maisemiin kuin edellinen Jyväskylän SM-ralli 3v aiemmin, kun Viljaspohjan erikoiskokeella lähdetään Kulperintien vauhdikkaan alun jälkeen kurvaamaan kohti legendaarisia Parkkolan/Moksin seudun teitä. Mäkelänkyläntien jälkeen vielä viimeiset mutkat Petäjävedentiellä ja ralli on siinä!

Huomasin että viimeisellä pätkällä ajetaan samoja osuuksia kuin mm-rallissa, lieneeköhän oikeasti sallittua kun on kuitenkin eri suuntaan 🤔

https://www.mapfab.com/map/Ak3F/Jyväskylän-SM-ralli-2026
 
Viimeksi muokattu:

Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
650
Mites ne kilometrisäännöt muuten tällä kaudella menee, jos meinaa tehdä mahdollisimman realistisen Jyskälän? Onko pätkäkilsojen maksimi joka päivälle 160km, enintään 20km per pätkä? Ja olikos siirtymissäkin joku raja?
 
Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
426
Sijainti
Vantaa

Niin siis MM-rallin säännöistä puhutaan?

- Koko rallin ek-pituus 300-350 km
- Pätkillä itsessään ei ole kilometrirajaa kumpaankaan suuntaan
- Huoltojen välissä saa olla max. 4 metsäpätkää plus yleisö-ek ja max. 80 ek-kilometriä
- siirtymille ei myöskään ole varsinaista määräystä, mutta tavoitteeksi on että niiden osuus on max. 75% kokonaispituudesta
 
Jep, vielä pitää hioa tuota omaa Jyskälän reittiä ja ajattelin tehdä siitä mahdollisimman autenttisen 😀
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17551
Sijainti
Tampereen lenkki
Muita juttuja mitä pätkiä suunnitellessa joutuu miettimään:
- Nuotitus, kuinka helposti pätkän maalista pääsee takaisin lähtöön, saako pätkät nuotitettua 2 päivässä.
- Tankkaukset, päivässä saa olla vain 2 etätankkauspaikkaa. En osaa ihan tarkkaan sanoa minkä verran autot pääsee yhdellä tankkauksella mutta olisko 100 km siirtymää ja 20 km pätkää? Ja jos enemmän pätkää niin sitten siirtymää paljon vähemmän.
- Mistä yleisö pääsee pätkälle, missä on katselualueet
- Missä evakuointitiet ja väliturvat jos pitkä pätkä.
- Pätkien pitää alkaa niin että seuraava alkaa vasta kun edellisellä pätkällä on 15 ekaa autoa ajanut, ettei tv-lähetykset mene päällekkäin. Ei siis niin että kaksi pätkää ihan lyhyen siirtymän päässä kuten vaikka Riksun SM-rallissa.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
4099
Sijainti
JKL
Kulutus 0,7l/km eekoolla ja 0,2l/km siirtymällä. Noilla spekseillä kun laskee niin osuu riittävällä tarkkuudella. Tankin koko on säännöissä määrätty. Olikohan 60 litraa?
 
Otin nyt esimerkiksi tuon Saarikkaan omasta fantasia-Jyskälän reitistä. Maalista (=tämän ja viime vuoden irl-version lähtö) tulee Suolahden kautta lähtöön matkaa 18 kilometriä. Se lienee vielä ihan ok matka nuotitussiirtymänä?
 
Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
426
Sijainti
Vantaa
Kulutus 0,7l/km eekoolla ja 0,2l/km siirtymällä. Noilla spekseillä kun laskee niin osuu riittävällä tarkkuudella. Tankin koko on säännöissä määrätty. Olikohan 60 litraa?
SM:ssä on näköjään 0,9 l/km laskettu ek:lle ja 0,2 l/km siirtymälle.

Jyväskylässä viime vuonna oli pisin kokonaismatka tankkausten välillä 148 km, josta 24 km ek:ta ja pisin ek-mitta 39 ek-km ja 57 km siirtymää.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
4099
Sijainti
JKL
SM:ssä on näköjään 0,9 l/km laskettu ek:lle ja 0,2 l/km siirtymälle.

Jyväskylässä viime vuonna oli pisin kokonaismatka tankkausten välillä 148 km, josta 24 km ek:ta ja pisin ek-mitta 39 ek-km ja 57 km siirtymää.
E85:sta kuluu enemmän joten luultavasti siksi suurempi kulutus arvo. Taitaa SM5 luokan mitsut olla kaikki viinalla kulkevia?
 
AWD

Well-known member
Liittynyt
4.10.2011
Viestit
129
Olettaen että Valkolan Jokihaarantien ylityksen pystyy jotenkin järjestämään, niin voisiko tällainen päivitetty Jyskälä-versio toimia?

https://www.mapfab.com/map/Ak39/Secto-Rally-Finland-2027-Realistic
En usko, että Jokihaarantien ylityksestä tulisi mitään ongelmaa. Väyläviraston mukaan varsin vähäliikenteinen tie (151 autoa/päivä), tuo osuus on myös kierrettävissä nelostien kautta. Ennemmin näkisin ongelmaksi tuon Särkijoen, joka tulisi olemaan todella kovavauhtinen pätkä. Talvella 2013 JMK-rallissa se on ajettu, ja Lindroosin pohjien keskinopeus on ollut 121,33 km/h. Se on kovempaa kuin esim. viime vuoden Vetomies-kilpailussa yhdelläkään pätkällä. Lähimmäksi pääsee Lindroos Västilässä 117,5 km/h ja tällä pätkällä Rally1-autoilla Pajari ajoi 140,5 km/h keskinopeuden. No Ounissa ajettiin sitten vielä kovempaa, eli tuskin se nopeus mahdottomaksi esteeksi tulisi. No tämä oli täyttä arvailua ja lopullisia johtopäätöksiä ei tästä esimerkistä voi vetää.
 
Ok, voihan siihen tilalle tarvittaessa vaihtaa Saalahden 👍🏼

Edit: yksi vaihtoehto olisi tietysti kiertää tuon pihan kautta Ahvenuskyläntie 48-55 kohdilla ja näin tiputtaa keskinopeutta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös