:doubtful:Well played Sir. U2:n kuuntelijana Mosse olet hyvä havaitsemaan homouden.
Ei ne aivan.
Eikös Citroën ja Ü2 olekaan sun suosikkeja?
Vihkisormus?Viime lauantai vituttaa edelleenkin jonkin verran. Heti aamusta kävin revityttämässä hammaslääketieteellisen klinikan hätäpäivitystyksessä hampaan (takaa ylhäältä sen viisurista, jota mulla ei enää ole, seuraavan eli seiskan) ja himassa huomasin, että vihkisormus on kadonnut akselilla hima-hammaslääketieteellinen-hima. Mistään ei löydy, todennäköisesti jossain välissä pudonnut sormesta huomaamattani, käsienpesun yhteyessä tms. Sormet sen verran ohentuneet, että oli sormus kieltämättä aika väljä. Ehkä jonkin verran lohduttaa se, että tuo oli Kalevala Korun sorumus ja niitä valmistetaan ja myydään edelleenkin (se kadonnut on hankittu vihkisormukseksi 21 vuotta sitten...). Tietenkään se ei ole enää sama, mutta ainakin samannäköinen. Mutta en hätäile vaan odottelen ainakin ensi kesään, jolloin on tarkoitus taas käydä Suomessa, ehkä tapahtuu ihme ja se kadonnut sormus löytyy jostain sitä ennen.
Iltapäivällä käytiin juhlimassa tyttären ja hänen bestiksen (syntyneet samana päivänä) synttäreitä jälkikäteen laser tag- mestassa (olivat toiveneet tuota) muutaman heidän ystävättärensä kera. Eli jos joku kysyy miten mun lauantai meni niin: ensin multa revittiin hammas, sen jälkeen meni avioliitto karille ja iltapäivällä lauma teinejä yritti ampua mut, mites itelläs? :doubtful:
Niinhän mä heti tossa alussa kirjoitin. Vai onko toi termi jotenkin väärä?Vihkisormus?
Ei ole.Niinhän mä heti tossa alussa kirjoitin. Vai onko toi termi jotenkin väärä?
Ihan hyvin.Viime lauantai vituttaa edelleenkin jonkin verran. Heti aamusta kävin revityttämässä hammaslääketieteellisen klinikan hätäpäivitystyksessä hampaan (takaa ylhäältä sen viisurista, jota mulla ei enää ole, seuraavan eli seiskan) ja himassa huomasin, että vihkisormus on kadonnut akselilla hima-hammaslääketieteellinen-hima. Mistään ei löydy, todennäköisesti jossain välissä pudonnut sormesta huomaamattani, käsienpesun yhteyessä tms. Sormet sen verran ohentuneet, että oli sormus kieltämättä aika väljä. Ehkä jonkin verran lohduttaa se, että tuo oli Kalevala Korun sorumus ja niitä valmistetaan ja myydään edelleenkin (se kadonnut on hankittu vihkisormukseksi 21 vuotta sitten...). Tietenkään se ei ole enää sama, mutta ainakin samannäköinen. Mutta en hätäile vaan odottelen ainakin ensi kesään, jolloin on tarkoitus taas käydä Suomessa, ehkä tapahtuu ihme ja se kadonnut sormus löytyy jostain sitä ennen.
Iltapäivällä käytiin juhlimassa tyttären ja hänen bestiksen (syntyneet samana päivänä) synttäreitä jälkikäteen laser tag- mestassa (olivat toiveneet tuota) muutaman heidän ystävättärensä kera. Eli jos joku kysyy miten mun lauantai meni niin: ensin multa revittiin hammas, sen jälkeen meni avioliitto karille ja iltapäivällä lauma teinejä yritti ampua mut, mites itelläs? :doubtful:
Löytyi!!! :eek!::ahem::thumbup:himassa huomasin, että vihkisormus on kadonnut akselilla hima-hammaslääketieteellinen-hima. Mistään ei löydy, todennäköisesti jossain välissä pudonnut sormesta huomaamattani, käsienpesun yhteyessä tms. Sormet sen verran ohentuneet, että oli sormus kieltämättä aika väljä. Ehkä jonkin verran lohduttaa se, että tuo oli Kalevala Korun sorumus ja niitä valmistetaan ja myydään edelleenkin (se kadonnut on hankittu vihkisormukseksi 21 vuotta sitten...). Tietenkään se ei ole enää sama, mutta ainakin samannäköinen. Mutta en hätäile vaan odottelen ainakin ensi kesään, jolloin on tarkoitus taas käydä Suomessa, ehkä tapahtuu ihme ja se kadonnut sormus löytyy jostain sitä ennen.
Eikä vaimo edes huomannu?Aikalailla tasan viikon oli kateissa.
"Joululahjana" :wink:Löytyi!!! :eek!::ahem::thumbup:
Olin jemmannut työhuoneen kaappiin joululahjoja ja niitä uloskaivellessani tipahti sieltä pussukoiden päältä sormus lattialle. Eli todennäköisesti pudonnut huomaamattani sormesta, kun niitä lahjoja sinne kappiin jemmasin.
Aikalailla tasan viikon oli kateissa.
Toki.Eikä vaimo edes huomannu?
Aiot pitää jatkossakin rinkulaa sormessa, vaikka väljä onkin?