Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=49630:palmen-murhatutkimus-elaeae-25-vuoden-jaelkeenkin-&catid=35:ulkomaat&Itemid=6

Jotenkin on tosiaan jo kääntynyt melko merkityksettömäksi koko tutkimus. Tietenkin yleisesti viestinä pahantekijöille se on paikallaan ilmaista, että ei luovuteta, mutta tosissaan tämän jutun ratkeamiseen ei taida hirveän moni enää uskoa.

Alkanut vähän tosiaan kääntymään vitsin puolelle Ruotsin poliisi tässä keississä. Ehkä jo ajat sitten.

EDIT: Piti laittaa uutisketjuun. Ehkäpä alitajunta teki tepposet.
Tuosta tuli eilen juttua puoli yhdeksän-uutisissa (vai oliko sittenkin kympin uutisissa). Sellaista vanhaa harmaantunutta poliisimiestä siinä haastateltiin. Hän on Palmen murhaa tutkivan porukan pomo. Ryhmä on kutistunut 600:estasadasta poliisista kolmeen. Kertoi tosiaan, että vihjeitä tulee päivittäin, mutta suurin osa niistä johtaa poluille, jotka on jo aiemmin todettu vääriksi. Sanoi, että "toivo alkaa jo hiipua" ja ilme oli sen näköinen, että "vittu, ku pääsis jo eläkkeelle". Tuskin siinä ryhmässä kukaan odottaa huomista työpäivää jännityksellä.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Noh terveiset vaan takaisin Moenin gardeniin, vai miten se kirjotettiin:thumbup:
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Jeesh:
Junamatka Fuengirolasta Málagaan, 30 km, 45 min
Junamatka Málagasta Córdobaan, 200 km, 49 min

On ne luotijunat ihan oikeesti hienoja vehkeitä (pitkän matkaa vedettiin sellasta tasasta 301 km/h vauhtia). Ja tietty mukavuutta lisäs vielä, kun pääsi matkaamaan menomatkalla Turista-lipulla Preferente-luokassa.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Meinasin just kirjoittaa foorumin rangaistuslinjasta sanasen. Lähinnä ehdottaa jotain dominaa hoitamaan toi rankkupuoli, mutta meni toikki lukkoon ihan nenän eestä. Noooh, ehkäpä se idea tulee tässäkin julki.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kotona taas.

Tuli tehtyä 5 päivään 2 x Kuopio - Espoo - Karjaa - Kuopio-reissu.:thumbfh:
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kuva kuuluu, vaikken ole VIP:ery important person. Missä vika?
Foorumin modet ovat liian selvinpäin eivätkä siis moderointikunnossa (Pyryf taas on ulkomailla, vaikkakin mitä suurimmalla todennäköisyydellä moderointikunnossa). Eli moderointi on pettänyt eikä silmiäsi ole vielä ehditty puhkaista. Odota rauhassa, vuorosi tulee.

Edit:

Mulla oli suu kiinni, eli ei tule Maralle bänniä.
 
Ylös