Juuan terveysasemalla sanottiin ukille sunnuntaina, että vielä pääsee kotiin. Eipä päässyt.
Olen niin pahoillani :frown:
Niin se oli meilläkin luja usko, että ukki vielä sairaalasta kotiin pääsee. Luulen, että kukaan ei edes kuvitellut muuta. Mutta niinpä vain jouduttiin sitten hautajaisia viettämään. Ja mulla kyllä otti koville useammaan viikon ajan (ja välillä vieläkin).
Enon kohdalla oli vähän sama, Kaikki uskoivat, että vielä se siitä tokenee. Papan hautajaisissa isomummo (puoliso) oli sitä mieltä, että hän on sitten seuraava. Ja joulun seutuun oli vakuuttunut siitä, että eno tulee kevään aikana hänen luonaan omin jaloin käymään. Tammikuussa vietettiinkin enon hautajaisia, ja pari vuotta myöhemmin vasta isomummon.
Niin se on arvaamaton ihmisen aika maan päällä.
Voimia kovasti :thumbup:
Tämä säe oli mun kukkavihkossa rakkaalle ukille:
Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet.