Vituttavia asioita

Eksyin tämän toikin 1:kkössivulle luullen olevani tuoreimmalla. Pisti vähän ihmettelemään että mitähän vittua nyt taas.
 
Sini Saarela.

Rikollinen useassa maassa ja saa jonkun sankarin vastaanoton kun pääsee Suomeen.

Ei nyt jumalauta voi olla niin, että ihmisiä kannustetaan rikollisuuteen.:mad_old:

Komp. Sitten joku Ville Niinistö ihan kulli ojossa kehuu tätä. :thumbfh: Ihan perseestä.
 
Koko tuo asumisoikeusjärjestelmä on omituinen. Ainoa hyvä puoli siinä lienee se, että asumisoikeusmaksun saa takaisin muuttaessaan pois.
ASO-kodissa muutaman vuoden asuneena diili oli aluksi ihan hyvä, kun vastike reilusti vuokraa halvempi ja ei toivoa "oikeasta" kämpästä. Sitten alkoi vastike nousta kovempaa tahtia mitä vuokrakämpissä ja saavutti vuokratason, vaikkei rempan remppaa näkynyt missään sen viiden vuoden aikana.
 
Afrikan nälänhätä -kortti, kun erehtyy mainitsemaan olevansa pahoillaan julkisuuden henkilön kuoleman tai heikentyneen terveydentilan johdosta.
 
Marja Tyrnin Munakello! Voi miten hauskaa oli Ärrällä räpylät jalassa, ämpäri päässä, nimmaria jne, kun tuo uusi RAY-peli kiekui jollain kuulovaurioisen äänenvoimakkuudella.
 
Skitsot. Ei nyt ihan kympillä, mutta kuitenki ysillä. Nyt.
 
Skitsot. Ei nyt ihan kympillä, mutta kuitenki ysillä. Nyt.

Tunen yhden kyseisenlaisista oireista kärsivän henkilön (virallinen diagnoosi on kai muiden oireiden vuoksi jotain muuta). Hyvinkin miellyttävä persoona, lääkityksen pettäessäkin lähinnä vain masentunut.
 
Ylös